Hyppää pääsisältöön

Taito 2019 -konferenssin teemana uudistuva pedagogiikka ja tulevaisuuden työ

Julkaistu 19.12.2018
Tampereen ammattikorkeakoulu
Taito
Taito 2019 -konferenssi 9.–10.4.2019 on järjestyksessään kolmas kansallinen konferenssi, jossa syvennytään terveysalan oppimisen ja opettamisen ajankohtaisiin innovaatioihin. Kevään 2019 teemana on Uudistuva pedagogiikka ja tulevaisuuden työ.

Konferenssi kokoaa yhteen erityisesti terveysalan pedagogiikasta, opetuksesta, kehittämisestä ja opettamisen muutoksista kiinnostuneita kouluttajia, tutkijoita ja muita alan ammattilaisia. 

Kiinnostaako sinua työn teknologisoituminen, digitalisoituminen, robotisoituminen ja tekoäly? Entä millaisia eettisiä kysymyksiä muutos herättää tai mitä aivoillesi kuuluu muutoksen myllerryksessä? Konferenssissa etsitään vastauksia siihen, millaisia uusia mahdollisuuksia oppimiseen on kehitetty. 

– Digitaalisuus tulee olemaan yksi konferenssin kärkiteemoista. Olemme kiinnostuneita erilaisista tulevaisuuden oppimisen ja opetuksen ratkaisuista, kertoo tapahtuman sisällöstä vastaava lehtori Taru Lehtimäki Tampereen ammattikorkeakoulusta. 

– Artikkeleiden kiinnostavuutta lisää se, että julkaisemme ne konferenssijulkaisussa, kertoo tiivistelmien arvioinnista vastaava yliopettaja Jouni Tuomi TAMKista. Konferenssijulkaisu on varustettu ISBN/ISNN-tunnisteella. 

 

Konferenssiohjelma julkaistaan helmikuussa 

Huhtikuun Taito 2019 -konferenssiohjelma sisältää keynote-puheenvuoroja ja esitysten teemoihin rakentuvia teemasessioita ja työpajoja. Ensimmäisen päivän keynote puhujana on aivojen asiantuntija, psykologian tohtori Mona Moisala. Lopullinen konferenssiohjelma julkaistaan helmikuussa 2019. Tapahtumapaikkana on Taitokeskus Tampereen Kaupissa. 
 
Taito 2019 -tapahtuman järjestävät Tampereen ammattikorkeakoulun Terveys- ja sosiaalipalvelut -yksikkö yhteistyössä TAMKin ammatillisen opettajankoulutuksen ja  Tampereen yliopiston kanssa. 

  

Lisätiedot: lehtori Taru Lehtimäki, TAMK, taru.lehtimaki [at] tamk.fi, p. 050 591 6383   

 

Tiivistelmäohjeet 

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: http://taito2019.tamk.fi/ 
Tutustu edelliseen konferenssiin taito2017.fi ja Taito 2017-julkaisuun 

Tapahtuma Facebookissa Taito2019 
Tapahtuma Twitterissä @taito2019

Kuva: Taru Lehtimäki ja Jouni Tuomi odottavat mielenkiintoisia ohjelmaehdotuksia.