Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopisto ja VTT johtamaan pk-yritysten robotisointia

Julkaistu 10.1.2019
Tampereen yliopisto
TRINITY-hankkeen johtaja professori Minna Lanz
Ketterän tuotannon mahdollistavaa robotiikkaa kehitetään lähivuosina Tampereella EU:n Horisontti 2020 -ohjelman kahdessa hankkeessa, joiden yhteisbudjetti on 32 miljoonaa euroa. Hankkeita koordinoivat Tampereen yliopisto ja VTT.

Tampereen yliopiston koordinoima TRINITY-hanke ja VTT:n koordinoima DIH2 auttavat pk-yrityksiä robotisoinnissa tarjoamalla niille uusia teknisiä ja standardoituja ratkaisuja, räätälöityä koulutusta sekä pääsyn Euroopan laajuisiin osaamisverkostoihin. Hankkeet mahdollistavat pk-yritysten digitalisoinnin kustannustehokkailla piensarjatuotannon robottiratkaisuilla.

Elektroniikka- ja autoteollisuus sekä muu suursarjatuotanto ovat pitkään olleet robotiikan suuria hyödyntäjiä. Pienempien yritysten kohdalla sen hyödyntäminen ei ole yleistynyt samaa vauhtia. Perinteinen teollisuusrobotiikka koetaan joustamattomaksi ja vaikeaksi ottaa käyttöön piensarjatuotannossa. Taustalla vaikuttavat vanhentuneet käsitykset robotiikan suorituskyvystä ja sen mukautuvuudesta tuotannon muutoksiin. Viime aikoina myös osaajapula on rajoittanut investointihalukkuutta Suomessa. 

– Robottien käyttöönottokustannukset ja -aika tulevat puolittumaan, mikä tuo ennennäkemätöntä joustavuutta ja ketteryyttä pk-yritysten tuotantoon ja kaksinkertaistaa niiden tuottavuutta, sanoo DIH2-hankkeen koordinaattori Ali Muhammad VTT:ltä.

– Joustava ja tehokkaasti hyödynnettävä robotiikka on yksi keinoista, joilla valmistus ja sen mukana työpaikat pystytään pitämään Euroopassa, painottaa projektin koordinaattorina toimiva Tampereen yliopiston kone- ja tuotantotekniikan professori Minna Lanz.

Molemmat hankkeet ovat nelivuotisia ja ne tarjoavat tutkimus- ja kehitysrahoitusta yritysten omiin sovelluskokeiluihin. Avoimen haun kautta jaettavaa rahoitusta kanavoidaan hankkeiden kautta yhteensä 16 miljoonaa euroa.

TRINITY: ihmisen ja robotin yhteistyö valmistavassa teollisuudessa

TRINITY-hanke esittelee yhteistyössä hankekonsortion kanssa lähes kaksikymmentä kehittynyttä tuotantosovellusta pk-yritysten tarpeisiin. Demonstraatiot hyödyntävät robotiikan, teollisen internetin ja tietoturvan viimeisimpiä teknologioita. Julkiset demonstraatiot toimivat esimerkkeinä modernin robotiikan mahdollisuuksista ja niitä voidaan edelleen kehittää ja muokata kiinnostuneiden yritysten tarpeisiin.

Tampereen yliopisto keskittyy hankkeessa ihmisen ja robotin yhteistyöhön valmistavassa teollisuudessa. Erityisesti korkealaatuisten piensarjatuotteiden valmistuksessa ihmisen ja robotin välinen yhteistyö on tulevaisuudessa tarpeen.

TRINITY-hankkeeseen osallistuu kuusitoista partneria ympäri Euroopan. Mukana on yliopistoja, tutkimuslaitoksia, yrityksiä ja alan verkostoja. Suomesta TRINITY-konsortioon kuuluvat koordinaattorin lisäksi Fastems Tampereelta ja CENTRIA-ammattikorkeakoulu Ylivieskasta.

Ketterän tuotannon verkosto DIH2

DIH2-hanke on yleiseurooppalainen, ketterän tuotannon ja robotiikan verkosto. Se edustaa 26 eurooppalaista ekosysteemiä ja sen tavoitteena on saavuttaa yli 300 000 valmistavan teollisuuden pk-yritystä. Yritysten käyttöön DIH2--konsortio tarjoaa asiantuntemusta ja tukea keskeisiin ketterän tuotannon haasteisiin, mukaan lukien teknologia, investoinnit, standardisointi, osaaminen ja kompetenssit sekä etiikka-, tieto- ja kyberturvallisuus.

DIH2-konsortio koostuu 37 partnerista, 28 maasta, mukaan lukien 26 innovaatiokeskusta sekä 10 operatiivista asiantuntemusta tarjoavaa yritystä. Kymmenen globaalia yrityssponsoria on sitoutunut tukemaan hanketta. 

Lisätietoja

Tampereen yliopisto
Professori Minna Lanz, TRINITY-hankkeen koordinaattori
minna.lanz [at] tuni.fi (minna.lanz at tuni.fi), puh. 040 8490278

VTT
Principal Investigator Ali Muhammad, DIH2-hankkeen koordinaattori
ali.muhammad [at] vtt.fi (ali.muhammad at vtt.fi), puh. 0400 560851