Hyppää pääsisältöön

Tampereen ammattikorkeakoulun myynnin yliopettaja Pia Hautamäki 25 suomalaisen johtajakuiskaajan joukossa

Julkaistu 16.1.2020
Tampereen ammattikorkeakoulu
Pia Hautamäki
Kauppalehti Fakta kertoi 11.1.2020 ilmestyneessä lehdessä, keitä suomalaiset johtajat kuuntelevat ja keiden näkemykset voivat välillisesti vaikuttaa heidän päätöksentekoonsa. TAMKin myynnin yliopettaja Pia Hautamäki valittiin 25 johtajakuiskaajan joukkoon, akateemiseksi suunnannäyttäjäksi.

Hautamäki tekee tinkimätöntä työtä sen eteen, että myynnin tutkimus ja myyntiosaamisen kehittäminen saavat ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta. Suomalaiset johtajat ja johtoryhmien jäsenet ovat panneet merkille Hautamäen työn. He nimesivät Hautamäen Fakta-lehden kyselyssä niiden huippuasiantuntijoiden joukkoon, joiden uudenlainen ajattelu inspiroi, motivoi ja auttaa heitä hahmottamaan maailmaa paremmin. Kyselyssä yritysjohtajat nostivat myynnin myös yhdeksi polttavan ajankohtaiseksi teemaksi.

− Olen otettu siitä, että työni myynnin arvostuksen lisäämiseksi on huomattu näin laaja-alaisesti Suomessa yritysten johdossa. Lisäksi iloitsen erityisesti myynnin tietoisuuden ja mediakiinnostuksen lisääntymisestä, sillä myynnistä on tullut entistä strategisempaa. Se johtuu teknologian mahdollistamasta vuorovaikutuksellisuuden lisääntymisestä sekä myynnin uudesta ekosysteemimäisestä luonteesta.

Tällä hetkellä Hautamäki toimii Tampereen ammattikorkeakoulussa myynnin yliopettajana. Hän vetää myös Tampereen korkeakouluyhteisön yhteistä ROBINS-tutkimushanketta, jossa tutkitaan tekoälyn hyödyntämistä myynnissä yhdessä yhteistyöyritysten kanssa. Hautamäki on myös arvostettu puhuja ja aktiivinen sosiaalisessa mediassa.  

Myynti tarvitsee oman Slushin

Hautamäen mukaan nyt juuri on se hetki, kun suomalaisten yritysten on hyvä pohtia omaa myynnin tekemistään, arvon erilaistamista sekä kansainvälistymistä osaavan ja älykkään myynnin kautta. Hänen mielestään myynti kaipaa uudenlaista osaamista, strategisen tason ajattelua ja omaa Slushia.

− Ajatuksena tässä taustalla on tehdä myynnistä yhtä kiinnostavaa kuin yrittäjyys on tällä hetkellä. Myynnissä on paljon samaa kuin johtamisessa, ja jo siksikin siitä kannattaa kiinnostua, taustoittaa Hautamäki.

− Myynnin tapahtumille on enenevässä määrin tarvetta. TAMKissa marraskuun alussa 2019 järjestetty Business Finlandin rahoittama ROBINS-tutkimushankkeen myynti ja tekoäly -aiheinen seminaari kokosi yhteen lähes 500 myynnin osaajaa ja tulevaisuuden myynnistä kiinnostunutta. On myös todella hieno juttu, että mediastakin löytyy koko ajan myyntiosaamista kehittäviä sisältöjä.

Suomi kasvuun myynnillä

Myyntiin tarvitaan lisää osaajia, jotka auttavat asiakkaita kehittämään omaa liiketoimintaansa. Tampereen ammattikorkeakoulussa on tehty strateginen valinta panostaa myyntiosaamisen ja myynnin johtamisen tutkimiseen ja koulutukseen.

Oma missioni on saada Suomi kasvuun osaavamman ja älykkäämmän myynnin kautta. Haluan työssäni korkeakouluvaikuttajana antaa panokseni siihen, että suomalaisten yritysten kansainvälistyminen ja kasvu eivät jää kiinni ainakaan osaamattomuudesta myynnissä, Hautamäki painottaa.

− Lukioikäisistä kasvava osa haaveilee yrittäjyydestä tulevaisuudessa. Kunpa yhä useampi haaveilisi urasta myynnissä! Monet nykyisistä myynnin opiskelijoista voivat tulevaisuudessa ryhtyä yrittäjäksi, sillä arki yrityksessä saattaa tuskastuttaa, mikäli myyntiä ei tehdä asiakkaan odotusten mukaisesti ja uusien teknologioiden mahdollistamilla tavoilla. Pätevät tulevaisuuden myynnin osaajat törmäävät edelleen huonosta myynnin arvostuksesta johtuviin  kyseenalaistuksiin
, toteaa Hautamäki.

Korkeakouluyhteisö on Hautamäelle hedelmällinen paikka tutkia myyntiä ja viedä alan akateemista koulutusta eteenpäin.

− On mahtavaa edistää myyntiosaamista organisaatiossa, jossa saa täyden tuen suomalaisen myynnin ja myynnin johtamisen kehittämiseen ja tutkimiseen. Matka jatkukoon kohti Euroopan vaikuttavinta myynnin tutkimus- ja valmennuskeskittymää.

Lämpimät onnittelut johtajakuiskaaja Pia Hautamäelle!

Kauppalehti Faktan kirjoitus