Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin uudet tutkijat on valittu

Julkaistu 15.9.2023
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin uudet tutkijat tapasivat Keskustakampuksella.
Tutkijakollegiumin uudet tutkijat toivotettiin tervetulleiksi 13.9. avausseminaarin merkeissä. Tutkijakollegiumin yleiseen ohjelmaan osallistumisen lisäksi uusien tutkijoiden syksyyn kuuluu henkilökohtaiset aloituskeskustelut sekä mentoroinnin käynnistäminen. (Kuva: Jonne Renvall)
Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin (Tampere Institute for Advanced Study) 15 uutta tutkijaa on valittu ja he ovat aloittaneet tehtävissään. Tehtäviin jätettiin 342 hakemusta.

Kevään 2023 haussa tarjolla oli yhdeksän kaksivuotista Postdoctoral Research Fellow- ja kuusi kolmevuotista Senior Research Fellow -tehtävää Tampereen yliopiston tieteenaloilta.  

Hakijoiden esivalinnan teki yliopiston tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen professoreista koostuva valintaryhmä. Samojen alojen kansainväliset ulkoiset arvioijat asettivat sen jälkeen esivalitut 64 hakemusta paremmuusjärjestykseen.  

— Arviointiin osallistuneet asiantuntijat pitivät arvioimiensa hakemusten yleistä tasoa kansainvälisesti korkeana, mikä kertoo suuresta hakupaineesta ja sen tuomasta mahdollisuudesta lähettää ulkoiseen arviointiin vain todella laadukkaita hakemuksia, kertoo valmistelua koordinoinut tutkijakollegiumin johtaja Juha Teperi.  

— Vaikka suurella osalla nyt valituista on taustaa Tampereen yliopistosta, on valittujen joukossa tulevaisuuden nimiä myös kauempaa, esimerkiksi Cambridgestä, Lyonista ja Keralasta.   

Yliopiston rehtori nimitti 15 tutkijaa valintaryhmän ehdotuksen perusteella. Rehtori nimitti lisäksi varasijoille valintaryhmän ehdottamat 24 hakijaa.  

Työnsä uudessa kollegiumtutkijan tehtävässä ovat 1.9.2023 aloittaneet seuraavat henkilöt:  

Tutkijatohtorit  

Heittola, Toni: Acoustic Scene Understanding  

Karlsson, Joshua: Controlling the Photostability of Next Generation Solar Cells–Molecular Photonics (Physical Chemistry)–PHOTOSENG  

Koivikko, Anastasia: High-speed Optical Sensors for Traumatic Brain Injury Detection  

Kraatila, Elise: Age of Uncertainty: Speculative Narratives in 21st-century Fiction and Nonfiction  

Maazaz, Ismaël: Entangled Waterscapes: Temporalities, Experiences and Policies of Water Scarcity and Flooding in Central Africa 

Morikka, Jack: Investigating the Role of Macrophage Signalling in Pulmonary Fibrosis Using Omics and Cell Co-Culture Models.  

Raju, Shiji: Heparin-capped Superparamagnetic Iron-oxide Nanoparticles Armed with Interleukin-2 and Anti-programmed Death Molecule-1 as a Multifunctional Nano-immunotherapeutic Combatant in Prostate Cancer  

Saari, Sina: Mitochondrial Thermogenesis and Metabolic Adaptation in Hare and Human Fibroblasts  

Taskinen, Ilari: Experiences of War with Digital Data  

Yliopistotutkijat  

Backman, Jussi: A Political Genealogy of Happiness  

Hakkarainen, Teemu: Semiconductor Light Sources for Quantum Technology  

Juuti-Uusitalo, Kati: Development of Preclinical Two-dimensional iPSC-based Small Intestinal Epithelial in Vitro Model for Celiac Disease  

Kuosmanen, Julia: Embodied Video Gaming as a Means of Cognitive Peer-training of Impulse and Behavior Control in Children with Attention Deficit and ADHD  

Kylliäinen, Anneli: Early Parental Guidance of Facial Interaction and Sleep Quality for Toddlers with Prodromal Traits of Autism  

Urbanucci, Alfonso: Dissecting Prostate Cancer Dependencies for Tailored Treatments  

Tampere Institute for Advanced Study, Tampere IAS