Hyppää pääsisältöön

Tampereelle miljoona dollaria Malissa tehtävään koronatutkimukseen

Julkaistu 27.4.2020
Tampereen yliopisto
naisia ja lapsia afrikkalaisessa kylässä
Länsi-Afrikan Malissa alkaa koronavirustutkimus, jonka päätutkijoihin kuuluvat lastentautiopin professori Per Ashorn ja yliopistotutkija Ulla Ashorn Tampereen yliopistosta. Kansainvälisen tutkimuksen avulla pyritään myös ehkäisemään taudin leviämistä Malissa.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää koronaepidemian vaikutusta terveyspalveluihin ja arvioida terveydenhuoltohenkilöstön altistumista virukselle. Samoin tarkoituksena on kuvata potilaita, joilla epäillään koronavirustartuntaa, joilla todennäköisesti on tartunta tai joiden on varmistettu sairastuneen. Lisäksi arvioidaan taudin leviämisen yleisyyttä ja riskejä sairastuneiden lähipiirissä ja alle viisivuotiailla lapsilla.

Tutkimusta rahoittaa Bill & Melinda Gatesin säätiö miljoonalla dollarilla.

- Koronavirusepidemian pelätään aiheuttavan erityisen paljon sairastuvuutta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä hoito ja ennaltaehkäisy on monestakin syystä vaikeaa, kertoo Per Ashorn.

- Tutkimuksemme avulla pyrimme selvittämään asioita, jotka voisivat helpottaa epidemian hillitsemistä afrikkalaisissa olosuhteissa. Teemme läheistä yhteistyötä Malin hallituksen kanssa ja vahvistamme hankkeessa myös maan terveysjärjestelmää.

Nyt saatu rahoitus käytetään pääasiassa diagnostisten virustestien, digitaalisten kuumemittarien, hapetusmittauslaitteiden ja muun välineistön hankintaan sekä malilaisen henkilöstön palkkaukseen.

Toista, Tampereen yliopiston koordinoimaa Malissa tehtävää Impact of azithromycin MDA on mortality among young children in Mali -tutkimusta Bill & Melinda Gatesin säätiö rahoittaa 20 miljoonalla dollarilla. Laajan, nelivuotisen tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko alle vuoden ikäisten lasten korkeaa kuolleisuutta vähentää tarjoamalla oireettomille lapsille atsitromysiini-nimistä antibioottia.

Nyt alkavassa koronavirustutkimuksessa hyödynnetään Maliin jo atsitromysiinitutkimusta varten rakennettua tutkimusorganisaatiota.

Lisätietoja:
Lastentautiopin professori Per Ashorn, per.ashorn [at] tuni.fi

Lue myös:
Tampereen yliopiston tutkimus vähentämään lapsikuolleisuutta Malissa
 

Kuva: Ulla Ashorn