Hyppää pääsisältöön

TREY ja Tampereen yliopisto liputtavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta

Julkaistu 12.6.2021
Tampereen yliopisto
Pride-lippua nostetaan salkoon
TREYn hallituslaiset Emmi Juolahti ja Tuomas Karvonen sekä Tampereen yliopiston vararehtori Juha Teperi nostivat sateenkaarilipun salkoon keskustakampuksella lauantaiaamuna.
Tampereen ylioppilaskunta (TREY) ja Tampereen yliopisto liputtavat lauantaina 12. kesäkuuta yhdessä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta yliopiston kolmella kampuksella. Pride-viikolla järjestettävällä liputuksella pyritään kasvattamaan tietoisuutta seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta sekä edistämään yhdenvertaisuutta.

Tampereen yliopisto on sitoutunut moninaisuuden ja vastuullisuuden arvoihin. Yliopiston juuri valmistuneen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaan jokaisella yliopistoyhteisön jäsenellä on oikeus turvalliseen työskentelyilmapiiriin ja hyväksytyksi tulemiseen omana itsenään. Yliopisto ottaa huomioon sukupuolen moninaisuuden sekä muiden sosiaalisten asemoitumisten merkitykset yhdenvertaisuudelle. Suunnitelmassa muistutetaan, että jokaisella yliopistoyhteisön jäsenellä on oikeus ja velvollisuus puuttua epätasa-arvoiseen kohteluun ja syrjintään.

- Kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus on luovuttamaton periaate, jota yliopisto kunnioittaa omassa toiminnassaan ja jota se edistää tutkimuksen ja opetuksen tehtävän kautta laajasti myös ympäröivässä yhteiskunnassa. Ilman jatkuvaa pyrkimystä kohti tasa-arvoa emme organisaatioina tai yhteiskuntina olisi osa kestävää kehitystä, toteaa rehtori Mari Walls.

- Lippujen nostaminen on konkreettisena tekona pieni, mutta symboliselta arvoltaan merkittävä asia. Haluamme tehdä kaikkien nähtäväksi sitoutumisemme sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuuteen, sanoo yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän puheenjohtaja, tutkimusvararehtori Juha Teperi.

Tampereen ylioppilaskunnan puheenjohtaja Iiris Taubert pitää tärkeänä, että viime vuonna aloitettu Pride-liputusten perinne kampuksilla jatkuu: - Tällä osoitamme, että tuemme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia nyt ja tulevaisuudessa ja että olemme jatkossakin sitoutuneet edistämään aidosti koko yhteisön yhdenvertaisuutta.

- Liputus on hieno symbolinen ele niille yhteisön jäsenille, jotka kuuluvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Vielä olennaisempia ovat kuitenkin konkreettiset teot. Pride on ennen kaikkea mielenilmaus, jolla myös kiinnitetään huomiota niihin ongelmiin, joita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt edelleen kohtaavat, sanoo TREYn yhdenvertaisuudesta vastaava hallituslainen Emmi Juolahti.

TREYn yliopistolle lahjoittamat sateenkaariliput nostetaan salkoon Tampereen yliopiston kolmella kampuksella lauantaina 12. kesäkuuta osana Manse Pride -viikkoa.