Hyppää pääsisältöön

Tampereen ammattikorkeakoulu jatkaa pääsääntöistä etäopetusta kolmannen periodin loppuun saakka

Julkaistu 13.1.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu jatkaa pääsääntöistä etäopetusta kolmannen periodin loppuun eli 27.2.2022 saakka. Välttämätön lähiopetus voidaan kuitenkin toteuttaa tänäkin aikana.

Välttämätöntä lähiopetusta ovat esimerkiksi läsnäoloa vaativat laboratorio- ja simulaatio-opetus sekä orientoivat harjoittelut. Osaamisyksiköiden johto päättää muut opintojen etenemisen kannalta välttämättömäksi katsottavat opetukset.

Kaikessa lähiopetuksessa edellytetään kasvomaskin käyttöä, ja maskeja on tarjolla opiskelijoille opetuksen yhteydessä.

Opettajatutorit ja hyvinvointipalvelu Parvi tarjoavat tukea opiskeluun ja jaksamiseen liittyvissä asioissa.

Linkki Parven sivuille

Kampuksilla edellytetään maskien käyttöä 

TAMKissa edellytetään maskien käyttöä aina kampuksilla liikuttaessa. Pääkampuksella maskeja ja käsihuuhdetta on saatavilla sekä Teiskontien että Kuntokadun puoleisissa auloissa.  

Auloissa jaettavat kasvomaskit on tarkoitettu ensisijaisesti opiskelijoille. Yksittäisen maskin voi ottaa myös henkilökunta sekä vieraat. Henkilökunta voi hakea henkilökohtaiseen työkäyttöön tarkoitetun maskipakkauksen toimistotarvikevarastosta.  

Etätyösuositus

TAMKissa on voimassa vahva etätyösuositus, jota sovelletaan korkeakoulujen erilaisiin työtehtäviin. Työskentely kampuksilla on toteutettava turvavälejä ja hygieniavaatimuksia noudattaen. Kokoukset toteutetaan pääsääntöisesti etänä. Fyysisiä kokouksia voidaan järjestää vain erityistapauksissa. 

Jos olet saanut koronatartunnan tai altistunut ja ollut lähitöissä tai lähiopetuksessa, ilmoita siitä esihenkilöllesi tai opetusryhmäsi opettajalle mahdollisimman pian, jotta voidaan harkita tarpeen mukaan ao. ryhmän opetuksen siirtämistä etäopinnoiksi tai työjärjestelyjä.