Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopistoon neljä Pioneer Innovator -apurahaa

Julkaistu 16.12.2020
Tampereen yliopisto
tutkijan kädessä nestettä sisältävä purkki, jossa lukee sarveiskalvosiirre
Tampereen yliopiston tutkijat ovat saaneet neljä Pioneer innovator -apurahaa tanskalaiselta Novo Nordisk Foundationilta. Professorit Tero Järvinen, Heli Skottman ja Dario Greco kehittävät uusia hoito- ja tutkimusmenetelmiä Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa ja professori Esa Räsänen Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa.

Tampereen yliopisto sai 26:sta Pioneer Innovator -apurahasta neljä eli eniten.  Muihin apurahoja saaneisiin pohjoismaisiin yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin apurahoja myönnettiin 13. Tampereen yliopiston taakse jäivät tässä haussa esimerkiksi kovatasoiset Karolinska Institutet ja Aarhusin yliopisto.

Näin laaja menestys kovassa pohjoismaisessa innovaatiorahoitushaussa on erittäin poikkeuksellista. Tämä kuvastaa Tampereen yliopiston tutkimuksen korkeaa tasoa alalla sekä erityisesti tutkijoiden halua tutkimustulosten jalostamisesta kliinisiksi ja kaupallisiksi sovelluksiksi, sanoo erityisasiantuntija, innovaatiot Juho Väisänen.

Sarveiskalvon sokeuden hoitomuoto etenee

Soluteknologian professori Heli Skottman sai apurahan tutkimukseen Long-term preclinical efficacy and safety for a novel off-the-shelf stem cell therapy for unmet clinical need of corneal blindness.

Tutkimuksen tavoitteena on viedä kehitteillä oleva silmän sarveiskalvon sokeuden hoitoon tarkoitettu kantasolupohjainen uusi hoitomuoto lähemmäksi kliinisiä hoitokokeita potilaille.

Tähän pääsemme, kun voimme tutkimuksella osoittaa hoidon tehokkuuden ja turvallisuuden viranomaisvaatimusten mukaisesti, Skottman kertoo.

Rahoitusta saanut innovaatio sai aiemmin syksyllä Most innovative start-up in Europe on Life science palkinnon.

Sydänsähkökäyrän tulkintaan kehitteillä uusi menetelmä

Fysiikan professori Esa Räsäsen apurahaa saanut tutkimus on nimeltään AccuQT - Accurate correction for the most important cardiac risk measure. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää ja kaupallistaa uusi menetelmä sydänsähkökäyrän (EKG) tulkintaa varten.

Bioinformatiikan professori Dario Grecon apurahaa saanut tutkimus on nimeltään An integrated computational solution for chemical development and safety assessment. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää yhtenäinen, toksikogenomiikkaan ja laskennalliseen toksikologiaan perustuva lähestymistapa lääkkeiden ja kemikaalien suunnitteluun.

Professori Tero Järvisen apurahaa saanut tutkimus on nimeltään Skin-targeted therapeutics for systemic treatment of devastating skin diseases. Tutkimuksessa tehdään lääkekehitystyötä, joka tähtää multifunktionaalisen rekombinantti proteiinin viemiseen kohti kliinisiä lääketutkimuksia ja harvinaissairaus epidermolysis bullosan hoitoon.

Apurahasummat vaihtelevat 500 000 ja 1 000 000 Tanskan kruunun eli 67 000 ja 134 000 euron välillä.

Kannustusraha kaupallistamiseen ja kehittämiseen

Novo Nordisk Foundation tukee eri alojen tutkimusta tavoitteenaan parantaa ihmisten elämää edistämällä terveyttä ja koulutusta ja kehittämällä tietoon perustuvaa kestävää yhteiskuntaa.

Pioneer Innovator Grant on kannustusraha, jonka tarkoitus on kiihdyttää terveysalan tutkimustulosten kaupallistamista ja uusien teknologioiden kehittämistä.

Apurahalla pyritään tukemaan biotieteiden tutkimusta ja kannustamaan sellaisten ideoiden kehittämistä, jotka voivat johtaa uuden lääketieteellisen hoidon, sairauden ehkäisyn tai diagnostisten menetelmien kehittämiseen tai ihmisiä ja yhteiskuntaa hyödyttävän uuden terveysteknologian tai laitteiden kehittämiseen.