Hyppää pääsisältöön

Tekniikan Akateemisilta 320 000 euron lahjoitus Tampereen yliopistolle

Julkaistu 6.4.2022
Tampereen yliopisto
Ryhmä ihmisiä seisoo kokoustilassa ja hymyilee kameralle.
Tekniikan akateemiset (TEK) liittyi Tampereen yliopiston kannatusjoukkueeseen.
Akavan ja Suomen suurimpiin ammattijärjestöihin kuuluva Tekniikan Akateemiset (TEK) lahjoitti Tampereen yliopistolle 320 000 euroa. Molemmat organisaatiot työskentelevät aikamme suurten kysymysten ratkaisemiseksi.

−Yhteinen tavoitteemme on rakentaa kestävää maailmaa. Siinä tehtävässä tarvitsemme uutta osaamista, jota Tampereen yliopisto tuottaa, yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela sanoo.

Nokelan mukaan TEK jäsenineen jakaa yliopistojen kanssa yhtenevän tavan katsoa maailmaa.

−Kriittisyys ja samalla ratkaisukeskeisyys ovat ainoat keinomme vastata ilmastonmuutokseen, pandemioihin tai siihen, miten autoritääriset toimijat haastavat demokratiaa.

Tekniikan osaaminen ja monitieteisyys vaikuttavat

TEK on diplomi-insinöörien, arkkitehtien ja vastaavan tekniikan tai luonnontieteen yliopistokoulutuksen saaneiden etu- ja palvelujärjestö. Jäseniä sillä on noin 77 000, joista liki neljännes on teekkareita ja matemaattis-luonnontieteellisten alojen opiskelijoita.

−Tampereen yliopisto on maamme johtavia yliopistoja tekniikan alalla niin koulutuksessa kuin tutkimuksessa. Yhteydet yritysmaailmaan ja teollinen yhteistyö ovat sen vahvuuksia. Arvostamme myös suuresti Tampereen yliopiston monitieteellisyyttä ja laajaa verkostoitumista yhteiskuntaan, Nokela toteaa.

Opiskelijoille on annettava tukea ja aikaa

Lahjoituksellaan TEK haluaa erityisesti kiittää Tampereen yliopistoa uusien opiskelijasukupolvien kasvattamisesta Suomen ja maailman rakentajiksi. Ammattijärjestö painottaa, että maailmaa kohdanneet odottamattomat kriisit ovat iskeneet pahasti myös opiskelijoiden jaksamiseen ja mielenterveyteen.

−Toivomme yliopistojen ottavan merkittävän roolin nuorten tukemisessa. On tärkeää, että emme kasaa heille liikaa suorituspaineita opintojen alusta lähtien. Meidän on annettava nuorille aikaa kasvaa, oppia ja löytää oma kutsumuksensa.

Tekniikan Akateemiset halusivat lahjoittaa yliopistolle nyt, kun valtion vastinrahakampanja on vielä käynnissä. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra pääomittaa yliopistoja 100 miljoonalla eurolla. Vastinrahan määrä muodostuu yliopiston kesäkuun 2022 loppuun mennessä saamien lahjoitusten perusteella. Jokainen lahjoitettu euro voi merkitä yliopistolle jopa 3,5 euroa.

−Me TEKissä näemme, että Suomi voi nopeasti muuttuvassa maailmassa pärjätä vain osaamisella. Toivomme, että viestimme tavoittaa myös muut toimijat, jotka lähtisivät nyt vastinrahakierroksen lopulla vielä tukemaan yliopistoja, Nokela sanoo.

Lisätietoja vastinrahakampanjasta