Hyppää pääsisältöön

Tieteestä tuttua kaikille kansainvälisen 3MT-kilpailun avulla

Julkaistu 19.1.2021
Tampereen yliopisto
Nainen esiintymässä mikrofonin kanssa lavalla.
Maailmalla tunnettu akateeminen Three Minute Thesis (3MT) - kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa Tampereella. Kilpailun tarkoituksena on kannustaa tutkijoita esittelemään tiedeaiheitaan suurelle yleisölle ymmärrettävällä tavalla. Loppukilpailussa viisi finalistia tutustuttaa kuulijat tutkimuksensa saloihin kolmessa minuutissa.

Tampereen yliopiston nyt ensimmäistä kertaa järjestämässä 3MT-kilpailussa väitöskirjatutkijat esittelevät kolmessa minuutissa tutkimusaiheensa mahdollisimman selkeästi ja mielenkiintoisesti tavallisista kuulijoista koostuvalle yleisölle. Tarkoituksena on kertoa tutkimuksesta, sen tuloksista ja merkityksestä niin, että muutkin kuin alan asiantuntijat ymmärtävät, mistä on kyse.  

– Kilpailun tavoitteena on kehittää tutkijoiden kansainvälisiä esiintymis- ja viestintätaitoja sekä kykyä popularisoida tutkimustaan. Samalla se tarjoaa suurelle yleisölle kiinnostavia avauksia ajankohtaiseen tieteen maailmaan, kertoo kansainvälisten asioiden päällikkö Kaisa Kurki Tampereen yliopistosta. 

Tutkijan hyvät viestintätaidot lisäävät tieteen tunnettuutta 

3MT-finaali kisataan lauantaina 23.1.2021 osana Tieteen päivät -tapahtumaa. Finalistit esiintyvät livenä Tampere-talossa, ja yleisö voi seurata esityksiä suorana verkossa. Kielenä on englanti.  

Finaaliin tiensä selvitti viisi tutkijaa Tampereen yliopiston eri tiedekunnista. Finaalissa tutkimuksensa esittelevät Alma Yrjänäinen lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta, Heidi Tuorila ja Veera Koskue tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnasta, sekä Mary Nurminen ja Andrei Tregubov informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta. Finalistit on esitelty arvotussa esiintymisjärjestyksessään verkkouutisen lopussa.

Tampereen yliopiston omat tutkimus- ja innovaatiopalveluiden ja tutkijakoulun asiantuntijat ovat tarjonneet kilpailijoille sparraus- ja valmennustukea. 

– Taidokkaasti ja selkeästi tutkimustaan sanoittava tutkija tavoittaa helpommin yleisöjä ja yhteistyökumppaneita myös akateemisen yhteisön ulkopuolelle, korostaa Tampereen kilpailua koordinoiva erityisasiantuntija Matias Nurminen Tampereen yliopiston Innovaatiokulttuuri-kehittämishankkeesta.  

Tampereen kilpailun voittaja jatkaa kansainväliseen Southern African-Nordic Centren (SANORD) 3MT-kilpailuun, joka järjestetään virtuaalisesti Norjan Bergenissä syyskuussa 2021. Voittajalle korvataan kilpailun osallistumiskulut. 

3MT-kilpailun kotimaiseen tuomaristoon kuuluvat innovaatiojohtaja Taru Pilvi ja viestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta sekä kansainvälistä kisaorganisaatiota edustava Cecilia Christersson, joka toimii kansainvälisistä asioista vastaavana vararehtorina Malmön yliopistossa. 

3MT on australialaisen Queenslandin yliopiston vuonna 2008 kehittämä akateeminen kilpailu, johon osallistuu jo yli 900 yliopistoa 85:ssa eri maassa. Suomessa Turun yliopisto on järjestänyt 3MT-kilpailua vuodesta 2017 alkaen. 

Lue lisää 3MT-kilpailun taustoista ja arviointiperusteista tutkijakoulun verkkosivuilta ja tutustu Three Minutes Thesis -finaalin ohjelmaan. Virtuaalitapahtumaa voi seurata lauantaina 23.1.2021 klo 14-15 ilman ennakkoilmoittautumista. Tapahtuman verkkostreamin linkki tulee tapahtumasivuille myöhemmin..

Alma Yrjänäinen: Developing a three-dimensional, human-based study model for obesity

Alma Yrjänäinen on väitöskirjatutkija Aikuisen kantasolujen tutkimusryhmässä Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa. Tutkimuksessaan hän keskittyy luomaan ylipainoisen ihmisen rasvan kolmiulotteista tutkimusmallia, jonka avulla voidaan tutkia kudoksen solujen ja ympäristön välistä toimintaa ja siten selvittää ylipainon aiheuttamia muutoksia rasvakudoksessa. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Centre of Excellence in Body on Chip -projektia.

Heidi Tuorila: The Brains of Light

Heidi Tuorila on väitöskirjatutkija Optoelektroniikan tutkimuskeskuksessa, joka on osa fotoniikan laboratoriota tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa. Tuorilan tutkimus keskittyy kehittämään puolijohdevalolähteitä kuten LEDjä ja lasereita, joiden avulla voidaan rakentaa pienikokoisia mutta tehokkaita laitteita esimerkiksi informaatioteknologian ja lääketieteen käyttöön. Niitä voidaan käyttää myös kasvihuonekaasujen tunnistamiseen.

Veera Koskue: What you flush down the toilet might feed you in the future

Veera Koskue on väitöskirjatutkija bio- ja kiertotalouden tutkimusryhmässä tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa. Koskuen tutkimus käsittelee ravinteiden, kuten typen, erottelua jätevedestä. Talteenotetut ravinteet voidaan käyttää uudelleen lannoitteina maataloudessa, mikä pienentää lannoitetuotannon energiankulutusta ja ympäristöhaittoja. Ratkaisun avulla voidaan varmistaa kestävä ruoantuotanto myös tulevaisuudessa.

Mary Nurminen: Beyond the technology: Unexpected ways people use machine translation

Mary Nurminen työskentelee käännöstieteen opettajana kielten yksikössä informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hänen tutkimuksensa pyrkii selvittämään, miten konekäännettyjen tekstien käyttökonteksti vaikuttaa niiden ymmärtämiseen ja käyttötapoihin. Tutkimuksen avulla voidaan kehittää käyttökelpoisempia konekääntämisen ratkaisuja tulevaisuudessa.

Andrei Tregubov: Model Predictive Control (MPC)

Andrei Tregubov tekee väitöskirjaansa ja työskentelee apurahatutkijana sähkötekniikan yksikössä informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hän tutkii mahdollisuuksia vähentää teollisuuden oikosulkumoottorien sähkömoottorikäyttöjen sähkönkulutusta, joka tällä hetkellä vie 15% kaikesta tuotetusta sähköstä. Tregubovin mukaan moottorien sähkönkäyttöä voidaan optimoida erityisen MPC-algoritmin (Model Predictive Control) avulla. Ratkaisun avulla moottorien suorituskyky paranee, sähkönkulutus vähenee ja samalla käyttökustannukset pienenevät.