Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopiston Avoimen tieteen edistäjä -palkinnon sai väitöstutkija Annina Lattu

Julkaistu 5.9.2022
Tampereen yliopisto
Annina Lattu.
Avoin tiede on tärkeä osa Tampereen yliopiston toimintaa, ja yliopisto myöntää vuosittain palkinnon henkilölle tai ryhmälle, joka on esimerkillisellä tavalla edistänyt tieteen avoimuutta. Vuoden 2022 palkinnonsaaja on väitöskirjatutkija Annina Lattu, joka tarkastelee väitöskirjassaan avointa tiedettä yritys-yliopistoyhteistyössä Suomessa ja Kiinassa.

Avoin tiede luo edellytykset sille, että viimeisimmät opetus- ja tutkimustulokset ovat tasaveroisesti, eettisesti ja kestävällä tavalla tutkijoiden, opettajien, yritysten ja kansalaisten saatavilla. Avoimuus edistää tieteen kehittymistä muun muassa vahvistamalla tutkimuksen luotettavuutta, parantamalla tieteellisen tiedon laatua ja lisäämällä mahdollisuuksia tiedon hyödyntämiseen tutkimuksessa ja opetuksessa.

Tampereen yliopiston Avoimen tieteen edistäjä -palkinnon sai tänä vuonna väitöstutkija Annina Lattu, joka korostaa tutkimustoiminnassaan ajankohtaisia ja haastavia avoimen tieteen kysymyksiä. Lattu keskittyy väitöskirjassaan yritysten ja yliopistojen väliseen tutkimusyhteistyöhön ja tekijöihin, jotka estävät ja mahdollistavat avoimen tieteen toimintatapoja. Hänen alustavia tutkimustuloksiaan on sovellettu kansallisessa avoimen tieteen suosituksessa yritysten ja tutkimusorganisaatioiden väliseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, ja hän on ollut myös laatimassa tutkimusrahoittajille osoitettua suositusta tutkimusjulkaisujen avoimesta saatavuudesta.

Mikä sai Latun kiinnostumaan juuri avoimen tieteen tutkimisesta?

– Kaikki lähti ekokriisistä. Nyt kun kaikki yhteiskuntamme sektorit tarvitsevat tutkimustietoa ekologisesti kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen, on ensiarvoisen tärkeää, että tutkimustieto ja -aineistot ovat mahdollisimman avoimesti saatavilla ja niistä viestitään ymmärrettävällä ja innostavalla tavalla, Lattu toteaa.

– Mietin välillä, olisimmeko tässä tilanteessa ilmastonmuutoksen suhteen, jos akatemian ja muun maailman yhteydet olisivat olleet avoimemmat ja välittömämmät 30 vuotta sitten. Ei ole aikaa eikä mielekästä, että tutkimustieto pysyy akatemian sisällä.

Tieto- ja viestintäteknologia on lisännyt tiedon avoimuutta

Avoimuus on ollut aina osa tieteen periaatteita, mutta Latun mukaan tieto- ja viestintäteknologian kehittyminen on tehnyt avoimen tieteen kysymyksistä erityisen ajankohtaisia.

– Nyt meillä on teknologiaa, jolla pystymme levittämään tieteellistä tietoa avoimemmin ja laajemmin kuin pelkillä akateemisilla tiedelehdillä, joiden formaatti ei ole kehittynyt päätähuimaavasti sitten 1600-luvun, Lattu huomauttaa.

Teknologian myötä tieteellinen tieto voi tavoittaa entistä enemmän ihmisiä, mikä tekee siitä lähtökohtaisesti avoimempaa. Tieteen avoimuuteen liittyy kuitenkin edelleen haasteita, jotka kumpuavat muun muassa globaalista tasa-arvosta.

– Kehittyvien maiden tutkijoilla ei ole esimerkiksi samoja mahdollisuuksia maksaa avointen tiedelehtien artikkelien käsittelymaksuja, jotka ovat viitatuimmissa tiedelehdissä yhä yleisempiä.

Avoimen tieteen edistäjä -palkinto jaettiin Tampereen yliopistoyhteisöstä kerättyjen ehdotusten pohjalta. Yksittäiselle henkilölle myönnettävä palkinto on arvoltaan 2 000 euroa ja ryhmän palkinto 5 000 euroa.

Avoimen tieteen edistäjä -palkinnon rahoittavat Tampereen Yliopiston Tukisäätiö sr ja Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö sr. Tukisäätiöt myöntävät avustuksia, apurahoja ja stipendejä Tampereen yliopistossa tehtävään tutkimus- ja opetustyöhön ja tukevat taloudellisesti yliopiston toimintaa.


Kuva: Jonne Renvall