Hyppää pääsisältöön

Syyskaudella valmistuneita juhlittiin TAMKissa: yli 500 uutta osaajaa lähtee työelämään

Julkaistu 19.12.2019
Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMK_valmistumisjuhla_191219
TAMKista valmistuu tänä vuonna työelämään yli 2000 AMK- tai YAMK-tutkinnon suorittanutta, mukanaan oman alansa uusimmat tiedot ja taidot. Syyskaudella valmistuneita juhlittiin 19.12. kahdessa tilaisuudessa.

Juhlapuheen pitänyt TAMKin Vuoden alumni, Layette Oy:n toimitusjohtaja Sini Havukainen kertoi oman kannustavan uratarinansa. Hän rohkaisi valmistuvia opiskelijoita ajattelemaan omaa ammattialaa laajemmin.

– Olette tehneet huikean työn tämän määränpään eteen. Tästä voi alkaa sanoinkuvaamaton seikkailu. Koko universumi on auki teille, älykkäille ja rohkeille valmistuville. Toteuttakaa unelmianne ja painakaa täysillä, älkää pelätkö epäonnistumista.

Myös rehtori Markku Lahtinen kehotti opiskelijoita käyttämään osaamistaan luovasti ja tutustumaan uusiin innovaatiomahdollisuuksiin, niitä avautuu nyt nopeammin kuin koskaan aiemmin. Rehtori Lahtinen muistutti myös, että kouluttautuminen ei pääty tähän.

– TAMK jatkaa ylpeästi työelämäkorkeakoulutehtäväänsä. Ammattikorkeakoulu ja koko Tampereen korkeakouluyhteisö tulevat tarjoamaan yhä enemmän ja monipuolisemmin mahdollisuuksia syventää ja laajentaa osaamista työelämässä.

Korkeakouluyhteisöön voi palata jatkamaan oppimista

Jatkuvan oppimisen tarpeellisuuden tunnisti myös vastavalmistunut sairaanhoitaja Leevi Kangasaho. Hän kuvaili tuoretta tutkintoa ajokorttina tulevaan työhön, jossa on opittava koko ajan lisää.

– Peruseväät olemme saaneet laadukkaasti tästä koulusta, kiitos siitä, sanoi Kangasaho, jonka puheessa kuului ylpeys, innostus ja vähän haikeuskin.

Meitä nyt valmistuvia yhdistää ammatillinen ja henkinen kasvu, on ollut ylä- ja alamäkiä, ja olemme saaneet hyviä ystäviä. Olemme valmistuneet hienoon ammattiin, jossa pienet teot ovat tärkeitä. Asiakkaiden arvokas ja kiireetön kohtaaminen on tärkeä asia, joka meidän pitää muistaa arkityössä.

Teknologiaosaamisen johtamisen ylemmästä tutkintokoulutuksesta valmistunut insinööri (ylempi AMK) Antti Korkeamäki kertoi hakeneensa YAMK-koulutukseen kahdesta syystä: oppimaan lisää ja edistääkseen työuraansa. Nämä molemmat toteutuivat, ja TAMK tarjosi opiskeluun erinomaiset puitteet.

– Tosin vuosien tauon jälkeen oli ensin opeteltava, kuinka opiskellaan. Parasta näissä opinnoissa ei ole todistus tai opinnäytetyön arvosana, vaan se, miten työelämälähtöinen koulutus auttaa avartamaan omaa näkemystä. YAMK-tutkinto vaikuttaa suoraan työhöni. Se auttaa minua näkemään suurempia kokonaisuuksia ja miten ristiriitoja ja vaikeuksia hallitaan.

Paras opinnäytetyö hyödyttää selkäkivun hoitoa

Todistustenjaon yhteydessä jaettiin valmistuville suuri määrä stipendejä, yhteensä 21 000 euron arvosta. Stipendin saajia oli kaikkiaan 79. Vararehtori Päivi Karttunen kiitti lämpimästi kaikkia 23 lahjoittajatahoa.

Parhaan opinnäytetyön palkinnon saivat Eeva-Maria Halminen ja Maija Hurskainen työllään ”Alaraajojen lihasvoiman yhteys krooniseen epäspesifiin alaselkäkipuun. Potilasopas alaraajojen voimaharjoitteluun kroonisessa epäspesifissä alaselkäkivussa.”. Perusteluissa todetaan, että opinnäyte on perusteellinen ja kypsä näyttö tutkivasta ja kehittävästä työotteesta, ja se hyödyttää työelämää konkreettisesti.

TAMK_Markku Lahtinen_Sini Havukainen_Päivi Karttunen
Juhlapuhuja, Layette Oy:n toimitusjohtaja Sini Havukainen (keskellä) on ylpeä juuristaan ja vie ilolla TAMKin osaamista maailmalle. Rehtori Markku Lahtinen (vas.) ja vararehtori Päivi Karttunen (oik.) ovat kiitollisia tällaisista "suurlähettiläistä".

Valmistuvien nimet verkkosivuilla

TAMKista valmistui juhlapäivänä 19.12. noin 530 opiskelijaa. Kaiken kaikkiaan tänä vuonna TAMKissa suoritetaan kahdeksalla koulutusalalla yli 2000 AMK- ja ylempää AMK-tutkintoa. YAMK-tutkinto-ohjelmissa tehdään uusi ennätys: yhteensä 265 YAMK-tutkinnon suorittanutta opiskelijaa. Vuoden aikana valmistuneiden lukumäärä kasvaa vielä jonkin verran joulukuun loppuun mennessä, koska uusia tutkintoja kirjataan päivittäin lisää.

Valmistuvien nimet löytyvät verkkosivuiltamme uutisista (tuni.fi). TAMK julkaisee kuukausittain niiden valmistuneiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen verkkosivuilla.

Opettajaksi valmistuneita juhlittiin myös

TAMKin ammatillisesta opettajankoulutuksesta valmistui tänä vuonna yhteensä 236 henkilöä. Heistä opettajia on 211, erityisopettajia 12 ja opinto-ohjaajia 13. Ammatillisen opettajankoulutuksen valmistumisjuhlaa vietettiin keskiviikkona 18.12. Valmistuneiden nimet on julkaistu verkkosivuillamme (tuni.fi).

 

Lisätietoja 
Vararehtori Päivi Karttunen, paivi.karttunen [at] tuni.fi, p. 050 568 5358

Teksti: Leena Stenman
Kuvat: Jaakko Saarilampi