Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopiston hakijamäärä kasvoi reilusti

Julkaistu 2.4.2020
Tampereen yliopisto
Kiitos hakeneille -teksti kuvassa
Tampereen yliopistoon oli korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa yhteensä 31 673 hakijaa. Haettavana oli yliopiston suomenkielisiä kandidaatti-, kandidaatti- ja maisteri- sekä maisterikoulutuksia. Opiskelupaikkoja on tarjolla lähes 3 300. Tampereen yliopisto oli hakijamäärältään toiseksi suosituin yliopisto.

Vain Helsingin yliopistoon oli enemmän hakijoita kuin Tampereen yliopistoon.

Hakijamäärä kasvoi 12 prosenttia viime vuodesta; vuonna 2019 hakijoita oli 28 263. Myös hakukohteisiin jätettyjen ensisijaisten hakemusten määrä kasvoi viime vuodesta 7 prosenttia.

Suosituimpia hakukohteita kandidaatti- sekä kandidaatti- ja maisterikoulutuksissa olivat ensisijaisten hakemusmäärien perusteella edelleen lääketieteen, kauppatieteiden, psykologian, luokanopettajan, hallintotieteiden ja yhteiskuntatutkimuksen koulutukset. Diplomi-insinöörihakukohteet kasvattivat yleisesti suosiotaan viime vuodesta.

Maisterikoulutuksissa suosituimpia hakukohteita olivat johtamisen ja tietotekniikan DI-ohjelma (Pori) ja sosiaalityön maisteriohjelma. Lisäksi hakijoita kiinnostivat yrityksen johtamisen opintosuunta, markkinoinnin opintosuunta sekä vastuullisen liiketoiminnan opintosuunta kauppatieteiden maisteriohjelmassa.

Opiskelijavalintauudistuksen myötä todistusvalinta laajenee kevään 2020 opiskelijavalinnoissa useimpiin hakukohteisiin ja niissä yli puolet opiskelijoista valitaan suoraan todistusvalinnalla, joka perustuu ylioppilastutkinnon arvosanoihin.

Todistusvalinnan tulokset julkaistaan pääsääntöisesti ennen kunkin hakukohteen valintakoetta. Todistusvalinnassa opiskelupaikan saaneet saavat tiedon valinnasta Opintopolku.fi-palvelussa viimeistään 27.5.2020. Todistusvalinnan lisäksi opiskelupaikan voi edelleen saada myös valintakoemenestyksen perusteella. Valintakokeet eivät opiskelijavalintauudistuksen myötä enää edellytä pitkää valmistautumista.

Opiskelupaikka voi aueta myös vaihtoehtoista reittiä pitkin, kuten avoimen yliopiston opintojen perusteella tai erityisen näyttöreitin avulla. Esimerkiksi yhteiskuntatutkimuksen koulutus ottaa tänä keväänä käyttöön uuden valintatavan, jossa koulutukseen voi todistusvalinnan lisäksi hakeutua näyttöreittiä pitkin. Näyttöreittinä on perusopintoihin sijoittuva Johdatus yhteiskuntatutkimukseen -opintojakso.

Maisterihaussa valitaan soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittaneet opiskelijat suoraan ylempään korkeakoulututkintoon. Maisterihaussa valinta perustuu pääsääntöisesti hakijan toimittamiin hakudokumentteihin.  

Koronavirus on aiheuttanut huolta yliopistojen kevään 2020 valintakokeiden järjestämisestä. Tämänhetkisen tiedon mukaan valintakokeet järjestetään suunnitellusti. Tampereen yliopisto kuitenkin seuraa tilannetta ja varautuu yhteistyössä muiden yliopistojen kanssa mahdollisesti tarvittaviin muutoksiin. Lopullinen tilannearvio tehdään vasta lähempänä valintakokeita. Tampereen yliopisto noudattaa koronaviruksen torjumisessa ajantasaisia viranomaisohjeita.

- Olemme erittäin tyytyväisiä hakijamäärien nousuun näinä haastavina aikoina mitä nyt elämme. Huolimatta Covid-19-epidemiasta ja poikkeustilasta hakijoiden kiinnostus yliopistokoulutukseen antaa uskoa tulevaisuuteen, toteaa vararehtori Marja Sutela.

- Pyrimme toteuttamaan kevään valintakokeet alkuperäisessä aikataulussa valintakokeisiin osallistuvien ja kokeita järjestävän henkilöstön turvallisuutta vaarantamatta. Seuraamme kuitenkin epidemiatilanteen kehittymistä ja viranomaistiedotteita päivittäin ja meillä on valmius tarkentaa valintakoejärjestelyihin liittyviä suunnitelmia.

Lisätietoja hakijoille valinnan etenemisestä ja valintakokeista antaa yliopiston hakijapalvelut:
hakijapalvelut.tau [at] tuni.fi, 0294 520 400 (ma-pe klo 12-14)

Lisätietoa Tampereen yliopiston valintakokeista