Hyppää pääsisältöön

Tasa-arvokysymys jakaa Euroopan parlamenttia

Julkaistu 11.3.2021
Tampereen yliopisto
Johanna Kantola/ Kuva: Francois de Ribaucourt
Professori Johanna Kantola sanoo, että europarlamentin populistiryhmät vastustavat tasa-arvoa hyvin suoraan käyttämällä rasistista ja seksististä kieltä.
Sukupuolten tasa-arvo on noussut keskeiseksi kamppailun aiheeksi Euroopan parlamentissa, jossa kielenkäyttö on koventunut ja näkemykset polarisoituneet.

– Tasa-arvon suorasta vastustamisesta on tullut entistä legitiimimpää oikeistopopulismin nousun myötä, sanoo Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professori Johanna Kantola.

Johanna Kantolan ja Emanuela Lombardon (Complutensen yliopisto, Madrid) tutkimuksen mukaan aiemmin europarlamentissa vastustettiin sukupuolten tasa-arvoa epäsuorasti, mutta nyt suora vastustus on yltynyt.

Kantola ja Lombardo analysoivat tutkimuksessaan oikeistopopulistien käyttämiä tasa-arvon vastustuskeinoja EU-parlamentin täysistuntokeskusteluissa vaalikaudella 2014–2019. Tutkimus on osa Kantolan johtamaa ja Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n rahoittamaa EUGenDem-hanketta.

Ristiriitaisia kehityskulkuja

EU-parlamentilla on maine kaikkein tasa-arvomyönteisimpänä EU-instituutiona. Naisten osuus onkin noussut jo 40 prosenttiin EU-parlamentaarikoista. Samaan aikaan on tullut myös takapakkia.

Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen väitöstutkijana juuri aloittanut Elena Zacharenko teki europarlamentaarikko Heidi Hautalan (vihr) tilaaman raportin sukupuolten tasa-arvoa vastustavista verkostoista Euroopassa. Tutkimuksen mukaan tasa-arvoa ja naisten oikeuksia vastustavien meppien määrä on noussut jo noin 30 prosenttiin eli 210 edustajaan 705 edustajan joukossa.

Johanna Kantola sanoo, että ristiriitaiset kehityskulut kertovat sukupuolen ja tasa-arvon keskeisestä asemasta tämän päivän poliittisessa kamppailussa. Tasa-arvon kannattajat ja vastustajat ovat molemmat entistä näkyvämpiä.

– Ei ole sattuma, että Ursula von der Leyenista tuli komission puheenjohtaja, sillä oli tärkeää saada nainen tälle paikalle. Toisaalta sukupuolten tasa-arvon ja vähemmistöjen vastustaminen on hyvin keskeistä oikeistopopulistien keskuudessa. Se näkyy vaalikamppailuissa ja europarlamentin päivittäisessä toiminnassa, Kantola arvioi.

Toisilleen vastakkaiset trendit kertovat politiikan polarisoitumisesta ja Kantolan mukaan nimenomaan sukupuolten tasa-arvon paikasta polarisaatiossa.

Populistiryhmien vaikutus tasa-arvoa koskeviin päätöksiin on kuitenkin rajallinen, sillä vaikka ne monopolisoivat täysistuntojen keskustelua, ei sillä ole ollut merkittävää vaikutusta tasa-arvoa koskeviin äänestyksiin.

Kielenkäyttö kovempaa kuin Suomen eduskunnassa

Tasa-arvon vastustajien määrä ei ole hyppäyksellisesti noussut europarlamentissa. Kyse on useamman vaalikauden kestäneestä kehityskulusta, jossa oikeistopopulismin kasvun myötä tasa-arvokysymys on noussut keskiöön.

Oikeistopopulistit ovat nostaneet tikun nokkaan sukupuoli-ideologian eli gender-ideology-käsitteen, jonka avulla ne markkinoivat mielikuvaa ideologisoituneesta kiistanaiheesta.

– Populistiryhmät yrittävät luoda sellaista käsitystä, että on olemassa gender-ideologia, jota Euroopan unioni ja tasa-arvoa puolustavat tahot edustavat. Tähän liittyy uhkakuvia, kärjistyksiä ja toiseuttamista, naurunalaiseksi tekemistä ja tahallista väärinymmärtämistä, Kantola luettelee.

Vasemmistoa edustava suomalaismeppi Silvia Modig on joissain julkisissa puheenvuoroissaan arvioinut, että kielenkäyttö europarlamentissa on paljon kovempaa kuin Suomen eduskunnassa jopa niin, ettei näitä kahta voi edes verrata keskenään.

Johanna Kantola ei ole tehnyt erikseen havaintoja suomalaismeppien osallistumisesta europarlamentin tasa-arvokeskusteluun. Tutkimusaineistossa eri maat tai maaryhmät eivät nouse selvästi esiin populistisessa tasa-arvon vastaisuudessa.

– Jossain määrin tietysti jotkut maat korostuvat, vaikkapa Puola, mutta yhtä hyvin Ukip Briteistä tai Kansallinen rintama Ranskasta eli maista, joissa on oikeistopopulistisia puolueita.

