Hyppää pääsisältöön

Tietoarkiston 20-vuotisjuhlavuoden palkinnot Sami Borgille ja Anne Konulle

Julkaistu 25.9.2019
Tampereen yliopisto
Sami Borg ja Anne Konu
Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto täyttää kaksikymmentä vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Tietoarkisto järjesti 24.9.2019 Tietoarkisto-seminaarin, jossa käsiteltiin tieteen avoimuutta sekä tutkimusaineistojen käyttöä ja jakamista. Tilaisuudessa jaettiin myös Tietoarkistotyön edistäjä -palkinto ja Aineistopalkinto.

Tietoarkistotyön edistäjä -palkinto myönnetään huomionosoituksena henkilölle, joka on merkittävästi edistänyt Tietoarkiston toimintaedellytyksiä, toimintaa ja tavoitteita suomalaisessa tiedeyhteisössä. Palkinnon sai yliopistonlehtori, dosentti Sami Borg Tampereen yliopistosta. Borg johti Tietoarkistoa sen toiminnan alusta vuoden 2016 loppuun ja toimi keskeisessä roolissa arkiston perustamista edeltäneessä selvityshankkeessa 1990-luvulla.

– Sami Borg työskenteli aktiivisesti data-arkistojen kansainvälisen yhteistyön edistämiseksi ja hänen johdollaan Tietoarkisto alkoi jo varhain aktiivisesti jakaa tietoa omista toimintakäytännöistään, mikä auttoi sekä nuorempia data-arkistoja että muita aineistojen vastuullisen avoimuuden parissa työskenteleviä tahoja. Siirryttyään takaisin politiikantutkimuksen pariin Borg on väsymättä jatkanut tutkimusaineistojen avoimuuden edistämistä muun muassa avaamalla aineistojaan tiedeyhteisön käyttöön, Tietoarkistoin perusteluissa kiitetään.

Aineistopalkinto myönnetään huomionosoituksena henkilölle, tutkimusryhmälle tai organisaatiolle, joka on osoittanut esimerkillistä aineistonhallintaa ja tutkimusaineiston koko elinkaaren huomioimista aineistonkeruun suunnittelussa sekä aineiston keräämisessä, organisoinnissa ja arkistoinnissa. Palkinnon sai tänä vuonna Koulun hyvinvointiprofiili -aineistosarjasta yliopistonlehtori, dosentti Anne Konu Tampereen yliopistosta.

– Koulun hyvinvointiprofiili -sarjassa tarkastellaan hyvinvointia alaluokilla, yläluokilla ja toisen asteen oppilaitoksissa. Ensimmäiset arkistoidut aineistot ovat lukuvuodelta 2004–2005. Kysymysten muotoilu on pysynyt samana eri vuosina, mikä helpottaa arkistointia sekä aineistojen käyttöä ajallisten muutosten tutkimisessa. Aineistosarja on muodostettu tietosuoja-asetuksen minimointiperiaatetta noudattaen jo kauan ennen kuin EU:ssa osattiin asiasta säätää. Vuosien varrella miltei 80 henkilöä on hakenut käyttöluvan sarjan aineistoille. Aineistot ovat erityisen suosittuja opiskelu- ja opetuskäytössä, perusteluissa sanotaan.

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto palvelee tutkimusta ja opetusta kansallisesti ja kansainvälisesti

Tietoarkisto arkistoi ja välittää sähköisiä tutkimusaineistoja. Tietoarkisto edistää tieteen avoimuutta, läpinäkyvyyttä, tiedon kumuloitumista ja olemassa olevan tiedon tehokasta tutkimuskäyttöä, jonka osoituksena Tietoarkistolla on CoreTrustSeal-sertifikaatti. Toiminnan perusta on asiantunteva, nopea, tasapuolinen ja maksuton palvelu. Tietoarkisto on eurooppalaisten tutkimusinfrastruktuurin CESSDAn Suomen kansallinen palveluntuottaja ja partneri useassa EU-hankkeessa.

Toiminnan perusrahoitus tulee Tampereen yliopistolta, joka saa opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoitusta valtakunnallisen tietoarkistotehtävän hoitamiseen. Hankerahoitusta Tietoarkisto Suomen Akatemialta ja CESSDAlta.

Lisätietoja: Tietoarkiston johtaja Helena Laaksonen, helena.laaksonen [at] tuni.fi (helena[dot]laaksonen[at]tuni[dot]fi), puh. 040 190 1440

Kuva: Tuomas Alaterä