Tiedote

Tampereen yliopisto aloittaa keskitettyjä tukipalveluita koskevat yhteistoimintaneuvottelut

Tampere university logo
Tampereen yliopisto aloittaa taloudellisiin ja toiminnallisiin syihin perustuvat yliopiston keskitettyjen tukipalveluiden henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelualoite on annettu 13.9.2021. Neuvotteluiden piirissä on noin 1100 henkilöä yliopiston keskitetyistä tukipalveluista.

Yhteistoimintaneuvottelut eivät koske tiedekuntien opetus- ja tutkimushenkilöstöä tai tiedekuntien muuta henkilöstöä. Myös Tietoarkiston (FSD) ja Tutkijakoulun ja Tutkijakollegiumin henkilöstö jää neuvottelujen ulkopuolelle. Porin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa toimivat kansallisen tehtävän rahoituksella palkatut henkilöt eivät kuulu yhteistoimintamenettelyn piiriin.

Neuvotteluiden tavoitteena on löytää keinot yhteensä noin 14 miljoonan euron suuruiseen vuosittaiseen henkilöstökulujen vähentämiseen. Arvioitu henkilöstön vähentämistarve on noin 215 henkilötyövuotta. Neuvotteluissa pyritään kaikin tavoin minimoimaan henkilöstövaikutuksia yhdessä henkilöstön kanssa. Vähennystarve on alustava ja tarkentuu yhteistoimintaneuvottelujen perusteella. Neuvotteluilla pyritään pysyvien rakenteellisten ratkaisujen löytämiseen ja keskitettyjen tukipalveluiden toimintamallin uudistamiseen.

Tampereen yliopistona toimiva Tampereen korkeakoulusäätiö on aloittanut varsinaisen korkeakoulutoiminnan 1.1.2019. Tampereen yliopiston (TaY) ja Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) henkilöstö siirtyi Tampereen korkeakoulusäätiön (TKS) palvelukseen liikkeen luovutuksen periaatteiden mukaisesti ns. vanhoina työntekijöinä. Tampereen korkeakoulusäätiön varsinaisen toiminnan tulos on ollut kaikilla tilikausilla selvästi alijäämäinen. Vuonna 2020 varsinaisen toiminnan tulos oli -16,1 miljoonaa euroa, vuonna 2019 tulos oli -8,9 miljoonaa euroa ja vuonna 2018 tulos oli -10,4 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut ovat korkeakoulusäätiön merkittävin kuluerä.

Tampereen yliopiston saama perusrahoitus laskee kokonaisuudessaan kuluvan vuoden 196,5 miljoonasta eurosta 190,9 miljoonaan euroon vuonna 2022. Taustalla on muun muassa heikompi suhteellinen menestys indikaattoriperusteisen rahoituksen kriteereissä sekä strategiarahoituksen väheneminen erityisesti Tampereen yliopiston fuusiorahoituksen päättyessä.

Tampereen yliopiston on keskityttävä ydintoimintojensa eli tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen edellytysten turvaamiseen. Tavoitteena on saada tukipalvelujen mitoitus vastaamaan paremmin uuden, korkeakoulujen fuusiossa syntyneen Tampereen yliopiston tarpeita.

Rehtori Mari Wallsin mukaan yliopiston toimintaedellytyksistä sen ydintehtävien toteuttamisessa on huolehdittava vaihtelevissakin tilanteissa. ”Taloutemme tasapainottaminen on välttämätöntä yliopiston tulevaisuuden turvaamiseksi. Edessä on erityisesti tukipalveluiden osalta vaikea syksy. Tampereen yliopisto tuntee vastuunsa työnantajana. Hoidamme tämän haastavan, mutta yliopiston kannalta välttämättömän prosessin avoimesti, vastuullisesti ja henkilöstöä muutoksessa tukien”.

Lisätietoja:

Rehtori Mari Walls
Tampereen yliopisto
puh. 029 4521001

Johtaja Emilia Katajajuuri
Toiminnanohjaus ja hallintopalvelut, Tampereen yliopisto
puh. 040 5515552

Uusimmat uutiset kategoriassa Tiedote

Uusimmat uutiset