Epäsuora vastustus muuttui näkyväksi

Johanna Kantolan ja Emanuela Lombardon tutkimuksen keskeinen tulos on se, että epäsuora tasa-arvon vastustus on vaihtunut suoraksi ja avoimeksi.

– Suurin osa tasa-arvon vastustuksen tavoista on hyvin suoria ja niihin liittyy rasistista ja seksististä kielenkäyttöä. Myös epäsuora vastustus voi olla ihan yhtä tehokasta, sillä epäsuoria vastustuskeinoja käyttää vielä laajempi joukko, Kantola kertoo.

Gender-idelogiaa vastustavat mepit vastustavat myös gender-käsitettä. He yrittävät osoittaa, että naiseus ja mieheys ovat luonnollisia asioita eikä mitään sosiaalisesti rakentunutta sukupuolta ole olemassa.

– Naisella ja miehellä on heidän mielestään luonnolliset roolit, johon kuuluu luonnollinen heteroseksuaalinen ydinperhe. Näitä ei saisi kyseenalaistaa. Raporteista ja päätöslauselmista hautaan vetää yli gender-käsitettä ja korvata se sanoilla miehet ja naiset.

Suurin ryhmä jakautunut Orbánin lähdöstä huolimatta

Sukupuolten tasa-arvon vastustajat löytyvät europarlamentin populistiryhmistä, joita nykyisessä parlamentissa edustavat Identiteetti ja demokratia ID ja Euroopan konservatiivit ja reformistit ECR.

Näiden lisäksi konservatiivisia sukupuolikäsityksiä on paljon myös europarlamentin suurimmassa ryhmässä, Euroopan kansanpuolueessa EPP:ssä, johon Suomesta kuuluvat kokoomusmepit.

– EPP on ollut jakautuneempi, koska konservatiivisista puolueista koostuvana ryhmänä sillä ei ole niin helppo suhde sukupuolten tasa-arvoon, Johanna Kantola sanoo.

Jonkin verran helpotusta ryhmälle toi se, että Unkarin Viktor Orbánin edustama Fidesz-puolue erosi EPP:stä sääntömuutoksen seurauksena. EPP-ryhmä on halunnut myös suomalaisten kokoomusmeppien tuella pitää kiinni Euroopan unionin arvoista ja perusoikeuksista.

Kantola odottaa kiinnostuneena, tuoko Fideszin lähtö todellista muutosta EPP:n politiikkaan.

– Valtapoliittisesti EPP säilyy edelleen isoimpana ryhmänä, mutta onhan sille nyt lievästi uskottavampaa edustaa EU:n arvoja, kun ryhmän sisällä ei ole puoluetta, joka räikeästi rikkoo niitä. Suhteessa tasa-arvoon EPP:llä on vielä työtä. Ei tämä tee siitä helppoa kysymystä EPP:lle.

Vaikeuksia riittää, sillä ryhmässä on monenlaisia näkemyksiä. Yksittäiset EPP-mepit kannattavat voimakkaasti tasa-arvoa, mutta mukana on myös konservatiivimeppejä, jotka eivät suhtaudu liberaalisti kaikkiin naisten oikeuksiin.

Burkan kielto vaikea ratkaisu

Sukupuolten tasa-arvo kietoutuu usein maahanmuuttoon ja identiteettiin. EU:n ulkopuolella oleva Sveitsi päätyi kansanäänestyksessään siihen, että musliminaisten käyttämä, koko kasvot peittävä burka kielletään kokonaan.

– Euroopan maissa on paljon huivikieltoja. Niistä on käyty keskustelua jo yli 10 vuotta, Johanna Kantola muistuttaa.

Hän ei ole perehtynyt Sveitsin tilanteeseen mutta sanoo yleisellä tasolla, että tämä on hyvä esimerkki siitä, miten länsimaissa asetetaan oma käsitys tasa-arvosta vastakkain jonkun toisen kulttuurin, uskonnon, perinteen ja tapojen kanssa ja siitä käydään kamppailua.

– Sukupuolentutkimuksen näkökulmasta on kiinnostavaa, kenen ääni pääsee kuuluviin. Pääseekö niiden naisten ääni esiin, jotka käyttävät huivia. Ketkä ovat niitä tahoja, jotka ajavat kieltoa ja mistä syistä? Kiellot eivät ole yksiselitteisiä tasa-arvon näkökulmasta, Kantola sanoo.

Mitä itse äänestäisit tällaisessa tilanteessa?

– En missään nimessä äänestäisi huivikiellon puolesta, mutta Sveitsissä otettiin kantaa burkakysymykseen. Siinä saatetaan asettaa jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat vielä haavoittuvampaan asemaan. Minun päätökseeni vaikuttaisi myös poliittinen tilanne, yhteiskunnallinen konteksti ja poliittinen kamppailu sen ympärillä, ketkä sitä ajavat ja miksi.

Teksti: Heikki Laurinolli
Kuva: Francois de Ribaucourt

Johanna Kantola, Emanuela Lombardo: Strategies of right populists in opposing gender equality in a polarized European Parliament. International Political Science Review 2020.