Uutinen

Tietojohtaminen 20 vuotta Tampereella

juhlaseminaari_vs5.jpeg_0.png
Tietojohtaminen viettää 20 juhlavuottaan kuluvana lukuvuonna. Tietojohtamisen opiskelijoiden, alumnien, yhteistyökumppaneiden sekä tietojohtamisen yksikön henkilökunnan avulla järjestetään juhlaseminaari 8.11.2019 Rakennustalossa. Haluamme toivottaa kaikki kiinnostuneet paikalle Tietojohtamisen Juhlaseminaariin.

Tietojohtamisen tutkinto-ohjelman opetusta ja tutkimusta on ollut Tampereella jo 20 vuotta. Vuonna 1999 ensimmäiset tietojohtamisen opiskelijat aloittivat opiskelun. Samana lukuvuonna, keväällä 2000, perustettiin myös opiskelijoiden ainejärjestö Tietojohtajakilta Man@ger. Kahdenkymmenen vuoden aikana tietojohtamisen opetus ja siihen vahvasti kytkeytyvä tutkimus ovat löytäneet vahvan tasaisen paikkansa myös uuden yliopiston uudistusten keskellä. Kaiken tämän ovat olleet mahdollistamassa niin osaava henkilöstö sekä opiskelijakunta kuin niiden välinen tiivis yhteistyösuhde.

Mitä seuraavat 20 vuotta tuovat sitten tullessaan tamperelaiselle tietojohtamisen opetukselle, tutkimukselle sekä opiskelijoille? Seminaarin järjestäjien tarkoituksena on vahvistaa tietojohtamisen identiteettiä ja mahdollistaa tietojohtamisen brändin selkeyttämisen Tampereella ja valtakunnallisesti. Tätä työtä tehdään yhdessä Johtamisen ja talouden tiedekunnan yksikköjen kanssa ja yli tiedekuntarajojen, rakentaen siltoja eri tieteenalojen välille. Tietojohtaminen tarjoaa digitalisoituvassa yhteiskunnassa yhä ajankohtaisempana alana erinomaisen sillan esimerkiksi tietotekniikan, rakentamisen, signaalinkäsittelyn, liiketaloustieteen, hallintotieteen, yhteiskuntatieteiden ja terveystieteiden suuntaan. Jo tällä hetkellä tietojohtamisessa on meneillään useita yhteiskunnan ajankohtaisia haasteita ratkovia yhteishankkeita näiden tieteenalojen kanssa, ja tällainen monitieteinen tutkimusasetelma tulee entisestään lisääntymään tulevien 20 vuoden aikana. 

Tietojohtaminen (engl. Information and Knowledge Management) on suomen kielellä hyvin toimiva sateenvarjotermi, joka pitää sisällään sekä tiedon johtamisen että tiedolla johtamisen. Tätä kokonaisvaltaista lähestymistapaa tarvitaan käytännön haasteiden ratkomisessa niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Kansainvälisellä tutkimuskentällä tämä kokonaisvaltainen lähestymistapa on kuitenkin usein haasteellinen, sillä tiedekenttä on vahvasti fokusoitunut esimerkiksi information systems (IS) tai knowledge management (KM) genreihin. Kansainvälistä tutkimusidentiteettiä rakennetaankin tietojohtamisen yksikön professoreiden ja tutkijoiden voimin näillä eri foorumeilla vahvasti oman tutkimusalueen näkökulmasta, ja tämä suuntaus jatkuu myös tulevina vuosina.  

Opetuksen näkökulmasta tulevaisuus näyttää myös valoisalta. Tietojohtamisen tutkinto tulee entisestään vahvistamaan asemiaan uusien opiskelijoiden etsiessä omaa tulevaisuuden alaansa, sillä tietojohtajien työmahdollisuuksille ei näytä olevan tulossa rajoja digitalisaation lisääntyessä. Jo nyt osaavat tietojohtamisen opiskelijat ”revitään käsistä” oman alan töihin usein jo toisen tai kolmannen opiskeluvuoden aikana. Viimeisimpien valmistuneiden kyselyn mukaan tietojohtajien työllisyysprosentti on sata.

8.11.2019 juhlitaan tietojohtamisen 20-vuotista taivalta Tampereella yhteistyössä tietojohtamisen opiskelijoiden ja alumnien, tietojohtamisen yksikön henkilökunnan, seminaarin yhteistyökumppaneiden Valmetin, Visman sekä Tietojohtaminen ry:n sekä muiden tietojohtamisesta kiinnostuneiden kesken. Päivän ohjelmaan kuuluu seminaari, joka koostuu muutamasta inspiroivasta puheenvuorosta sekä mielenkiintoisista työpajoista, väliohjelmaa unohtamatta. Päivän aikana voit tutustua lisäksi Tietojohtajakilta Man@gerin toimintaan sekä Tampereen yliopiston tietojohtamisen tutkimukseen. Seminaarissa muistellaan myös koulutuksen kehittymistä vuodesta 1999 tähän päivään. Seminaarin jälkeen pidämme Kampusklubietkot, joissa vaihdetaan kuulumisia opiskelukavereiden kesken, on mahdollisuus tavata tietojohtamisen koulutuksen avainhahmoja vuosien varrelta sekä valmistautua illan sitsejä varten. Illalla meno jatkuu tietojohtajien yhteissitseillä Laulumajalla, joiden teemana on 20 vuotta sitten.

12.00 Aloitus. Nina Helander, Tampereen yliopisto
12.30 Työpajat

Valmet: Teollisuuden koneiden digitaaliset kaksoset ja niiden hyödyt
Visma: Tietomallinnus
Tietojohtaminen ry ja Tampereen yliopisto: Tietojohtaminen vuonna 2030

14.30 Keynotet

• Läpinäkyvän ja tietointensiivisen organisaation johtaminen – Miten tekoäly tukee johtamista ja arjen työtä. Eeva Kiiskinen, Gofore
• Sosiaalinen virtuaalitodellisuus (SVR) – Tietojohtamisen uusi aalto. Osku Torro, Tampereen yliopisto
• 20 vuotta tietojohtamista – alumnin näkemys. Jussi Pölkki, alumni.

15.30 Lopetussanat. Laura Karintaus, Tietojohtajakilta Man@ger ry
15.45 Seminaari päättyy
16.00 Jälkipelit ja titsietkot Kampusklubilla

Seminaariin ovat tervetulleita niin opiskelijat fukseista vanhempiin tieteenharjoittajiin, alumnit, yliopiston henkilökunta kuin kaikki muutkin tietojohtamisesta kiinnostuneet. Sitsit on tarkoitettu tietojohtamisen opiskelijoille, alumneille, tietojohtamisen yksikön henkilökunnalle kuin myös kutsuvieraille.

Lisätietoja: 

Nina Helander
Professori, yksikön päällikkö
Tietojohtaminen
Johtamisen ja talouden tiedekunta
Tampereen yliopisto