Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopistossa tutkitaan, millaisilla innovaatioilla ruokahävikki vähenee

Julkaistu 11.11.2020
Tampereen yliopisto
käsi ja omena
Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa toimiva ruokahävikin ja kiertotalouden tutkimusryhmä Wastebusters on mukana marraskuussa 2020 alkaneessa LOWINFOOD-hankkeessa, jossa testataan ja kehitetään innovaatioita ruokahävikin vähentämiseksi.

Nelivuotista (2020-2025) hanketta rahoittaa Euroopan Unionin HORIZON2020-ohjelma 5,5 miljoonalla eurolla. Hankkeessa on mukana yhteensä 27 organisaatiota 12 eri maasta. Yliopistojen lisäksi hankkeessa on mukana yrityskumppaneita ja muita organisaatioita. Hanketta johtaa apulaisprofessori Clara Cicatiello Tuscian yliopistosta (Italia).

- Olemme mukana kahdessa osahankkeessa, joista toisessa etsitään uudenlaisia ratkaisuja leipähävikkiin ja toisessa kotitalouksista syntyvään ruokahävikkiin, kertoo Wastebusters-tutkimusryhmän johtaja, tenure track -professori Elina Närvänen.

Ruokahävikki on yksi kestävän kehityksen keskeisistä haasteista. Euroopassa ruokahävikkiä syntyy noin 88 miljoonaa tonnia vuodessa, joka vastaa 20 prosenttia tuotetusta ruuasta. LOWINFOOD-hanke keskittyy erityisesti hedelmien, vihannesten, leipätuotteiden ja kalan tuotantoketjuissa syntyvään hävikkiin sekä kuluttajien tuottamaan ruokahävikkiin kotona ja kodin ulkopuolella.

Hankkeessa testattavat innovaatiot sijoittuvat eri kohtiin ruoan tuotantoa ja kulutusta aina alkutuotannosta vähittäiskauppaan, ravintoloihin, ravitsemuspalveluihin ja kotitalouksiin saakka.

- On tärkeää saada keskeisiä toimijoita saman pöydän ääreen innovoimaan keinoja ruokahävikin vähentämiseksi. Yksin tässä ei onnistu kukaan, sanoo yliopistonlehtori, kauppatieteiden tohtori  Malla Mattila.

- Myös suomalaiset kuluttajat pääsevät hankkeessa testaamaan ja kehittämään mobiilisovellusta, jonka avulla kotitaloudet voivat aiempaa paremmin hallita ruoka-aineiden varastointia ja hankintaa. Parempi suunnittelu ennaltaehkäisee ruokahävikin syntymistä kotona, avaa yliopistotutkija, kauppatieteiden tohtori Nina Mesiranta.  

Wastebusters-tutkimusryhmällä on parhaillaan käynnissä useita kiertotalouteen kytkeytyviä tutkimushankkeita. Ryhmä on myös toimittanut tuoreen kansainvälisen tieteellisen teoksen ruokahävikin vähentämisestä (Food Waste Management: Solving the Wicked Problem).

Wastebusters-tutkimusryhmässä LOWINFOOD-hankkeeseen liittyvää tutkimusta tekevät professori (tenure track) Elina Närvänen, KTT, yliopistotutkija Nina Mesiranta sekä KTT, yliopistonlehtori Malla Mattila.

Lisätiedot:
Palvelujen ja kaupan professori (tenure track) Elina Närvänen, 050 318 6016, elina.narvanen [at] tuni.fi
 
TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 11.11.2020

 

Kuva: Jonne Renvall