Hyppää pääsisältöön

Teollisuuden ja tutkimuslaitosten yhteistyöstä hyviä tuloksia palveluliiketoiminnalle

Julkaistu 13.10.2020
Tampereen yliopisto
Lauri Vuorinen, Eija Vaittinen ja Miia Martinsuo
Tampereen yliopistossa valmistui neljä väitöskirjaa ”Palveluratkaisut laitekannan hallintaan” -tutkimusohjelman yhteydessä. Kuvassa väitöskirjan tekijöistä Lauri Vuorinen ja Eija Vaittinen sekä professori Miia Martinsuo.
Teollisuuden ja tutkimuslaitosten yhteistyöohjelma tuotti hyviä tuloksia palveluliiketoiminnalle ja sen tutkimukselle.

Tampereen yliopisto oli mukana ”Palveluratkaisut laitekannan hallintaan” -tutkimusohjelmassa (Service Solutions for Fleet Management, S4Fleet, DIMECC 2017), joka tuki teollisten yritysten digitaalista muutosta kohti edistyneitä laitekantatason palvelujärjestelmiä. Laitekannalla tarkoitetaan yritysten myymien, valmistamien ja asentamien laitteiden kokonaisuutta, esimerkiksi hissejä, nostureita tai työstökoneita joko maailmanlaajuisesti tai tietyllä alueella tai asiakkaalla.

Tutkimusohjelmaan osallistui 23 yritystä ja kuusi tutkimusyksikköä, jotka yhdessä loivat uutta tietoa ja ratkaisuja laitekantatason palvelullistumiseen strategian, operaatioiden ja teknologian aihepiireissä.

Tampereen yliopistosta tutkimusohjelmassa oli mukana neljä eri tutkimusryhmää, ja yliopisto osallistui kaikkiin kolmeen osaprojektiin. Tampereen yliopistossa valmistui ohjelman yhteydessä neljä väitöskirjaa ja kaksi on vielä viimeistelyvaiheessa. Tuloksissa korostuvat mm. laitekantatason palveluratkaisujen edellyttämä yhteistyö yrityksen toimintojen ja eri yritysten kesken, eri osapuolten tarpeiden huomioon ottaminen liiketoiminnan päätöksenteossa sekä mallintamisen ja analytiikan keinot tukea laitekantatason palvelutoiminnan ohjausta.

Tutkimusohjelma oli osa Suomen julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön perustuvaa innovaatiopolitiikkaa (PPP eli Public Private Partnership), jossa yritykset tarjoavat empiirisen aineiston, rahoittavat ja johtavat tutkimusta. Julkinen sektori osallistuu rahoitukseen Business Finlandin kautta ja tieteelliseen työhön yliopistojen ja tutkimuslaitosten kautta.

Ajoitus tällaiselle transformatiiviselle tutkimusohjelmalle oli erinomainen: Tieto- ja viestintäteknologiat mahdollistivat etävalvonnan ja asennetun laitekannan edellyttämät analytiikkaratkaisut, ja teolliset yritykset olivat jo tunnistaneet asiakassuhteiden syventämisen mahdollisuudet teollisten palvelujen avulla. Ennen S4Fleet-tutkimusohjelmaa DIMECCin osakas- ja asiakasyritykset olivat jo investoineet merkittävästi teollisuuden palvelullistumiseen vuosina 2010–2016, etenkin Tulevaisuuden teolliset palvelut -tutkimusohjelmassa (Future Industrial Services, FutIS, DIMECC 2016) Business Finlandin vastaavan PPP-rahoituksen tuella.

S4Fleet-tutkimus oli suunniteltu viisivuotiseksi, mutta ohjelman valmistelun aikaan julkisen rahoituksen rahoitusjakso lyhennettiin kolmevuotiseksi, kun rahoitusta leikattiin poliittisin päätöksin. Ohjelmaan osallistuvat tutkimusyksiköt kohtasivat haasteen: Tutkimukselle oli asetettu erittäin kunnianhimoisia tieteellisiä tavoitteita mm. väitöskirjojen muodossa, mutta tutkimusohjelma riitti vain osittain 4–6 vuotta kestäviin väitöskirjatöihin. Tämä merkitsi epäyhteensopivasti sitä, että tutkimusohjelmalta odotettiin tieteellisinä tuloksina väitöskirjoja, mutta niihin johtavaa tutkimustyötä pitikin jatkaa ohjelman jälkeen joillakin muilla rahoitusmekanismeilla.

Tutkimusohjelman käytännön tulokset ja vaikutukset raportoitiin ohjelman päättyessä loppuraporttina jo kolme vuotta sitten, mutta nyt tieteellisistä tuloksista on mahdollisuus raportoida myös väitöskirjat, joita tutkimusohjelmassa tavoiteltiin keskeisinä tieteellisinä tuloksina.

Tutkimusohjelman tuloksena on syntynyt 22 väitöskirjaa, joista 17 on jo julkaistu ja ainakin viisi on vielä työn alla. Valtaosa väitöskirjoista on kokoomaväitöskirjoja, jotka koostuvat 3–7 julkaistusta tai hyväksytystä artikkelista ja johdanto-osiosta.

Väitöskirjojen loppuunsaattaminen on vaatinut tutkijoilta ja professoreilta kovia ponnistuksia. He ovat hankkineet lisärahoitusta muiden tutkimusprojektien kautta, anoneet säätiöiltä apurahoja, hakeneet tukea yliopistojen tohtorikouluista ja etsineet henkilökohtaisia stipendejä. Tutkimusryhmät ja tutkijat ovat jatkaneet työtään ja myös yhteistyö ohjelmaan osallistuneiden yritysten kanssa on joiltain osin jatkunut.


Teollisuuden ja tutkimuslaitosten yhteistyömalli lisäsi tieteellistä vaikuttavuutta palveluliiketoiminnan tutkimuksessa

Public private partnership in industrial service research boosted scientific publication in Finland


Lisätietoa:

Professori Miia Martinsuo, puh. 040-8490895, miia.martinsuo [at] tuni.fi
https://research.tuni.fi/crops

DIMECC (2016) Future Industrial Services. Final report 1/2016. DIMECC publications series no. 9.

DIMECC (2017) S4Fleet – Service Solutions for Fleet Management. Final report 6/2017. DIMECC publications series no. 19.

Lindholm, Anni (2018) Developing Management Accounting for Long-Term Decision-Making: Empirical Examinations from the Customer and Supplier Perspectives. Doctoral thesis, Tampere University of Technology.

Momeni, Khadijeh (2019)Service integration in the downstream value chain of project-based firms. Doctoral thesis, Tampere University.

Vaittinen, Eija (2019)  Service readiness during manufacturers’ servitization. Doctoral thesis, Tampere University.

Vuorinen, Lauri (2019) Managing value creation in temporary organizations. Doctoral thesis, Tampere University.