Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopistolle 3,9 miljoonaa tutkimuksen profilointiin

Julkaistu 17.5.2019
Tampereen yliopisto
täsmälääketiede
Tampereen yliopisto saa 3,9 miljoonaa euroa tutkimuksen profiloitumisen vahvistamiseksi. Suomen Akatemia on päättänyt rahoituksesta, jota sai 11 yliopistoa niistä 13:sta, jotka rahoitusta hakivat. Neljäksi vuodeksi jaettavan rahoituksen määrä vaihtelee yliopistoittain 500 000 euron ja 14,7 miljoonan euron välillä. Suurimman summan sai Helsingin yliopisto.

Rahoitusta haettiin yhteensä 103 miljoonaa euroa ja myönnettiin 50 miljoonaa. Tampereen yliopisto oli hakenut 13,1 miljoonaa euroa.

Tampereen yliopisto haki rahoitusta teemalla Kestävät hyvinvointijärjestelmät. Siihen kuuluu kolme aluetta: kompleksisten järjestelmien ja niiden muutosten hallinnan uudet muodot, sosiaalisesti kestävät teknologiat ja kestävä täsmälääketiede.

- Kansainvälisen paneelin antama palaute hakemuksestamme oli erinomaista. Sen valossa olisi voinut odottaa suurempaakin rahoitusta. Joka tapauksessa rahoitus antaa mahdollisuuden vahvistaa entisestään keskeisen osaamisemme alueita, toteaa tutkimusvararehtori Juha Teperi.

Rahoituksella tuetaan yliopistojen strategioidensa pohjalta valitsemien tutkimusalojen kehittämistä ja korkeatasoisen tutkimuksen edellytysten vahvistamista. Akatemian rahoitus nopeuttaa yliopistojen kehittämistoimia.

Haku oli järjestyksessään viides.

Rahoitusta hakiessaan yliopistot esittävät valitsemiensa profiloitumisalueiden konkreettiset suunnitelmat tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden edellytysten kehittämiseksi. Myös tutkimuksen profiloitumisalueen yhteistyö ja työnjako yliopistojen ja muiden organisaatioiden kesken on tärkeä osa hakemusta.

Rahoituspäätökset perustuvat asiantuntijapaneelin lausuntoon, paneelin asettamaan hakemusten paremmuusjärjestykseen, haetun rahoituksen suhteeseen suunniteltuihin profiloitumistoimiin ja yliopiston tutkimusrahoituksen kokonaisuuteen sekä yliopistojen raportteihin aiemmissa hauissa rahoitettujen toimien edistymisestä.

Suomen Akatemian tiedote 17.5.2019