Hyppää pääsisältöön

TAMKin Anniina Söderholmin opinnäytetyö palkittiin infra-alan parhaana

Julkaistu 14.10.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Anniina seisoo ravintolan ikkunan edessä palkintotaulu kädessään
Fortumille tehty voittoisa opinnäytetyö käsittelee jätteenpoltossa syntyvien sivutuotteiden eli pohjakuonan uusiokäyttöä tierakentamisessa.

Ammattikorkeakoulujen infra-alan opinnäytetyökilpailun voitto oli Tampereen ammattikorkeakoulusta rakennusinsinööriksi valmistuneelle Anniina Söderholmille iloinen yllätys. Valtakunnallista kilpailua isännöi Destia, joka on Suomen suurin infra-alan yhtiö.

– Hienoa, että uusiomateriaalien hyödyntämiseen liittyvä tutkimus saa huomioita infra-alalla, Söderholm iloitsee.

Myös opinnäytetyön ohjaajana toiminut TAMKin maa- ja pohjarakentamisen lehtori Anne Kasari iloitsee kilpailun voitosta.

– Mahtavaa, että nyt oli kiertotaloutta käsittelevän työn aika voittaa, sanoo Kasari. 

Perusteellinen työ ajankohtaisesta aiheesta

– Anniinan opinnäytetyö on todella hyvin tehty. Se on perusteellinen ja nivoo hyvällä tavalla teoriaa ja käytäntöä, kehuu Kasari.

Paitsi hyvin tehty, opinnäytetyö on myös ajankohtainen. Suomessa syntyy vuosittain jätteenpolton sivutuotteena yli 300 000 tonnia pohjakuonaa. Suurin osa tästä päätyy toistaiseksi vielä kaatopaikkarakentamiseen, esimerkiksi vanhojen kaatopaikka-alueiden peittämiseen ja maisemointiin. Tarve materiaalin laajemmalle uusiokäytölle on kasvava.

– Olemme tuotteistaneet pohjakuonasta keinokiviainestuotteita ja halusimme opinnäytetyön avulla tutkia niiden soveltuvuutta liikennöityjen väylien rakentamisessa isossa mittakaavassa koerakenteen avulla, kertoo opinnäytetyön tilanneen Fortumin Research Collaboration Lead Annika Sormunen.

Kolme henkilöä seisoo ravintolan ikkunan edessä ja hymyilevät
Anniina Söderholm antaa ison kiitoksen onnistuneesta opinnäytetyöstään myös työn ohjaajalle Anne Kasarille (kuvassa oikealla). Kuvassa keskellä Pertti Niemi kilpailua isännöineestä Destiasta.

Tulokset helposti ymmärrettävässä muodossa

Söderholm keskittyi opinnäytetyössään koerakenteen rakentamiseen sekä pohjakuonan teknisten ominaisuuksien tutkimiseen.

– Tavoitteena oli selvittää sopivatko Fortumin kehittämät tuotteet käytettäväksi liikennöityjen väylien pohjarakenteissa. Lopputulos oli, että kyllä soveltuvat, kertoo Söderholm.

– Anniinan opinnäytetyö on todella looginen ja tulokset esitetään helposti ymmärrettävässä muodossa, kehuu Sormunen.

Työn tuloksia hyödynnetäänkin Fortumilla jo nyt, kun Väylävirastolta haetaan materiaaleille uusiomateriaaleilta edellytettävää teknisen kelpoisuuden hyväksyntää. 

Infra-alan monipuolisuus ja varma työllistyminen kiinnostivat

TAMK on Suomen suurimpia infra-alan kouluttajia. Kysyntä alan osaajille on suurta, mutta niin on itse alakin.

– Infra-ala koskettaa lähes kaikkea arjessamme; tiet, sillat, puistot, hautausmaat, vesijohdot ja viemärit ovat kaikki infra-alaa, kertoo Kasari.

Myös Anniina Söderholmia kiinnosti infra-alassa juuri sen monipuolisuus, vaikka rakennustekniikan opintoja aloittaessa ajatuksissa päällimmäisenä olikin talojen rakentaminen.

– Jo ensimmäisen vuoden aikana huomasin, että infra-alan kurssit kiinnostivat eniten. Myös alan hyvä työllistymistilanne vaikutti valintaani.

Söderholmkin löysi alan työpaikan WSP Finland Oy:stä jo opintojen aikana. Vaikka opinnäytetyötä ei nykyiselle työnantajalle tehtykään, on sen myötä kertynyt teoreettinen ja käytännön osaaminen suoraan hyödyksi nykyisessä työssä geotekniikan suunnittelijana.

– En olisi parempaa opinnäytetyön aihetta voinut saada!

 

Anniina Söderholmin opinnäytetyö: Jätteenpolton pohjakuona tierakenteessa: koerakenteen rakentaminen ja tutkimus pohjakuonan teknisistä ominaisuuksista (2020)

 

Teksti: Helena Pekkarinen

Kuva: Heini Pääkkönen