Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopiston keskitetyistä tukipalveluista vähenee 180 tehtävää

Julkaistu 17.12.2021
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston logo
Tampereen yliopiston keskitettyjen tukipalveluiden yhteistoimintamenettelyyn liittyvät muutoskeskustelut on saatu päätökseen. Tukipalveluiden toiminnan jatkava organisaatio aloittaa 1.1.2022.

Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä oli 1 100 keskitetyissä tukipalveluissa työskentelevää henkilöä. Neuvottelut eivät koskeneet tutkimus- ja opetushenkilöstöä tai muuta tiedekunnissa työskentelevää henkilöstöä.

Tampereen yliopiston keskitetyistä tukipalveluista vähenee 180 tehtävää. Irtisanottavia henkilöitä on 106. Heistä 81 otti yhteistoimintaneuvotteluissa sovitun työsuhteen päättämisen paketin. Vapaaehtoisen eläköitymisen paketin otti 27 henkilöä. Syksyn aikana eläkkeelle siirtyi tai itse irtisanoutui 39 henkilöä. Uutta työtehtävää jatkavassa organisaatiossa tarjottiin 80 henkilölle, ja heistä 72 otti sen vastaan. Kahdeksan henkilöä ei ottanut vastaan tarjottua uutta tehtävää. Kymmenellä henkilöllä on vielä harkinta-aika jäljellä työsuhteen päättymisen paketin valinnan osalta.

Vuoden 2022 alusta alkaen Tampereen yliopiston keskitetyt tukipalvelut toimivat neljänä palvelualueena: tutkimuksen tuki, koulutus ja jatkuva oppiminen, tieto ja digitalisaatio sekä yliopistopalvelut. Erikseen on järjestetty laboratoriotoiminta ja sen koordinaatio sekä yliopistokeskusten koordinaatio.

Erillisenä yksittäisenä yhteistoimintaneuvotteluasiana käsiteltiin joidenkin henkilöstö- ja taloushallinnon palveluiden liikkeenluovutus Certia Oy:lle. Liikkeen luovutuksena Certiaan siirtyy 46 henkilöä. Certia perustaa uuden toimipisteen Tampereelle.

Tampereen yliopiston yhteistoimintaneuvottelujen perusteena olivat taloudelliset, tuotannolliset ja toiminnalliset syyt. Neuvotteluiden tavoitteena oli löytää keinot yhteensä noin 14 miljoonan euron suuruiseen vuosittaiseen henkilöstökulujen vähentämiseen. Arvioitu vähentämistarve oli noin 215 henkilötyövuotta. Neuvotteluissa on pyritty kaikin tavoin minimoimaan henkilöstövaikutuksia yhdessä henkilöstön kanssa.

Yhteistoimintamenettelyn perusteella vähenevien tehtävien vaikutus on noin 12 miljoonan euron kustannussäästöt vuodesta 2023 alkaen. Tampereen yliopiston keskitetyt tukipalvelut toimivat jatkossa tiimeihin perustuvan toimintamallin mukaisesti. Toimintamallin avulla vahvistetaan tiedekuntien lähipalveluita.

Lisätietoja:

Emilia Katajajuuri, johtaja, toiminnanohjaus ja hallintopalvelut, puh. 040 551 5552
Ilkka Haukijärvi, johtaja, HR-palvelut, puh. 040 800 4816
Elina Kautto, johtava asiantuntija, yliopistojuridiikka, puh. 050 437 7426