Tutkimus

Tampereen yliopiston keliakiatutkijat maailman aktiivisimpia julkaisijoita

professorit Katri Kaukinen ja Markku Mäki
Tampereen yliopiston professori emeritus Markku Mäki on maailman tuotteliain keliakiatutkija. Professori Katri Kaukinen on tuoreen tutkimuksen mukaan julkaissut toiseksi eniten keliakiaa koskevia tieteellisiä artikkeleita.
Tampereen yliopiston aktiivinen keliakiatutkimus noteerataan alan julkaisujen kehitystä tarkastelevassa kansainvälisessä tutkimuksessa. Tutkimuksessa analysoitiin bibliometrisin menetelmin kaikki vuosien 1980 ja 2018 välisenä aikana ilmestyneet keliakiaa koskevat tieteelliset julkaisut.

Eniten keliakian julkaisuja on tutkimuksen mukaan Tampereen yliopiston nykyisellä emeritusprofessori Markku Mäellä, 216. Toiseksi eniten, 152, julkaisua on kirjoittanut professori Katri Kaukinen, Mäen seuraaja keliakiatutkimuksen alalla Tampereen yliopistossa. Viidentenä on professori Pekka Collin Tampereen yliopistollisesta sairaalasta; hän on julkaissut 131 artikkelia.

Tamperelaistutkijoiden jälkeen kolmanneksi aktiviisin on New Yorkin Columbia-yliopiston keliakiakeskuksen johtaja Peter Green, joka on kirjoittanut 148 julkaisua. Karolinska Institutetin  professori Jonas F. Ludvigsson on julkaissut 147 artikkelia ja on kirjoittajista neljänneksi tuotteliain.

Kansainvälisesti eniten keliakiaa koskevia julkaisuja tuotti Tampereen yliopisto. Seuraavaksi aktiviisin oli Tampereen yliopistosairaala. Muut aktiivisimmat julkaisujen tuottajat olivat Napolin Federico II -yliopisto, Columbia University ja University of London sekä Karolinska Institutet.

Arvostettu brittiläinen tiedelehti Lancet Gastroenterology&Hepatology julkaisi äskettäin uutisen, jonka otsikkona on Country Focus. Coeliac disease in Finland: what can we learn? Toimituksessa oli havaittu, että Markku Mäen syyskuussa Lancet Gastroenterology&Hepatologyn sarjassa julkaistu lääketutkimus oli tehty kokonaan Suomessa, ja alettiin selvittää, miksi Suomi on keliakiatutkimuksen edelläkävijä.

Uutisessa kerrotaan, että keliakian lievemmät muodot alkoivat yleistyä Suomessa 1970-luvulla. Seuraavan vuosikymmenen alussa terveyskeskuslääkärit koulutettiin tunnistamaan keliakia ja he alkoivat avoterveydenhuollossa määrätä verikokeita taudin toteamiseksi. Keliakiadiagnoosien määrä kasvoi. Taudin yleistymiseen on silti myös muita, vielä tuntemattomia syitä.

Uutisessa mainitaan, että keliakia on suomalaisista aikuisista noin kahdella prosentilla, mikä on maailman korkeimpia osuuksia ellei korkein. Mäki toteaa haastattelussa, että Suomi on 1960-luvulta alkaen ollut kärkijoukossa keliakian kliinisen tutkimuksen ja diagnostiikan kehittämisessä.

Tampereen yliopistossa keliakiatutkimus alkoi 1970-luvulla. Sen johtavana hahmona oli 1990-luvun alusta lastentautiopin professori Markku Mäki, joka muun muassa perusti yliopistoon keliakian tutkimusryhmän. Mäki on tutkinut erityisesti keliakian diagnostiikkaa, esiintyvyyttä ja syitä. Hän kehitti myös keliakian pikatestin. Markku Mäki eläköityi 2015, mutta on edelleen aktiivisesti mukana muun muassa keliakian kansainvälisissä lääkehitystutkimuksissa.

Tampereen yliopiston keliakiatutkimuskeskus perustettiin vuonna 2016 ja sitä johtaa sisätautiopin professori Katri Kaukinen. Tutkimuskeskuksen tavoitteena on lisätä tietoutta gluteeniin liittyvistä sairauksista. Tampereella tehtävä keliakiatutkimus on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista, koska se kattaa koko elämänkaaren eikä rajoitu vain tiettyyn ikäryhmään Tutkimuksessa on viisi päälinjaa: aikuisten keliakian kliininen tutkimus, ihokeliakian tutkimus, lasten keliakian tutkimus sekä taudin taustamekanismeihin keskittyvä immunobiologian ja genetiikan perustutkimus.

Demir E & Comba A: The evolution of celiac disease publications: a holistic approach with bibliometric analysis. Irish Journal of Medical Science, 2019. https://doi.org/10.1007/s11845-019-02080-x

Talha Khan Burki: Country Focus: Coeliac disease in Finland: What can we learn? Lancet Gastroenterology&Hepatology 2019
https://doi.org/10.1016/S2468-1253(19)30354-1

Lisätietoja:
Professori emeritus Markku Mäki, markku.maki [at] tuni.fi
Professori Katri Kaukinen, katri.kaukinen [at] tuni.fi