Koulutus

Tampereen Nätyn ja Coventryn yhteishanke sai Guardian-palkinnon

Näty-Coventry/ Kuva: Jonne Renvall
Tampereen ja Coventryn yliopistojen näyttelijäopiskelijat harjoittelevat yhdessä etäläsnäoloon perustuvan teknologian avulla. Kuva: Jonne Renvall
Tampereen yliopiston ja brittiläisen Coventryn yliopiston yhteinen Telepresence-projekti on voittanut The Guardian -lehden palkinnon. Tampereella hankkeen osapuolia ovat Näty ja Tutkivan teatterityön keskus.

Tampereen ja Coventryn yliopistojen The Immersive Telepresence in Theatre Project on monivuotinen Shakespeareen liittyvä opetus- ja tutkimushanke, joka alkoi jo vuonna 2015.

Hanke on palkittu aiemmin San Franciscon Reimagine Education 2018 -kilpailussa, jossa se voitti Arts and Humanities -sarjan lisäksi myös Hybrid Learning -kategorian.

Projektissa tutkitaan etäläsnäoloa esittävien taiteiden koulutuksessa. Myös hankkeen ensimmäinen osa Coriolanus Online voitti Philadelphiassa joulukuussa 2016 järjestetyn Reimagine Education -kilpailun ensimmäisen palkinnon Arts and Humanities -sarjassa.

Shakespearen Coriolanus vaihtui Kuningas Leariin vuonna 2017. Sen jälkeen projekti on kasvanut sarjaksi vuosittaista yhteistyötä yliopistojen ja ammattilaisten kanssa ympäri maailmaa.

Hankkeen näytelmäharjoitukset toteutetaan etäläsnäolon mahdollistavalla telepresence-teknologialla. Näyttelijät ovat fyysisesti Tampereella ja Coventryssä, mutta silti he pystyvät harjoittelemaan näytelmää samalla näyttämöllä etäyhteyden kautta.

The Guardian: Internationalisation: award winner and runners-up

Nätyn hanke: Telepresence in performance training and Performing Arts

 

Uusimmat uutiset kategoriassa Koulutus

Uusimmat uutiset