Hyppää pääsisältöön

Tampereen korkeakouluyhteisö haluaa sisällyttää kestävän kehityksen osaksi jokaista tieteen- ja koulutuksenalaa

Julkaistu 26.11.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Ihminen kävelemässä metsässä reppuselässään, ison kasvin lehti kädessään.
Tampereen korkeakouluyhteisö on sitoutunut laajasti suomalaisten korkeakoulujen yhteiseen rintamaan kestävän kehityksen edistämiseksi. Yksi korkeakouluyhteisön keskeisimmistä tavoitteista on kestävän kehityksen integroiminen osaksi kaikkien tieteenalojen koulutusta ja tutkimusta.

Tampereen yliopisto on yhdessä 13 kotimaisen yliopiston kanssa työstänyt yliopistojen tavoitteita ja toimintaa ohjaavat kestävän kehityksen teesit. Tampereen ammattikorkeakoulu on puolestaan ollut mukana luomassa ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelmaa yhdessä 24 suomalaisen ammattikorkeakoulun kanssa. 

Sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen toiminnan kannalta merkittäviä tavoitteita ovat muiden muassa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä sekä kestävyyden ja vastuullisuuden perusteiden sisällyttäminen osaksi kaikkia opintoja. Koulutusta halutaan kehittää siten, että jokaisella valmistuneella opiskelijalla on kyky edistää kestävää kehitystä ja torjua ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia yhteiskunnassa. Tämä tavoite on kirjattu myös Tampereen korkeakouluyhteisön yhteisiin osaamistavoitteisiin. 

Yliopistojen teesit kannustavat toimintaan 

Yliopistojen 12 teesiä sisältävät mittavia toimenpidesuosituksia niin yliopistojen opetukseen, tutkimukseen, hallintoon, yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen kuin rahoitusmalliinkin. 

– Yliopistot ovat nostamassa kestävyys- ja vastuullisuustyönsä uudelle tasolle. Näin on pakko tehdä, jotta planeettamme tulevaisuus saadaan pelastettua ja seuraavilla sukupolvilla olisi toivoa. Juhlapuheisiin ei ole enää aikaa, vaan nyt täytyy toimia, toteaa teesit laatineen Unifin kestävyys- ja vastuullisuustyöryhmän puheenjohtaja, vararehtori Tom Böhling

Teeseissä listataan keskeisiä toimenpiteitä, joihin yliopistot aikovat viipymättä ryhtyä. Näitä ovat esimerkiksi kestävyyden ja vastuullisuuden perusteiden tuominen kaikkiin tutkintoihin, päästöjen vähennystavoitteet, määrätietoinen syrjinnän kitkeminen ja kestävyysajattelun sisällyttäminen kaikkeen toimintaan johtamisjärjestelmistä rekrytointikriteereihin ja tutkimushankkeiden arviointiin. 

Jokainen yliopisto edistää näitä tavoitteita itselleen luontevimmassa järjestyksessä. Keskeistä on, että toimet ovat vaikuttavia ja vuodelle 2030 luotu visio saavutetaan. 

Ammattikorkeakoulut tavoittelevat kestävän kehityksen taitoja jokaiselle 

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman lähtökohtina ovat YK:n vuonna 2015 hyväksymät kestävän kehityksen tavoitteet. 

Ohjelman ytimessä ovat ammattikorkeakoulujen kädenjäljen vahvistaminen ja hiilijalanjäljen pienentäminen. Nämä on kuvattu 14 lupauksena ja konkreettisina toimenpiteinä, joita käynnistetään vuoden 2021 alusta. 

– Ammattikorkeakoulujen 30 000 vuosittaisella valmistuvalla opiskelijalla, 200 miljoonan euron TKI-volyymillä ja 9 500 henkilötyövuodella on valtava merkitys yhteiskunnan tulevaisuutta rakennettaessa. Koulutuksen ja TKI-toiminnan kautta syntyy yhteiskunnallinen vaikuttavuutemme, kädenjälkemme, linjaa Arenessa ohjelman valmistelua johtanut rehtori Turo Kilpeläinen

Koulutuksen lisäksi kestävyys ja vastuullisuus huomioidaan kaikessa ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnassa ja sitä suunnataan tuottamaan ratkaisuja kestävyyshaasteisiin, edistämään kestävää kehitystä ja vähentämään ilmastonmuutoksen vaikutuksia. 

Johtamisen ja henkilöstöasioiden osalta ammattikorkeakoulut lupaavat toimia taloudellisesti, ekologisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti vastuullisina työnantajina. 

Tutustu Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin kestävän kehityksen teeseihin 

Tutustu Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelmaan 

Lisätietoja:

Taru Pilvi, innovaatiojohtaja, Tampereen yliopisto, taru.pilvi [at] tuni.fi (taru[dot]pilvi[at]tuni[dot]fi), +358 503 842 966

Eeva-Liisa Viskari, Impact Area Leader, TAMK, eeva-liisa.viskari [at] tuni.fi (eeva-liisa[dot]viskari[at]tuni[dot]fi) p. +358 408 469 452