Hyppää pääsisältöön

Tampereen ammattikorkeakoulu mukaan eurooppalaiseen ENGAGED-korkeakouluallianssiin

Julkaistu 7.12.2020
Tampereen ammattikorkeakoulu
EU:n lipulla varustettu kompassineula osoittamassa sanaa "University".
European ENGAGED University (EEU) on kuuden eurooppalaisen korkeakoulun liittouma, joka lisää entisestään korkeakoulujen alueellista vaikutusta. Tavoitteena on löytää yhteisiä hyviä käytänteitä sekä valmistaa tulevaisuuteen suuntautuneita opiskelijoita, jotka toteuttavat Euroopan eri alueiden kestävää kehitystä uraauurtavalla tavalla.
European ENGAGED University (EEU) kokoaa yhteen kuuden toisiaan täydentävän korkeakoulun merkittävät vahvuudet uudenlaiseksi eurooppalaiseksi korkeakouluksi. Päätavoitteena on kehittää uusia yhteistyömuotoja ja kouluttaa opiskelijat tulevaisuuden kestävän talouden tarvitsemiksi osaajiksi.

European ENGAGED University pyrkii kunnianhimoisesti muotoilemaan uudelleen korkeakoulujen luonteen ja tehtävän. Osapuolet allekirjoittivat syyskuussa 2020 Erasmus+-sopimuksen, jonka mukaisesti korkeakoulujen allianssi sitoutuu viemään yhteistä tavoitetta eteenpäin.

EEU-korkeakoulu muodostetaan luomalla korkeakoulujen liittouma, joka lisää entisestään nykyisten korkeakoulujen alueellista vaikutusta. Suomesta on mukana Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK).

Koordinointivoimana avoin kampus

Hollantilaisen Hanzen ammattikorkeakoulun johtama allianssi vie kohti uudenlaista eurooppalaista korkeakoulua, jossa kampus toimii Euroopan laajuisena, innovointiin keskittyvänä ja maiden rajat ylittävänä koordinointivoimana ja ytimenä.

Avoimelle ja saavutettavalle virtuaalikampukselle kootaan julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden tietoa, taitoa, kokemusta ja asiantuntemusta. Kaikilla kuudella partnerilla on laaja yhteistyöverkosto omilla alueillaan; yrityksiä, yhteisöjä ja julkisen sektorin toimijoita.

Tulevaisuuteen suuntautuneita opiskelijoita

Allianssi kehittää yhdessä uusia yhteistyömuotoja; opetus- ja oppimisstrategioita, moninaista koulutusta ja haastepohjaisia tutkimusrakenteita. Tietoa jakamalla allianssi edistää innovatiivista pedagogiikkaa ja opetussuunnitelmakehitystä. Niiden avulla taklataan yhteiskunnallisia, sosiaalisia sekä digitalisaatioon ja vihreään siirtymään liittyviä haasteita.

European ENGAGED Universitystä valmistuu tulevaisuuteen suuntautuneita opiskelijoita, jotka toteuttavat Euroopan eri alueiden kestävää kehitystä uraauurtavalla tavalla.

TAMKille eurooppalainen yhteistyö on strateginen valinta

Tampereen ammattikorkeakoulu on jo pitkään tehnyt yhteistyötä useiden eurooppalaisten korkeakoulujen kanssa. Uudenlainen yhteistyö tiivistää ja syventää yhdessä tekemistä entisestään.

Kansainvälisyys korostuu TAMK:n strategiassa. Eurooppalaisessa EEU-allianssissa rakennamme laaja-alaista ja monikulttuurista oppimis- ja tutkimusympäristöä kestävän tulevaisuuden osaajien kouluttamiseksi, sanoo vararehtori Kirsi Viskari.

Joulukuun alussa pidettiin allianssin komission ensimmäinen kokous ja hankepartnereiden verkkotapaaminen. Tilaisuudessa oli läsnä yli 100 osallistujaa kuudesta eri maasta. Keskusteluissa kävi ilmi, että eurooppalaisissa korkeakouluissa on pitkälti samanlaisia haasteita, mutta myös erilaisia tapoja tehdä. EEU tarjoaa hyvän mahdollisuuden hyödyntää parhaita käytänteitä ja oppia yhdessä. 

Korkeakouluallianssissa ovat lisäksi mukana hollantilainen Hanze University of Applied Sciences, irlantilainen Waterford Institute of Technology, saksalainen Hochschule Bremen City University of Applied Sciences, romanialainen Alexandru Ioan Cuza University of Lasi, portugalilainen Polytechnic Institute of Braganca ja Tampereen ammattikorkeakoulu.

Lisätiedot:

Kirsi Viskari
Tampereen ammattikorkeakoulu
Vararehtori, TKI ja maksullinen palvelutoiminta
kirsi.viskari [at] tuni.fi, 0400 376 420


www.europeanengageduniversity.eu
European ENGAGED University Facebookissa

Teksti: Hanna Ylli
Kuva: Shutterstock