Hyppää pääsisältöön

Tekoälypohjaisen rintasyövän histopatologian kehittämiseen akatemiarahaa

Julkaistu 21.11.2019
Tampereen yliopisto
Yliopistonlehtori Pekka Ruusuvuori Tampereen yliopistosta on saanut Suomen Akatemian 170 000 euron rahoituksen Kohti personoitua lääketiedettä tekoälypohjaisella rintasyövän histopatologialla –tutkimukseen. Kaksivuotinen tutkimus alkaa tammikuussa.

Kasvainnäytteiden manuaalinen histopatologia on päämenetelmä rintasyövän diagnostiikassa. Pula patologeista sekä patologien välinen subjektiivinen variaatio näytteiden tulkinnassa johtavat pitkittyneisiin vastausaikoihin, lisääntyneeseen potilaiden ahdistuksen ja epätasa-arvoiseen asiantuntijuuden saavutettavuudessa syöpäpotilaiden välillä. Lisäksi väärät histopatologiset syöpäluokitukset voivat johtaa yli- tai alihoitoon.

- Tutkimuksessa kehitetään uusia, tekoälyyn pohjautuvia menetelmiä avuksi rintasyövän histopatologiseen rutiinianalyysiin, Ruusuvuori kertoo.

Tutkimuksessa myös kehitetään uusia kudosnäytteiden analysointimenetelmiä värjäämättömiin kudosnäytteisiin pohjaten.

- Projektin tarkoituksena on saavuttaa tehokkaampia ja tarkempia histopatologisia menetelmiä, joilla nostetaan rintasyövän diagnostiikan laatua vähentämällä virheitä ja tulkinnan subjektiivisuudesta johtuvaa variaatiota, sekä tehostetaan syöpäluokitusten tekemistä ja siten vähennetään yli- ja alihoitoriskiä.

Suomen Akatemia rahoittaa kuutta suomalaista osahanketta neljässä eurooppalaisessa tutkimuskonsortiossa yhteensä 1,2 miljoonalla eurolla. Tutkimuskonsortiot rahoitetaan kansainvälisen ERA-PerMed-verkoston vuoden 2019 haussa. ERA-PerMed-verkostoon kuuluu 32 tutkimusrahoittajaa 23 maasta.

Järjestyksessään toisessa ERA-PerMed-haussa edistetään yksilöllistetyn lääketieteen käyttöönottoa tukemalla esikliinistä, kliinistä ja laskennallista tutkimusta yhdistettynä eettisiin, sosiaalisiin ja lainsäädännöllisiin näkökulmiin sekä terveydenhuollon optimointiin.  Rahoitetut suomalaistutkijat selvittävät leukemian, rintasyövän, nivelrikon ja masennuksen liitännäissairauksien yksilölliseen hoitoon liittyviä kysymyksiä.

Nyt rahoitetut hankkeet liitetään osaksi Yksilöllistetty terveys - perimästä yhteiskuntaan (pHealth) -akatemiaohjelmaa. Ohjelma keskittyy muun muassa yksilön genomitiedon keräämiseen ja käyttöön oman terveyden ylläpidossa ja edistämisessä sekä sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa.

Suomen Akatemian tiedote 21.11.2019