Hyppää pääsisältöön

Tasa-arvoisempi työelämä palvelee kaikkia paremmin

Julkaistu 18.5.2022
Tampereen korkeakouluyhteisö
NAU-hankkeen naiset kuvassa pöydän ympärillä
NAU-hankkeen TAMKin asiantuntijoiden Outi Rantasen, Tuula Isosuon ja Liisa Marttilan mielestä on tärkeää huomioida, miten naisten uramahdollisuuksista ja esimerkiksi tekniikan alasta puhutaan. Kuvassa myös Elina Harju (toinen vasemmalta) TAMKista.
Tasa-arvoisempi työelämä palvelee kaikkia, silti suomalaiset työmarkkinat ovat EU:n eriytyneimpien joukossa. Suomessa tilanne on poikkeuksellinen verrattuna myös muihin Pohjoismaihin. Naisten ja miesten ammattien eriytyminen ilmenee naisten suuntautumisena opetus- ja hoiva-alalle, miesten puolestaan tekniikkaan ja logistiikkaan.

Tampereen ammattikorkeakoulu on koordinoinut jo parin vuoden ajan Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa Naiset tasa-arvoisesti uralle - NAU! -hanketta, jossa ovat mukana muun muassa Tampereen yliopisto ja Tekniikan akateemiset TEK. Korkeakoulutukseen ja työelämään luodaan pysyvää kulttuuria, joka mahdollistaa rakenteellisesta epätasa-arvosta keskustelemisen ja siihen liittyvien ongelmien korjaamisen.

 —Tasa-arvotyötä ja sukupuolitietoisuuden lisäämistä on jo tehty muilla koulutusasteilla, mutta nyt tämän hankkeen ansiosta ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa tehdään nyt ainutlaatuista työtä, iloitsevat NAU!-hankkeen Outi Rantanen, Liisa Marttila ja Tuula Isosuo TAMKista.

Hankkeessa tuotetaan ja levitetään parhaillaan tutkittua tietoa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta, jotta tiedostamattomia ennakko-oletuksia voidaan tunnistaa. Samalla kehitetään sukupuolitietoista uraohjausta ja tuetaan korkeakoulutettujen naisten urapolkuja. Sen vuoksi ymmärrys yhdenvertaisuudesta on kaikkien toimijoiden vastuulla, jotta tiedostamattomista vääristymistä päästään eroon ja voidaan kehittää tasa-arvoisempaa työelämää naisten lisäksi myös miehille.

Opiskelijoiden mielikuvien laajentaminen on tarpeen

Mielikuvat tekniikan alojen työstä ovat olleet tytöillä ja naisilla suhteellisen kapeita, vaikka esimerkiksi tekniikan aloilla tarvitaan monipuolista osaamista. Mielikuvat ja mielikuviin pohjautuvat ajatusvinoumat voivat ohjata sitä, miten eri aloille hakeudutaan tai kuinka nuoria kannustetaan hakeutumaan esimerkiksi matematiikan opintoihin tai tekniikan aloille.

Naisten hakeutumista näille aloille voivat estää epätietoisuus alasta, jaksamisen kysymykset, perheen yhteensovittaminen työhön sekä ajatus pärjäämisestä miehisessä maailmassa, Rantanen ja Marttila pohtivat.

Korkeakoulujen näkökulmasta hanke parantaa yleisemminkin opiskelijoiden ymmärrystä siitä, mitä tekniikan alalla opiskeleminen tarkoittaa, millaisiin töihin tekniikan aloista voi työllistyä ja mitä työ pitää sisällään. Mystiikan hälventäminen ja uramahdollisuuksien laventaminen opiskelijoiden mielikuvissa auttavat hälventämään niitä pelkoja ja ennakkoluuloja, joita nuorilla tekniikan alojen opintoihin ja työelämään liittyy, sukupuolesta riippumatta, Marttila kuvailee.

Tarjolla tietoa ja työkaluja tasa-arvotyöhön

Suomessa vuosikymmeniä kestänyt sukupuolineutraaliuden ihanne on estänyt asiallista keskustelua tasa-arvosta ja pahentanut tilannetta. Nyt aiheeseen etsitään keinoja erityisesti korkeakoulujen näkökulmasta. Löydetyt keinot palvelevat niin naisia kuin miehiäkin, joten niistä on hyötyä kaikille.

— Korkeakoulujen tasa-arvon tukemiseen toteutimme luentosarjan, jolla olemme saavuttaneet kenttää laajasti. Lisäksi tasa-arvotyötä on monissa korkeakouluissa jo viety pitkälle ja annettu vinkkejä sen edistämiseen myös muualla, Rantanen kertoo.

NAU!-hankkeessa tuotetulta tasaarvoisestiuralle.fi -sivustolta saa työkaluja eri käyttötarkoituksiin.

— Aiheesta kiinnostuneille on tarjolla laaja ja monipuolinen sivusto, josta löytyy paljon tutkittua tietoa ja erilaisia työkaluja tasa-arvotyöhön. Sivustolla on sanastoa siitä, miten asiasta voi puhua ja erilaisia malleja, miten asiaa voi opiskelijoiden kanssa käsitellä. Myös koulutuksia opetus- ja ohjaushenkilöstöä ajatellen ja mentorointiohjelmia tätä tematiikkaa tukemaan löytyy.

Ura-ohjausprosesseissa on kehitetty sukupuolitietoista uraohjausajattelua. Korkeakouluyhteisössä on pilotoitu muun muassa tasa-arvon näkökulman huomioivaa ura-ajatushautomomallia.

Opiskelijoiden pedagogisen ohjausprosessin lisäksi työkaluja voidaan ottaa käyttöön esimerkiksi omassa organisaatiossa, jolloin ne hyödyttävät myös työelämän edustajia. Työkaluja on tulossa lisää, ja myös korkeakoulupedagogiikkaa käsitteleviä seminaareja, esityksiä ja artikkeli Korkeakoulupedagogiikan monet kasvot -kirjassa on tulossa.

Rantasen, Marttilan ja Isosuon mielestä on tärkeää huomioida, miten naisten uramahdollisuuksista ja esimerkiksi tekniikan alasta puhutaan, sillä tekniikan alan moninaisuus olisi saatava esille.

—  Seuraavaksi on vuorossa noin 150 osallistujaa tavoittava seminaari 19.5.2022, joka järjestetään TAMKin pääkampuksella ja verkossa. Tilaisuus tarjoaa tutkittua tietoa ja kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä sekä käytännön työkaluja. Lisätietoja hankkeesta löytyy myös LinkedInistä ja Twitteristä.

NAU!-hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke. Hanke toteutetaan 1.3.2020 – 31.12.2022.

 

Lisätiedot:

Lisätietoa hankkeen www-sivuilta https://tasaarvoisestiuralle.fi/nau-hanke/

Outi Rantanen, lehtori, TAOK, Tampereen ammattikorkeakoulu, outi.rantanen [at] tuni.fi, p.040 672 0889

Liisa Marttila, erikoissuunnittelija, Ulkoisen rahoituksen yksikkö, Tampereen ammattikorkeakoulu, liisa.marttila [at] tuni.fi, p.050 311 9798

Tuula Isosuo, erikoissuunnittelija, Ulkoisen rahoituksen yksikkö, Tampereen ammattikorkeakoulu,  tuula.isosuo [at] tuni.fi , p.040 661 0119

 

Teksti: Arja Lundan

Kuva: Saara Lehtonen