Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopiston yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet ja muutoskeskustelut käynnistyvät

Julkaistu 29.11.2021
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston logo
Tampereen yliopiston keskitettyjä tukipalveluja koskevat yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 16.11. Työnantaja on 29.11. antanut työntekijöiden edustajille selvityksen päätöksistä ja jatkavasta organisaatiosta. Työsuhteen päättämistä, uusien tehtävien tarjoamista tai eläkkeelle siirtymistä koskevien muutoskeskustelujen kutsut lähetetään 29.-30.11. niille työntekijöille, joita muutos koskee.

Yliopiston keskitettyjä tukipalveluja koskevien yhteistoimintaneuvottelujen piirissä oli 1 100 henkilöä. Tavoitteena oli 215 henkilötyövuoden vähennys. Neuvottelut kestivät kahdeksan viikkoa. Neuvotteluissa saavutettiin sopu eläköitymisen ja työsuhteen päättymisen paketeista sekä työllistymisen tuen toimenpiteistä. Neuvotteluissa käytiin läpi toiminnallista muutosta, jonka johdosta myös osa nykyisistä tehtävistä muuttuu oleellisesti.

Taloudellisilla ja toiminnallisilla perusteilla käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen perusteella 81 henkilölle tarjotaan uutta tukipalvelutehtävää yliopistossa. Itse eri syistä irtisanoutuneita eli toisen työnantajan palvelukseen siirtyneitä tai eläkkeelle jääneitä on syyskuusta alkaen toteutunut 39, mikä vaikuttaa vähentävästi irtisanottavien määrään. Vapaaehtoisen eläkeratkaisun yt-neuvottelujen jälkeen tehneitä ja neuvotteluissa sovitun eläköitymisen paketin ottaneita henkilöitä on 27. Lisäksi Certia Oy:hyn siirtyy liikkeenluovutuksella 46 henkilöä.

Sellaisia irtisanottavia henkilöitä, joille ei lopulta voida tarjota uutta tehtävää on 107. He voivat halutessaan valita työsuhteen päättymisen paketin ja heidän käytössään on myös työnantajan tarjoamat uudelleensijoittumisen tukipalvelut.

Muutoskeskustelut, jotka koskevat muuttunutta työtehtävää ja nykyisen tehtävän päättämistä käydään 16.12. mennessä. Työntekijällä on oikeus pyytää tukihenkilö mukaan keskusteluun. Muutoskeskustelujen jälkeen tiedotetaan yt-neuvottelujen tarkka lopputulema koko henkilöstön tiedotustilaisuudessa 17.12. Tällöin esitellään tarkemmin myös 1.1.2022 jatkava tukipalveluorganisaatio.

Tietoa paketeista ja uudelleensijoittumisen tuki

Irtisanomisen vaihtoehtona työntekijä voi valita työsuhteen päättymisen paketin. Ilmoituksen voi tehdä muutoskeskustelussa tai sen jälkeen kolmen arkipäivän harkinta-ajan kuluessa.

Kaikilla paketin ottavilla on mahdollisuus käyttää työterveyden palveluja kuuden kuukauden ajan työntekovelvoitteen päättymisen jälkeen. Työsuhteen päättymisen paketin ottavilla on käytössään myös työllistymisen tukitoimet, kuten uudelleensijoittumisvalmennus ja muutoskoulutustarjonta.
 

Lisätietoja:
Rehtori Mari Walls, puh. 029 452 1001
Johtaja, toiminnanohjaus ja hallintopalvelut Emilia Katajajuuri, neuvottelujen puheenjohtaja, puh. 040 551 5552