Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopiston englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin ennätysmäärä hakijoita

Julkaistu 23.1.2020
Tampereen yliopisto
Student Ambassadors
Kevään 2020 ensimmäisessä korkeakoulujen yhteishaussa Tampereen yliopistoon oli mahdollista hakea opiskelemaan kahteen englanninkieliseen kandidaattiohjelmaan.

Hakemuksia jätettiin yhteensä 837. Uusi kestävän kaupunkikehityksen monitieteinen tutkinto-ohjelma Sustainable Urban Development aloitti vahvasti: sen kolme hakukohdetta keräsivät yhteensä 571 hakemusta: Administrative Sciences (194), Social Sciences (235) ja Technology (142).

Vuonna 2016 käynnistynyt Science and Engineering -ohjelma kasvatti edelleen suosiotaan viime vuodesta. Siihen jätettiin 266 hakemusta (vuonna 2019 hakemuksia oli 138)

Yksittäisiä hakijoita oli yhteensä 612 ja he edustavat yli 80 eri kansalaisuutta. Suomalaisia hakijoita oli 307. Hakijoista EU/ETA-alueen ulkopuolisia oli 276 eli 45 prosenttia hakijoista.

- Olen todella iloinen, että uusi kestävän kaupunkikehityksen ohjelmamme sai näin paljon hakijoita ensimmäisellä hakukierroksella. Se osoittaa, että ohjelmamme teema ja monialainen toteutustapa ovat puhutelleet hakijoita. Onnistunut hakuvaihe antaa hyvän kannusteen myös uuden koulutuksen valmistelijoille ja opettajille, sanoo rakennetun ympäristön tiedekunnan dekaani Antti Lönnqvist.

Viime hakukierroksella Tampereen yliopiston englanninkielisiin kandidaattiohjelmaan jätettiin yhteensä 242 hakemusta.

Korkeakoulujen toinen yhteishaku on 18.3.-1.4., jolloin voi hakea Tampereen yliopiston suomenkielisiin koulutuksiin.