Hyppää pääsisältöön

Tekniikan ala nousi huomattavasti kansainvälisessä vertailussa

Julkaistu 17.10.2019
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva_yliopistovertailu_dieselmoottori
Times Higher Education -lehti (THE) on julkaissut tekniikan aloja käsittelevät ranking-listat. Lehden alakohtaiset vertailut jatkuivat nyt insinööritieteiden ja tekniikan sekä tietojenkäsittelytieteen osuuksilla.

Tampereen yliopiston tekniikan tieteenala (Engineering & Technology) paransi huomattavasti sijoitustaan. Tekniikka sijoittuu rankingissa 200 parhaan joukkoon (176-200), kun vielä viime vuonna sijoitus oli luokassa 301–400.

Tulos THE-rankingissa muodostuu viidestä mittauspilarista, joista painoarvoiltaan tärkeimmät ovat opetus, tutkimus ja tieteellisten viittausten määrät. Yksittäisistä indikaattoreista Tampereen yliopiston tekniikan ala sai parhaimmat pisteensä viittauksista. Tutkimuksen vaikuttavuutta ilmentävät siteeraukset tiedemaailmassa ovat yliopiston vahvuus myös yliopistojen kokonaislistauksessa ja humanistien alakohtaisella listalla.

Hyvä pistemäärä kertyy myös yritysyhteistyöstä, jolla mitaten Tampereen yliopisto sijoittuu suomalaisista yliopistoista toiseksi.

Engineering & Technology alakohtainen ranking kattaa 1 008 yliopistoa ja korkeakoulua ympäri maailmaa. Ensimmäisen sijan jakavat yhdysvaltalaiset California Institute of Technology and Stanfordin yliopisto.

Toisena listana THE-lehti julkaisi Computer Science -vertailun, jossa on mukana 749 tietojenkäsittelytiedettä opettavaa ja tutkivaa yliopistoa. Tampereen yliopisto yltää listalla 400 joukkoon. Parhaiten menestyi Oxfordin yliopisto.

World University Rankings 2020 by subject:

Engineering & Technology

Computer Science
 

Kuva: Jonne Renvall