Ajassa

Tampereen korkeakouluyhteisölle on myönnetty Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimi

Reilu kauppa
Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimi kertoo korkeakouluyhteisön halusta kantaa globaalia vastuuta. Arvonimen myötä Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, ylioppilaskunta TREY, opiskelijakunta Tamko sekä kampusten ravintolat ovat sitoutuneet edistämään vastuullista kuluttamista ja eettistä kauppaa yhdessä. Arvonimen myönsi Reilu kauppa ry.

Arvonimi edellyttää, että korkeakouluyhteisö sitoutuu tukemaan Reilua kauppaa ja käyttämään Reilun kaupan tuotteita. Reilut korkeakoulut viestivät Reilusta kaupasta ja sen tuomista hyödyistä.

Kampuksilla toimivien ravintoloiden kanssa on sovittu, että kaikissa tilauskahvituksissa käytetään automaattisesti Reilun kaupan kahvia ja teetä. Myös yliopiston henkilökunnalle tarjotuista kahvitustarvikkeista löytyy Reilun kaupan kahvi- ja teevaihtoehto.

Todistus arvonimestä tullaan sijoittamaan kaikille kampuksille näkyvään paikkaan.

Vaikka arvonimi on uudelle korkeakouluyhteisölle uusi, on Reilulla kaupalla vahvat perinteen vanhassa Tampereen yliopistossa.

– Tampereen yliopisto oli jo kymmenen vuotta sitten edelläkävijä vastuullisuusasioissa. Lokakuussa 2009 Tampereen yliopisto oli Suomen ensimmäinen korkeakoulu, jolle Reilun kaupan arvonimi myönnettiin, kertoo ympäristökoordinaattori Saana Raatikainen.

– Arvonimi saatiin yliopistolle aikanaan opiskelijoiden aloitteesta. Vaikka arvonimi oli vain Tampereen yliopistolla, olemme tehneet vastuullisuusasioissa jo pitkään työtä yhdessä tamperelaisten korkeakoulujen kanssa, Raatikainen jatkaa.

Reilu kauppa on kehittyvissä maissa viljeltävien ja valmistettavien tuotteiden sertifiointijärjestelmä. Olennaista järjestelmässä on, että viljelijät saavat työstään elämiseen riittävän korvauksen. Viljelijöille maksetaan heidän myymistään tuotteista vähintään Reilun kaupan takuuhintaa ja sen päälle Reilun kaupan lisää. Reilu kauppa edellyttää pienviljelijäyhteisöiltä demokraattista ja läpinäkyvää päätöksentekoa sekä asettaa viljelylle tiukat ympäristökriteerit. Haitallisten torjunta-aineiden käyttö on kielletty ja sallittujen kemikaalien varastoinnille ja käytölle on laadittu tarkat säännöt. Pakkotyö ja lapsityövoiman hyväksikäyttö ovat Reilussa kaupassa kiellettyjä.

Lue lisää Reilusta kaupasta: www.reilukauppa.fi


Kuva: Jonne Renvall