Hyppää pääsisältöön

Tampereen korkeakouluyhteisöllä yli 70 hakukohdetta uusille opiskelijoille

Julkaistu 18.3.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun muodostamalla korkeakouluyhteisöllä on yli 70 hakukohdetta korkeakoulujen yhteishaussa.

Haku korkeakouluihin alkaa keskiviikkona 18.3. kello 8.00 ja päättyy keskiviikkona 1.4. kello 15.00. Tampereen ammattikorkeakouluun ja Tampereen yliopistoon haetaan Opintopolku.fi-palvelussa.

Todistusvalintojen osalta tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 27.5.2020. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 8.7.2020.

Valintakokeiden toteuttaminen koronatilanteessa suunnitellaan yhteistyössä muiden yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa.

Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) ja Tampereen yliopiston hakukohteet tarjoavat monipuolisesti vaihtoehtoja eri koulutustaustoilla hakeville. Korkeakouluyhteisössä kohtaavat muun muassa tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimus ja opetus.

Korkeakouluyhteisössä opiskelijalle avautuvat sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun osaaminen ja verkostot. Yliopistotutkinnoissa korostuu tieteellinen pohja, TAMKin tutkinnoissa painotus on käytännön työelämävalmiuksissa.

Ammattikorkeakoulututkintoon johtavia hakukohteita yhteishaussa on TAMKissa yli 30. Tampereen yliopistossa sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon johtavia hakukohteita on yhteishaussa tarjolla yli 40.

Tampereen korkeakoulut tarjoavat myös soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille ylempiä korkeakoulututkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja kaikilla koulutusaloillaan.

Tampereen lisäksi TAMK tarjoaa liiketalouden tutkinto-ohjelman Ikaalisissa ja röntgenhoitajan tutkinto-ohjelman Seinäjoella. Tampereen yliopiston Porin yksikköön voi tänä keväänä hakea kolmeen eri maisteriohjelmaan.

Tampereen korkeakouluyhteisöön kuuluu noin 30 000 opiskelijaa.

Lisätietoja opiskelusta, valintakokeista, valintaperusteista ja hakemisesta
 

Tampereen ammattikorkeakoulun hakijapalvelut, hakijapalvelut.tamk [at] tuni.fi (hakijapalvelut[dot]tamk[at]tuni[dot]fi)
Tampereen yliopiston hakijapalvelut, hakijapalvelut.tau [at] tuni.fi (hakijapalvelut[dot]tau[at]tuni[dot]fi)

Lue myös:

Oppimisen iloa pääsykoepaineiden sijaan - yhteiskuntatutkimuksen opiskelijaksi verkkokurssin kautta

Yhteiskuntatutkimukseen 40 uutta opiskelupaikkaa näyttöreitillä

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on kannattava sijoitus

Yrittäjyyteen valmentava liiketalouden tradenomikoulutus alkaa Ikaalisissa

Tietojenkäsittelyä vai tietotekniikkaa, yliopistossa vai ammattikorkeakoulussa?