Hyppää pääsisältöön

TAMK kouluttaa erikoisosaajia kasvavan av-alan tarpeisiin

Julkaistu 20.10.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
VFX-erikoistumiskoulutuksen opiskelijat seuraavat opetusta.
VFX-erikoistumiskoulutuksen hakijajoukko oli todella korkeatasoinen. Kaikilla valituilla opiskelijoilla on taustalla media-alan tutkinto ja alan työkokemusta.
Av-ala on kasvanut ja kansainvälistynyt vauhdilla viime vuosina. Samalla on kasvanut tarve yhä erikoistuneempaan osaamiseen. Tampereen ammattikorkeakoulu vastaa alan tarpeisiin englanninkielisellä Visual Effects Artist for Audiovisual Production -erikoistumiskoulutuksella.

Lokakuussa käynnistyneen VFX-erikoistumiskoulutuksen aloitti 17 media-alan ammattilaista.

– Koulutus on englanninkielinen, koska alan terminologia on pääosin englanninkielistä ja tavoitteemme on kouluttaa kansainvälisen tason osaajia, kertoo Liiketalous ja media -yksikön osaamispäällikkö, VFX-erikoistumiskoulutuksen projektipäällikkö Timo Kivikangas Tampereen ammattikorkeakoulusta.

– Visuaaliset tehosteet, eli VFX tarkoittaa käytännössä sitä, että kuvausten jälkeen kuvaan lisätään esimerkiksi digitaalisia lavasteita, robotteja ja räjähdyksiä tai kuvasta poistetaan jotain kuten vaikka tatuoinnit näyttelijän iholta, selittää VFX-erikoistumiskoulutuksen vastuuopettaja Ilmari Huttu-Hiltunen Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Yhteistyössä yritysten kanssa suunnittelusta toteutukseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama pilottikoulutus on rakennettu tiiviissä yhteistyössä alan yritysten kanssa. Myös aloite koulutukseen tuli yrityksiltä.

– Film Tampereen Ilkka Rahkonen toi TAMKiin viestiä yritysten tarpeesta. On melkoinen saavutus, että vain vuosi sen jälkeen koulutus on jo käynnissä.  Kiitos tästä kuuluu erityisesti rehtori Tapio Kujalalle, hakuprosessia vetäneelle osaamispäällikkö Leena Mäkelälle sekä valmistelussa mukana olleelle opettajaryhmälle. Muut ammattikorkeakoulut tukivat koulutusta, ja Metropolia osallistuu myös sen toteutukseen, kiittelee Kivikangas. 

Kivikangas ja Huttu-Hiltunen kehuvat myös suunnitteluyhteistyötä yritysten kanssa.

– Jo hakemusvaiheen suunnitelma oli hyvä. Nyt sitä on vielä hiottu yritysten kanssa. Prosessi oli tosi opettavainen; me saimme lisää tietoa tuotannoista ja yritykset saivat omaa hiljaista tietoaan aukikirjoitettua.

Yhteistyö yritysten kanssa jatkuu myös koulutuksen toteutuksessa. Yritysten edustajia on mukana kouluttajina, ja ohjelmaan kuuluu useita yritysvierailuja.

Osaamispäällikkö Timo Kivikangas ja lehtori Ilmari Huttu-Hiltunen.
Timo Kivikangas (vas.) ja Ilmari Huttu-Hiltunen näkevät VFX-erikoistumiskoulutuksessa potentiaalia jopa koulutusvientiin.

Osaamisen syventäminen ja paremmat työllistymismahdollisuudet kiinnostivat

– Pääsimme valitsemaan opiskelijat korkeatasoisesta hakijajoukosta. Kaikilla valituilla on media-alan tutkinto ja työkokemusta alalla. Valintakriteereissä painoi myös hakijan motivaatio ja halu erikoistua, kertovat Kivikangas ja Huttu-Hiltunen.

Motivaation merkitystä painottaa myös hiljattain medianomiopintonsa päättänyt, freelance-leikkaajana työskentelevä Satu Mäkinen. 

– Itse innostuin vasta tutustuttuani lähemmin VFX-artistin työhön. Toki lisäosaaminen parantaa työllistymismahdollisuuksia ja auttaa myös nykyisessä työssäni.

Työllistymismahdollisuudet ovat myös ulkomailla opintonsa suorittaneen Sakari Pyhänniskan motiivi koulutukseen osallistumiseen.

– Toivon saavani lisää kontakteja ja osaamista Suomen toimintaympäristöstä ja siten paremmat mahdollisuudet työllistyä.

Tamperelaisessa Karu Filmissä työskentelevä Olli Pöykiö haki koulutukseen syventääkseen osaamistaan sekä kyetäkseen vastaamaan kasvavaan kysyntään.

– Arvostan erityisesti sitä, että saamme oppia pitkän linjan ammattilaisilta ja opimme käyttämään ohjelmistoja, joiden oppiminen muuten olisi paitsi vaikeaa, myös kallista.

Potentiaalia myös koulutusvientiin

Pilottikoulutuksesta kertynyt kokemus ja infrastruktuuri tulee jatkossa käyttöön myös TAMKin tutkintokoulutuksissa. Koska alan osaajien tarve on suuri kansainvälisestikin, näkevät Kivikangas ja Huttu-Hiltunen potentiaalia jopa koulutusvientiin.

– Korkeatasoinen koulutus ja tarve osaajille kasvavalla kansainvälisellä alalla on yhtälö, joka voi vetää opiskelijoita myös maksullisiin koulutuksiin – muualtakin kuin Suomesta.

 

Lisätiedot:

Timo Kivikangas, osaamispäällikkö, Liiketalous ja media, Tampereen ammattikorkeakoulu
p. 050 3291 888, timo.kivikangas [at] tuni.fi (timo[dot]kivikangas[at]tuni[dot]fi)

Ilmari Huttu-Hiltunen, lehtori, Liiketalous ja media, Tampereen ammattikorkeakoulu
p. 050 4347 387, ilmari.huttu-hiltunen [at] tuni.fi (ilmari[dot]huttu-hiltunen[at]tuni[dot]fi)

VFX Artist for Audiovisual Productions - Specialisation Education

 

Teksti: Helena Pekkarinen
Kuvat: Emmi Suominen