Hyppää pääsisältöön

Tampereen korkeakouluyhteisö valittiin mukaan kansainväliseen kiertotalouteen profiloituneiden korkeakoulujen verkostoon

Julkaistu 4.3.2021
Tampereen korkeakouluyhteisö
Kuvituskuva, puuntaimia.
Tampereen korkeakoulujen pitkä työ kiertotalouden ja kestävän kehityksen saralla on saanut merkittävän tunnustuksen: Tampereen korkeakouluyhteisö on hyväksytty mukaan Ellen MacArthurin säätiön kiertotalouden korkeakouluverkostoon. Yhteisönä se on verkostossa ainutlaatuinen.

Ellen MacArthurin säätiö (Ellen MacArthur Foundation) edistää siirtymistä kiertotalouteen ja työskentelee tässä muun muassa yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa ympäri maailmaa. Säätiö kerää verkostoonsa yhteisöjä, jotka toimivat kiertotalouden edistämiseksi. Kiertotalous tarkoittaa käytännössä muun muassa kierrätyksen tehostamista, kulutuksen hillitsemistä, luonnonvarojen käytön vähentämistä sekä materiaali-, ravinne- ja energiakiertojen sulkemista.

Säätiö hyväksyi Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteisen hakemuksen helmikuussa. Kiertotalouteen profiloituneiden korkeakoulujen verkostoon kuuluu noin viisikymmentä yliopistoa ja korkeakoulua ympäri maailmaa. Tampereen yliopisto on verkoston ensimmäinen suomalainen tiedeyliopisto ja TAMK Suomen toinen ammattikorkeakoulu. Yhteisönä Tampereen korkeakouluyhteisö on verkostossa ainutlaatuinen.

Tampereen korkeakouluyhteisön vahvuuksia verkostoon haettaessa olivat monipuolisuus ja se, miten kiertotalous ja kestävä kehitys ovat mukana kaikessa toiminnassa aina tutkimuksesta opetukseen, projekteihin ja sidosryhmäyhteistyöhön saakka. Hakemuksessa korostettiin koulutuksen, tutkimuksen, soveltavan tutkimuksen, opiskelijayhteistyön ja vaikuttavuuden näkökulmia.

Säätiössä arvostettiin korkeakouluyhteisön monipuolista opetusta ja tutkimustoiminnan pitkäjänteisyyttä ja korostettiin korkeakouluyhteisön ainutlaatuisuutta.

– Tampereen korkeakouluyhteisössä haetaan ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, ympäristöön ja hyvinvointiin kestävissä yhteiskunnissa. Esimerkiksi tekniikan alalla kiertotalouden tutkimus on jo vuosia keskittynyt muun muassa kestävämpiin materiaali- ja prosessointiteknologioihin, vesi- ja jätehuoltoon, ja energiantuotantoon yhteistyössä teollisuuden kanssa. Tampereen korkeakouluyhteisön kaikessa tekemisessä on toteutettu kiertotalouden ratkaisuja yhdessä yritysten ja sidosryhmien kanssa hackathoneista monivuotisiin hankkeisiin, professori Leena Aarikka-Stenroos Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta kertoo.

– Olemme myös menestyksekkäästi tehneet yhteistyötä teknisten, liiketoiminnan ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen välillä kiertotalouden saralla, niin tutkimuksessa kuin opetuksessa. Tästä esimerkkeinä ovat Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston rahoittama monialainen CICAT2025-hanke ja TAMKin monialainen TAMK Circular and Bioeconomy Actions (CBA) -tutkimusryhmä. Koulutuspuolella yliopiston teknistaloudellinen monitieteinen kiertotalouden opintokokonaisuus ja TAMKin kokonainen kiertotalouden YAMK-ohjelma Risk Management and Circular Economy olivat molemmat ensimmäisiä laatuaan Suomessa, Aarikka-Stenroos jatkaa.

Kiertotalouden opetusta korkeakouluyhteisö antaa lisäksi useissa tutkinto-ohjelmissa, teemoissa ja yksittäisissä opintojaksoissa.

– Tampereen korkeakouluyhteisössä on suunnitteilla ja käynnissä useita bio- ja kiertotalouden kehittämishankkeita myös koulutuksen kehittämiseksi. Yritysyhteistyö ja aluekehittäminen ovat tärkeitä elementtejä ja haemme näissä myös entistä enemmän synergioita korkeakouluyhteisön sisällä, Impact Area Leader Eeva-Liisa Viskari Tampereen ammattikorkeakoulusta sanoo.

Korkeakouluyhteisö tekee myös läheistä yhteistyötä Tampereen kaupungin kanssa. Sekä Tampere että korkeakouluyhteisö ovat sitoutuneet hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä.

Tutustu Ellen MacArthurin säätiön kiertotalouteen profiloituneiden korkeakoulujen verkostoon:
https://www.ellenmacarthurfoundation.org/our-work/activities/universities/profiled-universities

Lisätietoja:

Professori Leena Aarikka-Stenroos, Tampereen yliopisto, johtamisen ja talouden tiedekunta, puh. 050 3015476, leena.aarikka-stenroos [at] tuni.fi (leena[dot]aarikka-stenroos[at]tuni[dot]fi)

Impact Area Leader Eeva-Liisa Viskari, Tampereen ammattikorkeakoulu, puh. 040 8469452, eeva-liisa.viskari [at] tuni.fi