Hyppää pääsisältöön

Tarjolla täydennyskoulutusta ICT-alan osaamisvajeeseen

Julkaistu 14.2.2019
Tampereen yliopisto
silmälasit bittiavaruudessa
ICT-alalla on välitön, kasvava tarve työntekijöistä. Tarvitaan sekä uusia osaajia että täydennyskoulutusta. Tampereen yliopisto aloittaa tänä keväänä ensimmäiset ohjelmoinnin täydennyskoulutuskurssit, joiden tavoitteena on helpottaa alan työtekijätarvetta ja ratkaista syntynyttä osaamisvajetta.

ICT-taitojen merkitys kasvaa tulevaisuudessa lähes kaikilla aloilla, sillä tekoäly muuttaa monia ammatteja entisestään ja lisää tarvetta tietotekniikkaosaamiselle. ICT-alan globaali osaajavaje näkyy erityisesti Suomessa – täällä alan ammattilaisia on peräti 6,6 prosenttia työvoimasta, selviää vuoden 2018 Digital Economy and Society Indexin Suomen maaraportista.  EVAn tuoreen analyysin mukaan ohjelmistoyritykset voisivat välittömästi palkata 7 000 - 9 000 uutta työntekijää ja vajeen arvioidaan kasvavan jopa 25 000 - 40 000 henkilöön vuoteen 2025 mennessä. Suomen kaikkien tekniikan alan yliopistojen muodostama verkostoyliopisto FITech (Finnish Institute of Technology) on käynnistänyt FITech ICT -hankkeen, jonka on tarkoitus ratkaista juuri tätä osaajavajetta.

– Suomessa on jo hyviä kokemuksia FITech Turku -hankkeessa toteutetusta yhteistyöstä Lounais-Suomen osaajavajeen ratkaisemisessa. Tämän uuden hankkeen yhtenä tavoitteena onkin kaataa raja-aitoja koulutusten tarjoajien välillä ja luoda uusia mahdollisuuksia opiskella. Toimintamallia voidaan nyt hyödyntää ja laajentaa myös muille alueille, sanoo FITechin johtokunnan puheenjohtaja Eero Eloranta.

Perusohjelmointitaidot antavat pohjan tietotekniikan ymmärrykselle

FITech ICT -hanke vastaa ICT-alan jatkuvan oppimisen haasteeseen kahdella eri tasolla. Ensimmäinen taso keskittyy eri alojen osaajien ICT-taitojen täydentämiseen. Taitojen päivityksen tarve voi tulla esiin joko nykyisen tehtävänkuvan muutoksen tai työpaikan vaihdon yhteydessä.

– Myös tekoälyn ja robotiikan yleistyminen eri toimialoilla muuttaa ammatteja ja työssä vaadittavaa osaamista nopealla tahdilla, kertoo asiakkuuspäällikkö Saila Leivo.

Koulutuksen kohderyhmänä ovat jo työelämässä olevat henkilöt, joilla on aikaisempia korkeakouluopintoja. Kaikissa ammateissa ei tarvita syvällisiä ohjelmointitaitoja, mutta perusohjelmointitaidoista on kuitenkin paljon hyötyä. Osaamista täydennetään yliopistojen tietotekniikan yleisten sivuaineiden avulla. Opiskella voi laaja-alaisesti ohjelmoinnin ja tekoälyn perusteista tietojärjestelmien kehittämiseen ja opiskelu voi tapahtua myös töiden ohessa verkko-opiskeluna.

– Tampereen yliopiston tarjoaman opiskelun voi aloittaa keväällä 2019. Avaamme verkossa suoritettavan Ohjelmoinnin perusteet -kurssin, Saila Leivo tarkentaa.

Oman osaamisen päivitystä ja uusia työkaluja

Hankkeen toinen taso keskittyy jo työelämässä olevien ICT-alan ammattilaisten osaamisen syventämiseen. ICT-alalle on tyypillistä osaamisen nopea vanhentuminen, ja omaa osaamista on pidettävä jatkuvasti yllä. Erityisesti työpaikkaa vaihdettaessa on nopeasti opittava uudessa työpaikassa käytettävät teknologiat ja työkalut. Syventävien moduulien tarkoituksena on mahdollistaa sekä olemassa olevien taitojen kehittäminen, että osaamisen laajentaminen kokonaan uusille alueille esimerkiksi ohjelmistojärjestelmien, -tuotannon ja digitalisaation saralla.

Taustalla merkittävä hankerahoitus

FITech (Finnish Institute of Technology) sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 10 miljoonan euron erityisavustuksen kansallisen ICT-osaamisen kehittämiseen. Tampereen yliopiston osuus tästä on 2,4 miljoonaa. Rahoituksen avulla reagoidaan ICT-alan kasvuun ja edistetään työelämässä olevien ICT-osaajien taitoja. Tavoite on kolmen vuoden aikana kouluttaa 3000–5000 ICT-osaajaa. yhteistyössä Lappeenrannan, Oulun, Turun sekä Vaasan yliopiston ja Åbo Akademin kanssa.

Lisätiedot ja yhteydenotot: Teemu Rauhala p. 050 323 2083 teemu.rauhala [at] tuni.fi

Teksti: Annika Sarajärvi
Kuva: Pexels

Yhteyshenkilö