Hyppää pääsisältöön
Tutkimus

TeleQuant-hanke luotsaa Suomea turvallisesti kohti kvanttiaikakautta

Julkaistu 15.8.2025
Tampereen yliopisto
Kolme ihmistä seisoo vierekkäin laboratoriotiloissa ja katsoo kameraan.
TeleQuant-hankkeen tiimi Tampereen yliopistossa: vas. Robert Fickler, Teemu Hakkarainen ja Mircea Guina.Kuva: Antti Tukiainen / Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston johtama TeleQuant-tutkimushanke on saanut noin 780 000 euron rahoituksen Business Finlandin Näytönpaikka-ohjelmasta, joka tukee mullistavia tutkimusideoita. Hankkeessa on mukana johtavia suomalaisia tutkimusorganisaatioita, joilla on vahvaa osaamista fotoniikan, puolijohdeteknologian ja suprajohtavuuden alueilta. TeleQuant edistää kuituoptisten järjestelmien kanssa yhteensopivaa kvanttiviestintää, tavoitteenaan vahvistaa Suomen digitaalista resilienssiä ja teknologista riippumattomuutta kvanttiajassa.

Kvanttitietokoneet kykenevät pian murtamaan perinteiset tietoliikenteessä käytettävät salausprotokollat. Kansallisella tasolla on tärkeää ottaa käyttöön kvanttiturvallisia viestintäverkkoja arkaluonteisen tiedon siirtoon sekä varmistaa omavaraisuus tarvittavien laitteistojen osalta.

– TeleQuant-hankkeen tavoitteena on vahvistaa suomalaisen tietoliikenteen toimintavarmuutta ja palautumiskykyä sekä kriittisten laitteistojen omavaraisuutta aikana, jolloin kvanttiteknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia mutta samalla uhkaa tietoturvaa, sanoo hankkeen tutkimuskonsortiota johtava professori Mircea Guina Tampereen yliopistosta. 

– Lisäksi meidän on kehitettävä kvanttiviestintäjärjestelmä, joka mahdollistaa todellisen kvantti-internetin. Sen avulla voidaan sekä viestiä turvallisesti että yhdistää toisistaan etäällä sijaitsevia kvanttiprosessoreita hajautettua kvanttilaskentaa varten, kertoo Teemu Hakkarainen, joka koordinoi hankkeen esivalmisteluvaihetta. Hakkarainen toimii yliopistotutkijana Tampereen yliopiston monitieteisessä tutkijakollegiumissa.

TeleQuant-hanke pohjautuu Tampereen yliopiston tuoreisiin kvanttipuolijohdevalonlähteiden innovaatioihin sekä VTT:n ja Aalto-yliopiston kehittämiin edistyksellisiin kvantti-ilmaisinteknologioihin, kuten yksittäisiä fotoneja havaitseviin valoilmaisimiin.

Tampereen yliopiston rooli hankkeessa on kaksijakoinen. Kehitystyötä tehdään sekä Teemu Hakkaraisen tutkimusryhmässä Optoelektroniikan tutkimuskeskuksessa, jota johtaa professori Guina, sekä kokeellisen kvanttioptiikan tutkimusryhmässä, jota johtaa professori Robert Fickler.

– ORC:n tutkimusryhmä kehittää kuituyhteensopivia kvanttivalonlähteitä, jotka emittoivat yksittäisiä fotoneja ja lomittuneita fotonipareja ja perustuvat uuteen puolijohdekvanttipistemateriaaliin, Hakkarainen tarkentaa.

Ficklerin ryhmä keskittyy kvanttitiedon koodaus- ja siirtoteknologioiden kehittämiseen hyödyntämällä ORC:n tuottamia valonlähteitä.

TeleQuant-hanke

  • Telecom-wavelength quantum communication with on-demand quantum light sources (TeleQuant)
  • Tampereen yliopisto sai Business Finlandilta 786 800 euron rahoituksen hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen (2025–27).
  • Hankkeelle voidaan myöntää lisärahoitusta kolmeksi vuodeksi, mikäli ensimmäisen vaiheen tavoitteet saavutetaan.
  • Seuraavassa vaiheessa hankkeeseen tulee mukaan suomalaisia yrityksiä.