Hyppää pääsisältöön

Tukisäätiöiden väitöskirjastipendi 22:lle

Julkaistu 8.9.2021
Tampereen yliopisto
Tampereen Yliopiston Tukisäätiö ja Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö ovat myöntäneet väitöskirjastipendin viime vuonna kiittäen hyväksyttyjen väitöskirjojen tekijöille. Stipendi on suuruudeltaan 1 500 euroa, ja sen sai 22 henkilöä.

Stipendit luovutettiin yliopiston lukuvuoden avajaispäivänä 7. syyskuuta.

Tampereen kaupungin tiedeapurahatoimikunta palkitsi erikseen kolme väitöskirjan tekijää, joiden väitöskirjat on Tampereen yliopistossa arvioitu parhaiksi, ja hyväksytty tiedekuntaneuvostoissa arvolauseella ”kiittäen hyväksytty”.  Palkinnon arvo on 5 000 euroa.

Tampereen Yliopiston Tukisäätiön väitöskirjatyöstipendit

EDU - Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta
-    Ville Mankki, kasvatustieteiden tohtori, kasvatustieteiden ala
”Opettajankouluttajat portinvartijoina opettajankoulutuksen opiskelijavalinnassa”

MET - Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta
-    Tanja Hyvärinen, filosofian tohtori, solu- ja kudosteknologian ala
”Building Neural in vitro Models with Human Pluripotent Stem Cells: Neuronal Functionality and the Role of Astrocytes in the Networks”
-    Elina Nummenmaa, filosofian tohtori, farmakologian ala
“TRPA1 as a Novel Factor and Drug Target in Osteoarthritis”
-    Minna Rauhala, lääketieteen tohtori, neurokirurgian ala
“Chronic Subdural Hematoma: Incidence, Outcome and Cost”

ICT – Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
-    Eliisa Vainikka, yhteiskuntatieteiden tohtori, mediatutkimuksen ala
”Prekarisaation tunnemaisema: Vastustavat taktiikat, tunnelmat ja elämänpolitiikka verkon julkisuudessa”
-    Simo Pieniniemi, yhteiskuntatieteiden tohtori, mediatutkimuksen ala
”Kulttuuriteollisuus ja dialektiikka: Näkökulmia Theodor W. Adornon ajatteluun”

SOC – Yhteiskuntatieteiden tiedekunta
-    Olli Herranen, yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologian ala
”Social Institutions and the Problem of Order: A Relational Approach to Neo-Institutionalism through Social System Theory, Social Constructionism, and Critical Ideology Theory”
-    Mikko Kemppainen, filosofian tohtori, historian ala
”Sosialismin, uskonnon ja sukupuolen dynamiikka: 1900-luvun alun työväenliikkeen naiskirjailijat aatteen määrittelijöinä”
-    Karim Maiche, yhteiskuntatieteiden tohtori, rauhan- ja konfliktintutkimuksen ala
”Autonomous Trade Unions in Algeria: An Expression of Nonviolent Acts of Citizenship”
-    Richard Omore Onyando, filosofian tohtori, epidemiologian ala
“Rotavirus diarrhea among young children before introduction of the rotavirus vaccine program in Kenya: Baseline data and implications for safety monitoring and evaluating vaccine impact”
-    Corrado Piroddi, filosofian tohtori, filosofian ala
“Towards a Critical Social Ontology: A Study on Pierre Bourdieu and Axel Honneth”
-    Outi Sihvonen, filosofian tohtori, historian ala
”The Vestal Virgins and Power: Tradition and Change in Third Century Rome”

Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiön väitöskirjatyöstipendit

MET - Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta
-    Dhanesh Kattipparambil Rajan, tekniikan tohtori, biolääketieteen tekniikan ala
”Modular Instrumentation for Controlling and Monitoring In-Vitro Cultivation Environment and Im-age-based Functionality Measurements of Human Stem Cells”
-    Laura Koivusalo, tekniikan tohtori, biolääketieteen tekniikan ala
”Biomaterial Scaffolds for Corneal Regeneration : Combining human stem cells and biomaterials for tissue engineering of the corneal epithelium and stroma”

ENS – Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta
-    Tuuva Kastinen, tekniikan tohtori, kemian ala
”Molecular Level Understanding of Conjugated Organic Solar Cell Materials: a Computational Study”
-    Naiara Vazques Fernandez, tekniikan tohtori, Materiaalitieteen ja -tekniikan ala
”Effects of Strain Rate and Adiabatic Heating on the Strain-Induced Martensitic Phase Transformation in Austenitic Stainless Steels”

ICT – Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
-    Sharath Adavanne, tekniikan tohtori, signaalinkäsittelyn ala
”Sound Event Localization, Detection, and Tracking by Deep Neural Networks”
-    Matias Koskela, tekniikan tohtori, tietotekniikan ala
”Foveated Path Tracing with Fast Reconstruction and Efficient Sample Distribution”
-    Vitaly Petrov, tekniikan tohtori, tietoliikennetekniikan ala
”Analysis and Enhancement of Directional Millimeter Wave and Teraherz Band Systems”
-    Suren Vagharshakyan, filosofian tohtori, signaalinkäsittelyn ala
”Densely Sampled Light Field Reconstruction”
-    Morteza Zabini, tekniikan tohtori, signaalinkäsittelyn ala
”Contributions to Biomedical Signal Analysis Using Nonlinear Dynamics and Machine Learning”
-    Stefanus Wirdatmadja, tekniikan tohtori, tietoliikennetekniikan ala
”Wireless Optogenetics Nanonetworking Device (WiOptND): Opto-acoustic Brain Machine Interface”