Hyppää pääsisältöön

Tiedettä kansantajuistava livetiede luotaa tietämättömyyden yhteiskuntaa

Julkaistu 14.12.2022
Tampereen yliopisto
Tieteellistä tietoa lähemmäs kansalaisia tuovat tutkijat ja näyttelijät. Lavalla tutkija Jaana Parviainen. (Kuva: Heikki Gröhn).
Tietoyhteiskuntassa tieto on kaiken keskipisteenä. Todellisuudessa asiantuntijat ja päättäjät eivät aina tiedä. Menestys erityisesti kriisiaikoina riippuu kyvystämme käsitellä ja hallita tietämättömyyttä. Uusi livetiedekonsepti suuntaa huomiomme siihen, miten tietämättömyys vaikuttaa yhteiskunnassa ja kansalaisten elämässä.

Livetiedekonsepti Selittävä tekijä: Ihmistieteellinen tutkimus ja tutkijat lavalla ensiesitys on Tampereen yliopiston Teatterimontussa keskiviikkona 14.12.2022 klo 19.

Tutkija Paula Alanen (KT) on tutkinut niin sanottujen armovitosten saajia peruskoulussa ja pohtii esityksessä episteemisen epäoikeudenmukaisuuden dynamiikkoja, joiden tuloksena osa koululaisista syrjäytyy tietämiseen kykenevien kansalaisten joukosta. Tutkija Anne Koski (YT) on tutkinut Nokian kännykkäbisneksen loppumisen kytkeytymistä tiedon ylivaltaan ja johdon liiallista uskoa omaan kaikkitietävyyteensä. Epävarmuudessa tarvitaan luovia ratkaisuja, jolloin tärkeäksi voi tulla tietoinen pidättäytyminen tietämästä varmasti eli hyödyllinen tietämättömyys. Sama asia korostuu myös yliopistonlehtori Jaana Parviaisen (FT) esityksessä, jossa käydään läpi Suomen hallituksen kamppailua koronapandemian kanssa. Koronavirus muutti 2020 keväällä maailman globaaliksi tietämättömyyden hallinnan koelaboratorioksi, jossa asiantuntijat ja päättäjät joutuivat tekemään päätöksiä ilman riittävää tietoa viruksesta.

Esityksessä tietämättömyyttä katsotaan sekä haitallisena että hyödyllisenä ilmiönä.

Illan kruunaa palkittu journalisti, tietokirjailija ja Tampereen yliopiston työelämäprofessori Johanna Vehkoo. Hän kertoo lainsäädännön sokeasta pisteestä ja tietämättömyydestä, jonka edessä kansalainen jää yksin.

Tiede tuodaan lähelle kansalaisia

Ihmistieteissä tutkija kohtaa kiinnostavia ihmisiä, ilmiöitä ja todellisuuksia. Mikä ihmisen toimintaa kulloinkin selittää?

Livetiede pyrkii tuomaan tieteellisen tiedon lähemmäs kansalaisia, jotka voisivat hyötyä tutkimustuloksista. Elävän yleisön eteen nousevat tutkijat ja näyttelijät. Tutkimustulosten lisäksi esillä on ihmistieteellinen ajattelutyö, tutkijoiden tutkimusprosessissa kohtaamat tilanteet ja tieteentekemisen reunaehdot. Livetiede ottaa vaikutteita dokumenttiteatterista ja livejournalismista, mutta on kasvanut omaksi lajityypikseen.

Tietämättömyyttä tarkastellaan Tietämättömyyden tilassa: Negatiivinen asiantuntijuus ja tietoyhteiskunnan rapautuminen Suomessa 2020-luvulla -tutkimushankkeen tulosten pohjalta. Livetiedekonseptia ovat kehittäneet yhteistyössä kirjailija ja teatteriohjaaja Hanna Ryti, kulttuurituottaja ja tutkija Anne Koski ja tutkimushankkeen johtaja Jaana Parviainen.

Esityksen työryhmä ja esiintyjät ryhmäkuvassa.
Selittävä tekijä -esityksen työryhmä ja esiintyjiä. (Kuva: Heikki Gröhn).

Ensi-ilta 14.12.2022 Tampereella

Ensi-ilta Tampereen yliopiston teatterimontussa Tampereella 14.12. klo 19 ja toinen esitys Helsingissä Oodin Maijansalissa 12.1. klo 19 osana Tieteiden yötä. Esityksiin on vapaa pääsy ja ilmoittautuminen rajoitetun paikkamäärän vuoksi.

Esityksen kesto noin 100 minuuttia.

Illan vieras Johanna Vehkoo
Tutkijat Paula Alanen (KT), Anne Koski (YT) & Jaana Parviainen (FT)
Ohjaus ja dramaturgia Hanna Ryti
Käsikirjoitus tutkijat ja Hanna Ryti
Näyttelijät Jouko Enkelnotko & Laura Hänninen
Valo-, ääni- ja videosuunnittelu Eero Erkamo
Tuotanto Anne Koski

Lisätietoa ja yleisön ilmoittautuminen

www.selittavatekija.fi/

Tapahtumajärjestäjä Kriittinen korkeakoulu & NEGATE-tutkimushanke. Selittävä tekijä -hankkeen rahoittaja on Tieteen tiedotus ry.