Hyppää pääsisältöön

Tampereen korkeakouluyhteisöstä tulee hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä

Julkaistu 15.9.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Ihmisiä pyöräilemässä Hervannan Kampusareenan pihalla
Tampereen korkeakouluyhteisö kulkee kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän toiminnan edistäminen Tampereen yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa etenee merkittävin askelin syksyn 2020 aikana.

Tampereen korkeakouluyhteisön matka hiilineutraaliksi vaatii pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä, jonka ensimmäinen vaihe on päästölähteiden tarkka kartoittaminen. Hiilijalanjälkilaskennasta vastaa syyskuussa 2020 perustettu hiiliryhmä, jossa edustajia laajasti sekä Tampereen yliopistosta että Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Hiilineutraaliuden tavoite on vain yksi osa korkeakouluyhteisön kestävää ja vastuullista toimintaa, jonka edistämiseksi otetaan merkittäviä askeleita syksyn aikana.

– Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän toiminnan edistäminen niin korkeakouluyhteisön toiminnassa kuin ympäröivässä yhteiskunnassakin on meille merkittävä strateginen tavoite, kertovat hiiliryhmän puheenjohtajat, vararehtorit Kirsi Viskari ja Marja Sutela.

Tampereen korkeakouluyhteisössä on jo pitkään tehty hyvää työtä kestävien toimintatapojen eteenpäin viemiseksi. Nyt yhteisössä halutaan edelleen vahvistaa toimintakulttuuria, joka edistää kestävää kehitystä yhteisön toiminnassa, opetuksessa, tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa.

Tavoitteena on löytää monialaisia, vaikuttavia ratkaisuja kestävän kehityksen edistämiseen myös yhteiskunnallisesti ja globaalisti.

Suurin osa päästöistä syntyy kiinteistöistä ja matkustamisesta

Korkeakouluyhteisön hiiliryhmän tehtävänä on koordinoida monipuolista hiilijalanjäljen laskentatyötä, joka aloitettiin kiinteistöjen ja matkojen hiilijalanjäljen arvioimisella keväällä 2020, sekä edistää toimenpiteitä, joiden avulla korkeakouluyhteisön päästöjä vähennetään.

Tällä hetkellä kiinteistöjen ja työhön liittyvien matkojen arvioidaan aiheuttavan suurimman osan korkeakouluyhteisön päästöistä. Arvio perustuu Turun yliopiston selvitykseen sekä Helsingin yliopiston Hiilineutraali yliopisto 2030 -hankkeessa tunnistettuihin keskeisimpiin päästölähteisiin.

 

Lisätietoja korkeakouluyhteisön kestävän kehityksen työstä:
Tampereen yliopiston innovaatiojohtaja Taru Pilvi, p. +358 503 842 966, taru.pilvi [at] tuni.fi
TAMK Impact area leader, Eeva-Liisa Viskari, p. +358 408 469 452. eeva-liisa.viskari [at] tuni.fi