Hyppää pääsisältöön

Tampere Ambassadorit tapasivat Raatihuoneella

Julkaistu 25.11.2021
Tampereen yliopisto
Alumni Ambassadoreja pöydän ääressä.
Tampere Ambassador -tilaisuudessa Raatihuoneella keskusteltiin kaupunkien vetovoimasta ja erikoispiirteistä sekä herkullisen ruokapöydän äärellä tietysti myös ruokakulttuurista. Pyöreän pöydän ympärillä vasemmalta Kelly Keodara, Pasi Kuhmonen, Yulia Shumilova, Céline Kylänpää sekä Pekka Pernu.
Ambassadorit ovat Tampereen kaupungin vaikuttavuuden ja tunnettuuden lähettiläitä. Kaupungilla on kuusi Ambassador-ryhmää, jotka koostuvat eri alojen asiantuntijoista ja vaikuttajista. Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat yhdessä Tampereen kaupungin kanssa koonneet monipuolisesti eri aloja edustavan Alumni Ambassador -ryhmän, jossa jäseninä ovat opinnoissa ja työelämässä ansioituneita korkeakouluyhteisön alumneja eli Tampere Alumneja. Ryhmää yhdistää vahva suhde Tampereen seutuun ja korkeakouluyhteisöön.

Ambassador-tilaisuutta Raatihuonella 25.11. oli kauan odotettu. Illan Isäntäni toimivat pormestari Anna-Kaisa Ikonen, strategiajohtaja Reija Linnamaa ja kansainvälisten asioiden suunnittelija Pekka Pernu. Monet tilaisuuden kutsuvieraat olivat toisilleen tuttuja vain etäyhteyksin pidetyistä kokouksista, kasvokkain tapaaminen kirvoittikin juhlasaliin iloisen puheensorinan.

 Uskon, että valtioiden ja maakuntien rinnalla kaupunkien asema vahvistuu entisestään. Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, eteenpäin menevä ja elinvoimainen, korosti Anna-Kaisa Ikonen puheessaan.

Alumni Ambassadorien tavoitteena on Tampereen korkeakouluyhteisön ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen kehittäminen sekä tunnettuuden, opetus- ja tutkimustyön ja kansainvälisen yritysyhteistyön tukeminen. Alumni Ambassadorit voivat antaa oman panoksensa myös korkeakouluyhteisön sidosryhmäyhteistyöhön ja varainhankintaan.

 Aivan mahtavaa, että tämä tilaisuus voitiin järjestää. Raatihuone on todella upea paikka ja sopii hyvin arvokkaaseen Ambassador-tapaamiseemme, siitä kiitos Tampereen kaupungille. Alumni Ambassadorit ovat tärkeä voimavara meille ja uskon, että tässä työssä me kaikki olemme voittajia, kiitteli yliopiston alumnisuhdetoiminnan ja varainhankinnan päällikkö Elina Suojanen-Laine.

Tutustu Alumni Ambassadoreihin