Hyppää pääsisältöön

Tiedon valoa -tapahtuma tarjoilee mehevän kattauksen tiedettä ja taidetta

Julkaistu 24.1.2022
Tampereen korkeakouluyhteisö
Tiedon valoa -tiedetapahtuma tarjoaa oivalluksia ja elämyksiä kaikenikäisille tutkitun tiedon ystäville 28.–29.1.2022.

Tiedon valoa -tiedetapahtumassa kohtaavat tiede ja taide. Tarjolla on villejä visioita tulevaisuuden Tampereesta ja kiinnostavaa keskustelua Suomesta ja suomalaisuudesta, ilmastosta, elämän syvyydestä, neroudesta, taiderikoksista – ja paljon muuta innostavaa!

Tapahtuma järjestetään virtuaalisesti ja on avoin kaikille.

Moniäänistä keskustelua ilmastonmuutoksesta

Ilmastonmuutos mietityttää monia. Se näkyy mediassa ja kuuluu poliitikkojen puheissa. Se herättää myös monenlaisia tunteita. Lauantaina toteutetaan Erätauko-menetelmin ilmasto- ja ympäristöaiheinen paneelikeskustelu. Silloin ääneen pääsevät he, jotka yleensä eivät äänessä ole. Mukaan kutsutaan ihmisiä eri taustoista keskustelemaan niistä tunteista, joita ilmastonmuutos herättää. Mukaan mahtuu ärsytystä ja turhautumista, mutta myös toivoa. Fasilitaattoreina toimivat Jussi Holopainen Tampereen evankelis-luterilaisesta seurakunnasta ja Tiina Leinonen Tampereen kaupungilta. Aihetta käsitellään myös perjantaina nuorten päivässä. Silloin pohditaan muun muassa sitä, miten ilmastokriisi näkyy tai piiloutuu median kuvavalinnoissa.

Mikä on taiteen tulevaisuus ja meidän menneisyytemme taiteen kertomana

Korona on pannut taiteen tekijät tiukalle ja jättänyt taiteen kuluttajat nuolemaan näppejään. Taiteen ystäville on lauantaina tarjolla monipuolista ohjelmaa. Smart Art – taiteen tulevaisuus vai tulevaisuuden taidetta? -keskustelussa paneudutaan muun muassa siihen, millaisia osaamistarpeita esittävien taiteiden parissa tarvitaan digitalisoituvassa toimintaympäristössä. Mukana keskustelemassa ovat audiovisuaalisen suunnittelun ja ilmaisun lehtori Maaret Salminen Tampereen ammattikorkeakoulusta, tutkijatohtori Pekka Kallioniemi Tampereen yliopistosta, vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen Tampereen yliopistosta ja hankekoordinaattori Arttu Haapalainen Tampereen Teatterista.

Jatkoksi katseen voi kääntää itseensä ja pohtia, miten tiede ja taide kertovat menneestä ja meistä. Ja onko Suomea olemassakaan? Tästä keskustelevat professorit Raisa Toivo, Pertti Haapala ja kirjailija Juha Hurme. Entä millaista ilotulitusta mahtaakaan olla luvassa, kun filosofi Esa Saarinen ja kapellimestari-säveltäjä Leif Segerstam inspiroituvat musiikin, elämän syvyyden ja nerouden äärellä?

Maan ja taivaan väliltä ohjelmassa ylletään myös virtuaalitodellisuuteen. Lauantaina Duetto-kanavan keskustelussa pohditaan, millaisia mahdollisuuksia virtuaalitodellisuus tarjoaa tulevaisuuden yhteistyölle korkeakoulujen ja yritysten välillä. Matkalla Matrixiin -keskustelua vetää TAMKin Liiketalous ja media -osaamisyksikön osaamispäällikkö Timo Kivikangas. Mukana keskustelemassa ovat vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen Tampereen yliopistosta, yrittäjä ja opettaja Ilmari Huttu-Hiltunen Tampereen ammattikorkeakoulusta sekä Yle Urheilun ja tapahtumien tekninen kehitystuottaja Antti Immonen.

Tutkimustietoa populaaristi

Kiinnostaako tuore tutkimus, mutta tieteen kielen tai vieraan tutkimusalan ymmärtäminen tuntuu haastavalta? Tervetuloa viihtymään, kun Tampereen yliopiston tutkijat päästetään estradille panemaan parastaan Three Minute Thesis -kilpailun finaalissa! Kisassa he esittelevät tutkimusaihettaan yleistajuisesti ja innostavasti – ja vain kolmessa minuutissa. Tampereen yliopisto järjestää kansainvälisesti suurta suosiota saaneen 3MT-kilpailun nyt toista kertaa.

Tutustu Tiedon valoa -tapahtuman ohjelmaan verkkosivuilla: https://tuni.fi/tiedonvaloa/

Tiedon valoa avaa myös Tampere Smart City Week -kokonaisuuden, eli innovatiivisten, digitaalisten ja kestävien kaupunkiratkaisujen tapahtumaviikon 28.1.–3.2.2022. Koronapandemian vuoksi expo ja konferenssi järjestetään varsinaisesta Smart City Weekistä erillisinä tapahtumina 14.–15.6.2022. Katso lisätietoja Tampere Smart City Weekin verkkosivuilta: https://tscw.fi/

Tiedon valoa -tapahtuman järjestävät Tampereen korkeakouluyhteisö, Aamulehti, Pirkanmaan liitto, Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere Chamber Music, Tampereen kaupunki – Smart City Week ja Tampere-talo.
 

Lisätiedot:

Tiedon valoa -tapahtuman vastuujärjestäjät

Kyösti Koskela
kyosti.koskela [at] tuni.fi
+358 50 318 6621

Kristiina Tattari
kristiina.tattari [at] tuni.fi
+358 50 301 1364

Tampere Smart City Week -koordinaattori

Katri Schulze
Tampere Smart City Week
Business Tampere
katri.schulze [at] businesstampere.com

+358 40 076 5552