Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopisto osallistuu koronahoidon kehitysprojektiin

Julkaistu 1.12.2021
Tampereen yliopisto
viitekuvassa koronavirusmalli. CDC / Unsplash & Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto on mukana kansainvälisessä EU-rahoitteisessa COVend-projektissa, jossa testataan lääkettä COVID-19-tautia vastaan. Projektin tavoitteena on todentaa, estääkö lääke lievän tai keskivaikean koronavirustaudin kehittymisen sairaalahoitoa vaativaksi vakavaksi taudiksi.

Projektissa validoidaan biomerkkiaineiden ja tekoälyn tukemaa, FX06-nimistä lupaavaksi osoittautunutta lääkeainetta hyödyntävää hoitoa.

Tutkimuksessa selvitetään COVID-19-taudin vaikutusta endoteelisoluihin ja FX06-lääkeaineen mahdollista suojaavaa vaikutusta. Tutkimuksessa käytetään omiikkateknologioita, tuotetaan uusia algoritmeja ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja data-analytiikkaa ja mallintamista varten sekä kehitetään  terveystaloudellisia malleja, joiden avulla voidaan varmistaa hoidon hyödyt ja kustannustehokkuus.

— Olemme mukana hankkeen tekoälyn soveltamiskokeilussa, kertoo tutkimusjohtaja Alpo Värri lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta.

— Kerättävän potilasrekisteröintimateriaalin avulla pyrimme kehittämään päätöksenteon tukimalleja COVID-potilaita hoitavien tueksi. Kehitettävät mallit on tarkoitus julkaista kaikkien saataville, kun niiden toimivuus on ensin varmistettu.

Tampereen yliopistosta projektissa ovat mukana terveydenhuollon digitalisaation professori Mark van Gils, tutkimusjohtaja Alpo Värri ja projektipäällikkö Antti Kallonen.

Monitieteisessä konsortiossa on mukana 17 osapuolta 13:sta Euroopan maasta. Mukana on muun muassa solubiologian, tietotekniikan, lääkealan, talouden ja yhteiskuntatieteiden tutkijoita ja kliinisiä tutkijoita.

Kolmivuotinen hanke on saanut EU:lta 10 miljoonan euron rahoituksen. COVend-projektia koordinoi professori Kai Zacharowski Frankfurtin yliopistollisesta sairaalasta.

Kuva: CDC / Unsplash & Jonne Renvall / Tampereen yliopisto