Hyppää pääsisältöön

Thomas Cookin konkurssi ravisuttaa matkailumaailmaa

Julkaistu 23.9.2019
Tampereen korkeakouluyhteisö
Thomas Cook
Thomas Cookin konkurssin takia sadat tuhannet matkailijat ovat parhaillaan jumissa lomakohteissaan. Daniela Maria / pexels.com
Sadat tuhannet ihmiset ovat jumissa lomakohteissaan. Seuraava kysymys kuuluu, kuka maksaa lopullisen laskun?

Maailman vanhin lomamatkoja järjestävä yritys Thomas Cook on hakeutunut konkurssiin. Yhtiön kaikki lennot on peruttu, ja jopa 600 000 tuhatta ihmistä ympäri maailmaa on toistaiseksi jumissa.

Tilanne vaikuttaa myös suomalaismatkailijoihin, sillä Thomas Cook omistaa Tjäreborgin, joka on yksi Suomen suosituimmista matkanjärjestäjistä. Tjäreborgin matkakohteissa on tällä hetkellä noin 3 400 suomalaista.

Thomas Cookin konkurssi uhkaa maailmanlaajuisesti noin 22 000 työpaikkaa. Yhtiön velkataakka oli lopulta lähes kaksi miljardia euroa.

Huonoja taloudellisia päätöksiä ja heikkoa ajoitusta

Industry professor Stephen Wright kertoo, että Thomas Cookin konkurssi oli odotettavissa: yhtiö on ollut taloudellisissa vaikeuksissa jo kauan.

– Ongelmat alkoivat vuoden 2011 fuusiosta. Thomas Cook otti tuolloin hallintaansa pienempiä matkanjärjestäjiä, joiden taloudellinen tilanne oli vaikea. Thomas Cook oli itsekin jo pahoissa veloissa. Ajoitus oli myös erittäin huono, Wright toteaa.

Stephen Wright
Stephen Wright on seurannut Thomas Cookin tilannetta jo pitkään. Yhtiön konkurssi ei lopulta tullut yllätyksenä tutkijalle.

Vuoden 2007 talousromahduksen jälkeen matkailualan yritykset ovat olleet tiukoilla Iso-Britanniassa. Pakettimatkat ovat kalliita, ja monet britit ovatkin viime aikoina lomailleet kotimaassaan.

– Kun olin itse lapsi, Thomas Cook järjesti matkoja pääasiassa Espanjaan ja Kreikan saarille. Mutta viime vuosina ihmiset ovat halunneet nähdä muita paikkoja, ja Thomas Cookin matkat ovat suunnanneet esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan. Ikävä kyllä tilanne näillä alueilla on ollut huono, mikä on edelleen vähentänyt ihmisten intoa matkustaa, Wright toteaa.

– Myös Brexitistä johtuva epävarmuus on vähentänyt brittien matkailuhalukkuutta. Lisäksi halpalentoyhtiöiden luoma uusi kilpailutilanne on vaikeuttanut Thomas Cookin toimintaa viime vuosina, Wright kertoo.

Brittihallitus ei halunnut maksaa yhtiön pelastamisesta

Viimeisten päivien aikana Thomas Cook pyysi Iso-Britannian hallitukselta jopa 200 miljoonan euron pelastuspakettia. Valtiojohto kuitenkin kieltäytyi.

– Päättäjien mielestä tämä pelastuspaketti olisi vain viivästyttänyt vääjäämätöntä, Wright toteaa.

Thomas Cookin ongelmat eivät lopu konkurssi-ilmoitukseen. Kulut ja maksut juoksevat edelleen, vaikka koneet pysyisivätkin maassa.

– Yhtiö ei omista lentokoneitaan. Pankki omistaa koneet, jotka se liisaa matkailuyritykselle. Ongelma on siinä, että Thomas Cook ei voi noin vain antaa koneita takaisin ja lakata maksamasta maksujaan, Wright toteaa.

Ennen kuin koneen omistaja on valmis ottamaan koneet takaisin, ne täytyy huoltaa. Tämä vie neljästä kuuteen viikkoa yhtä konetta kohden.

– Nämä leasing-sopimukset tehdään usein useamman vuoden mittaisiksi. Mitä tapahtuu, jos Thomas Cook ei voi kunnioittaa vuokrasopimusta kalustosta? Koneen omistaja ei varmasti pidä tästä, Wright toteaa.

Matkailijat pääsevät kotiin, mutta jonkun täytyy maksaa lasku

Vaikka tilanne on vaikea, ihmiset pääsevät kyllä takaisin kotiin. Mutta ajankohdasta ei kenelläkään ole varmuutta.

– Muut lentoyhtiöt ovat lupautuneet auttamaan tilanteen ratkaisemisessa. Mutta kaikki tämä maksaa. Britanniassa lentoyhtiöiden täytyy maksaa vakuutusmaksuja pakettilomamatkoista. Tämä Atol-järjestelmä takaa, että ihmiset pääsevät kotiin ongelmatilanteessa, Wright toteaa.

– Tämä konkurssi on massiivinen ongelma. Ihmiset pääsevät kyllä kotiin, mutta milloin? Monet säästävät näitä matkoja varten pitkään, jopa vuosia, Wright sanoo.

 

Lisätietoja:
Industry professor Stephen Wright
+358504478520
stephen.wright [at] tuni.fi

 

Teksti: Jaakko Kinnunen
Kuvat: Jonne Renvall & Daniela Maria / pexels.com