Hyppää pääsisältöön

Tiedon tähden - tiedejulkaisemisen tapahtuma Tampereen yliopistolla 20.5.

Julkaistu 9.5.2019
Tampereen korkeakouluyhteisö
Tiedon tähden -tapahtuman tunnus
Kotimaisten tiedelehtien Tiedon tähden -kiertue pysähtyy maanantaina 20.5. Tampereen yliopistolla. Tapahtumassa voi osallistua kirjoittajapajaan ja kuunnella esityksiä tiedejulkaisemisesta, tutkimuksen vaikuttavuuden lisäämisestä sekä Tampereen korkeakouluyhteisön avoimen tieteen toimenpiteistä ja julkaisuprofiilista.

Kiertueen tapahtumia on pidetty kevään aikana eri yliopistokaupungeissa. Tavoitteena on nostaa esille tiedelehtien merkitys tutkimukselle, opetukselle, oppimiselle ja yhteiskunnalliselle keskustelulle ja innostaa tiedelehtien taustayhteisöjä verkostojensa vahvistamiseen, jäsenhankintaan ja kirjoittajien rekrytointiin.

Ohjelma

Café Aula & Toivo, Tampereen yliopiston päärakennus, 2. krs, Kalevantie 4

10.15–12 Kirjoittajatyöpaja: Kertomus tieteellisen julkaisun muotona

  • Vetäjänä YTT, TKI-asiantuntija, dosentti Hannele Palukka (Tampereen ammattikorkeakoulu)
  • Ilmoittaudu 16.5.2019 mennessä tiedontahden [at] outlook.com (tiedontahden[at]outlook[dot]com).

12–13 Tiedelehtitori – Tule tutustumaan kotimaisiin tiedelehtiin!

13.15–16 Tiedelehdistä ja tiedejulkaisemisesta – luentoja ja lehtien esittäytymiset

  • Sami Syrjämäki (julkaisupäällikkö, Tieteellisten seurain valtuuskunta): Tiedejulkaiseminen ja -politiikka
  • Sari Räisänen (dosentti, yliopettaja, Tampereen ammattikorkeakoulu): Miten lisään tutkimukseni vaikuttavuutta
  • Markku Ihonen (tutkimuksen kehittämispäällikkö, Tampereen yliopisto): Tampereen korkeakouluyhteisön avoimen tieteen tahtotila ja toimenpiteet
  • Susanna Nykyri (päällikkö, avoimen tieteen palvelut, Tampereen yliopiston kirjasto): Tampereen yliopiston julkaisuprofiilista
  • Tiedelehdet esittäytyvät

Ohjelmanmuutokset mahdollisia

Tiedon tähden –kiertueen taustoista Suomen tiedekustantajien liiton sivuilla

Lisätietoja:
Kiertuekoordinaattori Esko Clarke Sario, tiedontahden [at] outlook.com (tiedontahden[at]outlook[dot]com) tai 050 5541627
Yliopistonlehtori Elina Late, elina.late [at] tuni.fi (elina[dot]late[at]tuni[dot]fi)
Susanna Nykyri, avoimen tieteen palvelujen päällikkö, susanna.nykyri [at] tuni.fi (susanna[dot]nykyri[at]tuni[dot]fi)