Hyppää pääsisältöön

TAMKin varainhankintakampanja tuotti kaksi miljoonaa euroa

Julkaistu 18.1.2019
Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMKin lahjoituskampanjan 2018 tulos (kuvakooste)
Tampereen ammattikorkeakoulu sai vuoden 2018 aikana lahjoituksina noin kaksi miljoonaa euroa. Lahjoittajalistalta löytyy lähes sata yritystä, yhteisöä ja yksityishenkilöä.

- Tulos kertoo luottamuksesta ja vahvasta tuesta pirkanmaalaiselle työelämäkorkeakoululle, rehtori Markku Lahtinen sanoo.

Onnistuneen varainhankintakampanjan takana on TAMKin johto sekä henkilöstö, joka osallistui tiedon jakamiseen ja aktiiviseen keskusteluun sidosryhmien kanssa. Teollisuusteknologia-yksikön johtaja Hannu Kivilinna kertoo, että työ kannatti.

- Kaikki yhteydenotot eivät välttämättä johtaneet lahjoitukseen, mutta parasta olikin se, että pääsimme käymään yritysten kanssa antoisia keskusteluja TAMKista, koulutuksesta ja muusta yhteistyöstä, Kivilinna sanoo.

- Keskusteluissa saimme erittäin positiivista palautetta muun muassa valmistuneiden osaamisesta sekä TAMKin käytännönläheisestä ja ratkaisukeskeisestä tutkimuksesta yritysten projekteissa ja hankkeissa.

Vuoden mittaan kuultiin useita hyviä syitä tukea TAMKin toimintaa lahjoituksella. Yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa ja toimialansa uusinta tietoa, innovaatioita ja käytännöllisiä sovelluksia, monenlaista tukea liiketoimintansa kehittämiseen. Tässä kaikessa monialaisella TAMKilla on tärkeä rooli, erityisesti Pirkanmaalla.

Yksi sykähdyttävimmistä palautteista tuli virtolaiselta Visu Kalusteelta.

- Lahjoittamisessa ajatuksenamme oli antaa jotain kiitoksena takaisin, sillä olemme saaneet TAMKilta niin paljon. Halusimme myös edistää Pirkanmaan elinvoimaisuutta. Tampere on tuttu ja rakas kaupunki, ja toivomme sen menestyvän, totesi Visu Kaluste Oy:n toimitusjohtaja Mikko Harmanen.

TAMKin varainhankinta jatkuu, vaikka valtion ammattikorkeakouluille asettama vastinrahakausi päättyi vuoden 2018 loppuun. Vastinrahan suuruus selvinnee kesään mennessä, yhteensä jaettavaa ammattikorkeakoulujen kesken on 24 miljoonaa euroa.

Seuraava vaihe Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:ssä on lahjoitusvarojen sijoittamisen ja käytön suunnittelu. Euroja on lahjoitettu kohdistettavaksi tietyille koulutusaloille mutta myös yleisesti TAMKin toimintaan.

- Lahjoittajayrityksille olemme luvanneet, että kertyneillä varoilla kehitämme koulutusta, oppimisympäristöjä ja TKI-toimintaamme. Näistä hyöty palautuu aikaa myöden heille takaisin, rehtori Markku Lahtinen toteaa.


Lisätietoa:
rehtori, toimitusjohtaja Markku Lahtinen, p. 050 524 6525, markku.lahtinen [at] tuni.fi (markku[dot]lahtinen[at]tuni[dot]fi)