Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopisto 350:n joukossa maailman yliopistojen vertailussa

Julkaistu 12.10.2022
Tampereen yliopisto
THE logo, grafiikkaa ja teksti Tampere University ranked 301-350.
Tampereen yliopisto sijoittuu 350:n joukkoon tuoreessa kansainvälisessä yliopistovertailussa. Tällä kertaa yliopiston vahvuutena on tutkimus.

Times Higher Education -lehti (THE) listaa maailmalta lähes 1800 yliopistoa ja korkeakoulua, mikä on noin parisataa enemmän kuin viime vuonna. Tampereen yliopiston sijoitus on luokassa 301–350.

Parhaimman yksittäisen sijansa Tampereen yliopisto saavuttaa tutkimuksesta. Aihetta mittaava pilari koostuu henkilökunnan tuottamista julkaisuista, saadusta tutkimusrahoituksesta sekä tutkimuksen maineesta.

Kymmenen suomalaista yliopistoa on mukana rankingissa, ja – kuten viime vuonna – Tampereen yliopisto jakaa kansallisesti kolmannen sijan LUT-yliopiston ja Oulun yliopiston kanssa.

Tulos muodostuu mittauspilareista, jotka jakautuvat tarkemmin indikaattoreihin. Painoarvoiltaan tärkeimmät pilarit ovat opetus, tutkimus ja viittausten määrät. Myöhemmin THE julkaisee oppialakohtaiset yliopistovertailut.

THE World University Rankings -vertailun kärkisijalla on Oxfordin yliopisto.

World University Rankings 2023 | Times Higher Education (THE)