Ajassa

Tekniikka ja tietojenkäsittelytiede mukana THE-rankingissa

Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
Times Higher Education (THE) jatkaa tieteenalakohtaisia yliopistovertailuja. Yliopistojen kokonaissijoitusten jälkeen lehti julkaisee oppialojen vertailuja, joista nyt olivat vuorossa tekniikka ja tietojenkäsittelytiede.

Tampereen yliopisto on mukana molemmissa alavertailuissa. Tekniikan ala sijoittuu omalla listallaan 400 joukkoon (sijaluokka 301–400). Tietojenkäsittelytiede on 500 joukossa. 

Yliopistojen maailmanvertailussa Tampereen yliopiston kokonaissijoitus parani hieman ja oli luokassa 250–300. Tutkimusviittaukset ovat olleet viime vuosina vahvuutena, mikä kertoo tutkijoiden huomiosta Tampereen yliopiston tutkimukseen. 

THE käyttää sijoituksen antoon viittä mittauspilaria, jotka jakautuvat tarkemmin indikaattoreihin. Mittauspilareista painavimmat ovat opetus, tutkimus ja tieteellisten viittausten määrät. 

THE aloitti alavertailut syyskuussa biotieteiden, lääke- ja terveystieteiden, psykologian oppialan sekä luonnontieteiden rankinglistoilla. 


World University Rankings 2022 by Subject

(Siirryt linkeistä THE:n sivustolle, vaatii ilmaisen rekisteröitymisen) 

Loppuvuonna julkaistavat rankingit:
13.10. Yhteiskuntatieteet, kauppa- ja taloustieteet, kasvatustiede
3.11. Humanistiset tieteet

Aiheeseen liittyviä uutisia

Uusimmat uutiset kategoriassa Ajassa

Uusimmat uutiset