Hyppää pääsisältöön

Toimittaja Olli Seuri journalistiikan työelämäprofessoriksi

Julkaistu 16.4.2019
Tampereen yliopisto
Olli Seuri
Olli Seuri
Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessoriksi on valittu toimittaja, yhteiskuntatieteiden tohtori Olli Seuri. Lukuvuoden mittainen tehtäväkausi alkaa informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa 1. elokuuta.

Tehtävän tarkoituksena on lähentää käytännön työelämää ja yliopistokoulutusta ja -tutkimusta.  

Työelämäprofessorin tehtävässä korostuu käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan, ja se on tarkoitettu omalla alallaan ansioituneelle journalistille, jonka odotetaan jakavan kokemustaan sekä antavan merkittävän panoksensa journalismin opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen.

Seuri on työskennellyt Yleisradiossa sekä televisiojuontajana että radiotoimittajana ja -juontajana. Hänet on palkittu vuoden 2017 journalistina Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla. Seuri on yksi 2018 ilmestyneen Totuuden jälkeen. Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana -kirjan kirjoittajista. Lisäksi hän on ollut tuottamassa ja toimittamassa Ylelle Päivystävät dosentit -podcastia ja politiikkaan keskittyvää Jaa, ei, tyhjiä, poissa -podcastia.

Tehtävään oli 12 hakijaa.

- Joukossa oli todella hyviä hakijoita ja valinta oli vaikea. Pidimme kuitenkin arvokkaana, että Seuri on uutis- ja ajankohtaisjournalismin käytännön työn ohella syventynyt totuudenjälkeisyyden erittelyyn ja median roolin muuttumiseen portinvartijasta verkoston solmukohdaksi, sanoo viestintätieteiden yksikön päällikkö Iiris Ruoho.

Luento-opetuksen ohella Seuri toteuttaa muun muassa lukuvuoden kestävän podcast-workshopin, jossa journalistiikan opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat Moreenimediassa äänitiedostona julkaistavan minisarjan.

Journalistiikan työelämäprofessuurista käytettiin aiemmin nimitystä journalistiikan vierailijaprofessori. Ensimmäinen vierailijaprofessori oli Hannu Olkinuora 2007 – 2008.

- Olen elänyt käytännössä koko urani median murrosvuosia, joten olen rakentanut tulevat opetusteemat jatkuvuuden ja murroksen jännitteen ympärille. Aloitin itse journalistiikan maisteriohjelmassa samana lukuvuonna kuin Hannu Olkinuora oli vierailijaprofessorina, joten hänenkin ajatuksiinsa varmasti palataan, kertoo Olli Seuri.

Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta

Lisätietoja:
Toimittaja Olli Seuri
Viestintätieteiden yksikön päällikkö Iiris Ruoho

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 16.4.2019

Kuva: Jonne Renvall