Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopisto syventää yhteistyötään Vahasen kanssa puitesopimuksella

Julkaistu 15.2.2021
Tampereen yliopisto
Korjaustyömaa Vahanen-yhtiöt
Kuva: Vahanen-yhtiöt
Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunta ja Vahanen-yhtiöt ovat solmineet puitesopimuksen, jonka tarkoituksena on edistää korjausrakentamisen tutkimusta, kehitystä ja työllistymistä entistä järjestelmällisemmällä ja tavoitteellisemmalla yhteistyöllä.

Tampereen yliopiston ja Vahanen-yhtiöiden yhteistyöllä on pitkät perinteet. Nyt allekirjoitetun puitesopimuksen tarkoituksena on syventää ja laajentaa yhteistyötä entistä järjestelmällisempään ja tavoitteellisempaan suuntaan ja tuottaa yhdessä tuloksia, joista hyötyvät laaja-alaisesti niin rakennusalan opiskelijat, yritykset kuin koko yhteiskuntakin turvallisten ja terveellisten rakennusten muodossa.

Yhteistyön osa-alueita ovat perusopetus, opinnäytteet, väitöskirjahankkeet, yrityksen strategiset kehittämishankkeet, osallistuminen tutkimushankekonsortioihin, industry-professuurit sekä opiskelijatoiminta. Sopimuksen mahdollistamia yhteistyön aiheita ovat esimerkiksi Vahasen laajan kuntotutkimus- ja korjaussuunnitelma-aineiston pohjalta tehtävät analyysit eri rakennetyyppien korjauksista, betonirakenteiden kantavuuden luotettavan arviointimenettelyn kehittäminen ja algoritmiavusteinen suunnittelu.

Tampereen yliopiston koordinoivana yhdyshenkilönä toimii rakennustekniikan yksikön päällikkö professori Matti Pentti. Sopimuksen ovat allekirjoittaneet Vahanen-yhtiöiden konsernijohtaja Risto Räty ja Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnan dekaani Antti Lönnqvist. Vahanen-yhtiöiden yhteyshenkilöinä toimivat HR-asiantuntija Kira Sipilä, Vahanen Suunnittelupalvelut Oy:n toimitusjohtaja Ahti Rantonen ja Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n kehityspäällikkö Mikko Koskivuori.

– Suurin osa tiedekuntamme diplomitöistä tehdään yrityksissä, ja viime aikoina nimenomaan konsulttitoimistoissa, sanoo Matti Pentti.

– Yritysyhteistyöllä haluamme huolehtia tutkinto-ohjelmamme laadusta, jotta se vastaa työelämän tarpeita ja tarjoaa sitä kovaa osaamista, jota rakennusalan vaativissa tehtävissä tarvitaan. Sopimuksen tavoitteena on syventää ja laajentaa yhteistyötä erityisesti sellaisessa tutkimuksessa, joka hyödyttää kumpaakin osapuolta ja jonka tulokset palvelevat koko rakennusalaa ja yhteiskuntaa entistä toimivampina ja turvallisempina rakennuksina. Kun yritykset ovat mukana akateemisessa tutkimuksessa, tuloksia saadaan nopeasti sovellettua käytännön hankkeissa, hän jatkaa.

– Vahanen tekee avoimesti ja monipuolisesti yhteistyötä rakennusalan eri toimijoiden kanssa, ja Tampereen yliopiston huipputietämys ja korkealaatuinen opetus rakennusfysiikan ja betonitutkimuksen alalla on meille erityisen arvokasta. Toinen liiketoimintamme kannalta merkittävä kehitysalue on algoritmiavusteinen suunnittelu, jonka osaajia ei Suomessa ole vielä riittävästi. Liiketoiminnan kehitys tapahtuu meillä pitkälti diplomitöiden kautta, ja samalla opiskelijat varmistavat itselleen työpaikat. Vahasella tehdään joka vuosi useita opinnäytetöitä korjausrakentamisen kannalta kriittisistä aiheista, sanoo Ahti Rantonen.

Lisätiedot:
professori Matti Pentti, puh. 040 535 2305, matti.pentti [at] tuni.fi